Suomen industrial metal -kentällä erilaisia raja-aitoja kolisteleva King Satan valmisteli metallin ystäville todellisen jymy-yllätyksen tähän kevääseen: Tänään julkaistavalla Black Magick Rock 'N' Roll-singlellä feattaa Suomen tällä hetkellä kuumin kansainvälinen blueskitaristi Erja Lyytinen.

Kuva: Blood Blast Distribution
Multi-instrumentalisti ja tuottaja King Aleister Satanin vuonna 2015 perustama King Satan on ehtinyt vuosien mittaan seikkailla groovaavan äärimetallin, elektronisen tanssimusiikin ja kaikenlaisen karnevalistisen ilonpidon merkeissä, joten tämä yhteistyö oli tavallaan luontainen jatkumo kaikessa yllättävyydessään.
"Me satuttiin Erjan kanssa soittelemaan samalla festivaalilla SaariHelvetissä, nähtiin toistemme keikat ja diggailtiin kovasti näkemästämme ja kuulemastamme. Energiat synkkasivat muutenkin niin hyvin, että kysyin häntä vierailemaan yhteen biisiin", King Aleister Satan sanoo.
"Kun minua pyydettiin vetämään King Satanin uusimmalle singlelle, olin ajatuksesta ihan pähkinöinä. Bändi oli aikaisemmin tuttu metallifestareilta, biisissä oli mahtava poljento, ja pystyin kuulemaan siihen hyvinkin slidekitaran revittelyä", Erja Lyytinen lisää.
Lyytisen aikataulu oli kuitenkin niin tiukka, että lopulta hän äänitti biisiin slidekitarat Saksan kiertueensa välipäivänä Dortmundissa hotellin hämärässä.
"Ja päätin tehdä jotain hillitöntä, sillä onhan biisissä kreisi meininki ylipäätään. Loppu soolo onkin melkoista iloittelua, soitan yhtä aikaa Whammya ja Wahia sekä täppään slidellä. Mietin, mitä kumppanit pitäisivät lopputuloksesta, sillä tämä oli jotain, mitä en ollut aikaisemmin toteuttanut äänitteelle, mutta soolo kuulemma oli juuri sitä mitä haettiinkin. Tässä biisissä kohtaa monta mielenkiintoista teemaa ja energiaa, ja koska olen itsekin high-energy tyyppi, oli luontevaa hypätä hulvattomaan metallidiscokirmailuun mukaan", Lyytinen kertoo.
"Biisi tarvitsi vähän rock'n'rollia, ja Erja jos joku osasi sitä todellakin loihtia! Kuuntelimm hänen soolojaan monttu auki, ja vieläkään en ihan käsitä sitä, että yksi Suomen kovimmista kitaristeista soi moisen kunnian fiittiin meille. Upea tyyppi", King Aleister Satan lisää.
Yhtye itse on luokitellut musiikkinsa death metal discoksi, ja myös uusi biisi on omimpiaan laittamaan jytkettä jalan alle – unohtamatta mustaa huumoria. Biisi sujahtaa "kaunotar ja hirviö" -tematiikallaan myös hyvin mukaan King Satanin varsinkin livenä nähtävään itse King Satanin ja kosketinsoittaja-laulajan Hekate ”Kate” Bossin yleensä harrastaman kauneuden ja rujouden vuoropuhelun maailmaan.
"Lopputuloksesta tuli kyllä paljon enemmän mitä siitä demovaiheessa vielä kuvitteli. Todellakin meidän kovimpia ralleja, jota tullaan tahkomaan livenä", King Aleister Satan tuumii tyytyväisenä.
King Satan julkaisi edellisen The Devil's Envagelion -albuminsa loppuvuodesta 2024, joten kristallipalloa ei tarvita, jotta voi aistia nyt julkaistun uuden biisin enteilevän jotain isompaa. Yhtyeen viiden studioalbumi julkaistaankin vielä tämän vuoden aikana Nuclear Blastin ylläpitämän Blood Blast Distributionin kautta.
Sanat: Santtu Kainulainen
Sävellys: Santtu Kainulainen, Petri Heinonen, Erkka Rautiainen, Mika Kumpunen, Katja Isosaari, Erja Lyytinen
Nauhoitus: Raw Version Productions Studio & DTT Studio
Miksaus: Santtu Kainulainen, Raw Version Productions Studio, Tampere
Masterointi: Janne Tolsa, Studio Note On, Kuopio
Tuottajat: Santtu Kainulainen & Janne Tolsa
Label: Blood Blast Distribution
