Hyppää pääsisältöön
Jaana Sarell
/ 25.05.2011

Tiethen pohojalla

Mie hurahin viis vuotta sitte. Alakhun kävelin sauvojen kans. Net rupes olhen haittona, joutiit nurkhan ko mie rupesin juoksemhan.

Jo vain se suju. Tulipa muutama maratooniki laukottua. Levilä puottelin ko poro kirnussa. Hunteerasin, että vielä vanhainkoistaki livahan juoksukishoin.

Vastustamahan rupiaa pientä ihimistä, jos se johonki oikhen suopuu. Mulla rupes lonkka kippuilemhan. Lonksahti alta. Soli lääkärhin lähtö. Molin niin kovasti urheilijjaa, että lähin urheilulinniikalle. Rönkkenin jäläkhen joku hoksi, että son pittuuskasvu multa menny vintturhan. Ei ole tullu pittuutta, on tullut paksuutta. Reisiluuhun. Johan erikoislääkärit kiinnostuit minun taphauksesta. Oikhen oppinheja miehiä, käynhet lonkkakipuvestivaalit ja erikoistunhet tähystysleikkaukshin. Polovia net on leikanhet jo pitkhän tähystämällä, mutta nyt net kuumeni minun lonkalle. Meinasivat, että ko het kahesthan leikkaa, niin jo tullee lonkasta hyä. Miehän koekanniiniksi suostuin, ko luvathin nopiaa toimintaa. Tarttenu viriän ihimisen liikkumatta jonossa virua.

Johan molin tärkiä ihiminen. Nukutuslääkäriki sattu olhen mies. Se tuli siihen rintakarvojansa esitelhen ja päivää sanomhan. Katto niitä papereita ja sano, että non vaikeita lonkan tähystykset. Sehän minut pysthyn nostatti. Molin silimät suittirenkhaina, että häh. Se vain tuumas, että kulluu aikaa ja tupakki, ko jalakaa häätyy asettaa vetolaitheshen ja asentua venkslata. Ei rauhottanu yhthän. Rupesin pölökäämhän, ettei net vain tupakintuhkaa sitte leikkaushaavhan karista.

Siittä mie heräsin omana ittenäni. Kaikista lonkkaveoista huolimatta en ollu yhthän pitempi. Illaksi net laitoit minut kotia, ihimisä ei täälä sairalassa makkuuteta. Jonku päivän päästä sain ottaa isoman sithen pois ja könkkässä keppien kans suihkhun. Jo soli vain aikaki, sitä maatessa äyhty koko ruppi. Nahka sithen alla oli nävös. Kolome pikkusta ja siistiä reikää net olit nivustaipheshen tehenhet, siinä mithän. Nolit vain sinisellä tussilla piirustanhet koko reijen. Kirurkit olit pelanhet ristinollaa. Net sillä ratkasi kuka saapii ajella luuta hiomakonhella, ja kenen häätyy tyytyä rustoa seiverillä raakaamhan. Voipiihan se olla toishalta niinki, että mie nukahin niin hithasti, että net tapoit aikaa. Mulla on ollu aina vaikia nukahtaa, jos huonhessa on joku havillinen mies valavheilla. Nyt niitoli kolome. Nukutuslääkärillä net sarmantit rintakarvat vilikuit niin ilosesti, että miehän taistelin tietes unta vasthan kaikin keinoin. Net annoit lissää ainheita ja johan uni sautti.

Kahen kepin kans mie jouvuin köpöttelhen ko net olit sitä luuta menhet veistämhän. Ruston leikostahan sitä toimertuu kohta jo juoksemhan takasin. Mie köpöttelin sauvojen kans ja jätin juoksut juoksupojille. Sitte otethin tikit pois ja jo pamahti semmonen patti yhen leikkausreiän alle. Keittiölääketiethen pohojalla mie tehin tiaknoosin, että son tyrä. Sei auttanu, ku ruveta kirurkille soittamhan. Häätyykö tulla uuesthan leikole, ko tyrän rytkähytti, vaikken ole kummosesti rehkiny. Kirurki vain lakkoonisesti tokas puhelimhen, että se mikhän tyrä ole, sole semmosella aluheella. Mie niitä aluheita niin tiiä, mutta miehen peukalonpään kokonen patti ko tullee nivushen, jo sitä tyräksi eppäilee. Se kirurki kehtas vielä tokassa, että son rasvapatti. Molin kyllä pöyristyny. Minussa mithän ylimääräsiä rasvoja ole! Ja jos jostaki semmosta löytyy, niin solis ollu kirurkin velevollisuus imassa poijes. Muutenki nahan alla sohivat pilliensä kanssa. Häävyn tästä kirijottaa reklaamaation. Son itesthän selevä naisen ollesa potilhana, että tillaisuuen tullen siltä imashan maholliset ylimääräset rasvat samhan hinthan.