Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 27.04.2020

Tanssi ei lopu - Kansainvälinen tanssin päivä 29.4. näkyy Itä-Suomessa

Tanssin päivää on perinteisesti juhlistettu erilaisilla tapahtumilla ja tempauksilla, mutta juhlan tuntua ei koronaepidemian ansiosta tunnu olevan ilmassa. Bonnin yliopiston virologian professori Hendrik Streeck kommentoi The Guardian lehdessä 9.4.2020 Yksi maailmalla näkyvä malli on, että virus levisi nopeammin siellä missä tanssittiin ja laulettiin. Hauskanpito ja korona eivät sovi yhteen. Itä-Suomen tanssin aluekeskus joutui kaikkien muiden näyttämötaiteiden organisaatioiden tapaan lyömään lapun teatterin luukulle ja sen seurauksena 15 tanssitaiteilijaa menetti työtilaisuuden.

Kuvassa on tanssija Arvo Jean-Michael Saarinen tanssimassa rannalla, jossa on kuivunutta pitkää heinää.

Arvo Jean-Michael Saarinen.  Kuva: Itä-Suomen tanssin aluekeskus

 

Vaikka teatterit ovat tyhjentyneet, eivät tanssitaiteilijat todellakaan ole lopettaneet tanssimista, puitteet ovat vain vaihtuneet. Nyt tanssitaan keittiöissä, metsissä, rappukäytävissä ja järvien rannoilla. Tämän voit nähdä Itä-Suomen tanssin aluekeskuksen tuottamassa videokollaasissa Peruutus - The Cancellation.

Videon välityksellä juhlistetaan Kansainvälistä tanssin päivää ja tuodaan keväällä ohjelmistossa olleet tanssitaiteilijat edelleen huomion keskipisteeseen. Videolla esiintyvät tanssitaiteilijat Maija Tuomi, Karoliina Papinoja, Hilde I Sadvold, Jukka Ristolainen, Artur Erjala, Taneli Törmä, Kira Heinonen, Teo Mattila, Ira Vuolle, Ella Effendy, Ida Teeri, Ronja Syvälahti, Eevi Tolvanen, Arvo Jean-Michael Saarinen ja Wilma Mustonen. Videon äänimaailmasta vastaa Ilmari Tiitinen. Taiteilijat työskentelevät ympäri Itä-Suomea ja kansainvälisesti.

 

Kuvassa on tanssija Ella Effendy ja hän on taivutuksessa siksak-muotoisen betoniportaikon edessä.

Ella Effendy. Kuva: Itä-Suomen tanssin aluekeskus

 

Videokollaasi on tuotettu tilaustyönä. Kevään ohjelmiston taiteilijoilta pyydettiin suunnittelemaan ja kuvaamaan lyhyt video, jonka toteuttamisesta heille maksettiin palkkio. Videoprojekti tarjottiin korvaavaksi työtilaisuudeksi keväältä peruuntuneille esityksille. Mutta ennenkaikkea video on kunnianosoitus tanssitaiteilijoille, taiteelle ja tanssijan ammatille. Kollaasi on myös lahja tanssiyleisölle ja taiteellinen piristysruiske kaiken epävarmuuden keskellä. Paremmat ajat koittavat lopulta. Toiveena on, että ensi vuonna samaan aikaan voidaan juhlia tanssinpäivää tanssimalla yhdessä.

Peruutus - Cancellation julkaistaan Kansainvälisenä tanssin päivänä 29.4.

Lisäksi ITAK:n toimintalaueella tanssin päivää juhlistetaan muilla keinoin. Tanssiteatteri Minimi Kuopiossa on kutsunut alueen toimijoita viemään tanssia kaupunkitilaan ja Mikkelin vuotuinen Tanssin päivän tapahtuma on jo käynnissä - taiteilijaryhmä Shapes of Saimaa haastaa tanssimaan koko huhtikuun! Ohjelmisto ja ohjeet tempauksiin löytyvät kootusti Itä-Suomen tanssin aluekeskuksen sivuilta https://itak.fi/articles/article/kansainvalisen-tanssin-paivan-tapahtumat-ita-suomessa

Mikä Kansainvälinen tanssin päivä?

Kansainvälinen tanssin päivä on kunnianosoitus tanssille, joka yhdistää ihmisiä kulttuuri- tai aatetaustasta riippumatta. Tanssin päivä on hyvä hetki juhlistaa, mutta myös nostaa esiin tanssin asemaan liittyviä aiheita. Merkkipäivä sijoittuu tanssija, koreografi ja tanssiteoreetikko Jean-Georges Noverren (1727–1810) syntymäpäiväksi 29.4. osoittamaan tanssin merkittävyyttä ammattina ja taidemuotona. Noverre vaati jo vuonna 1760 tanssin nostamista itsenäiseksi taidemuodoksi ja esitti monenlaisia tanssia ja tanssijoita koskevia uudistusajatuksia.

Tanssin päivän juhliminen on saanut alkunsa Suomesta. Vuonna 1981 eri tanssialat ryhtyivät yhdessä kohentamaan tanssin asemaa. Vuonna 1982 ITI:n (International Theatre Institute, Unesco) eli Kansainvälisen Teatteri-instituutin tanssikomitean toimesta aloitettiin Kansainvälisen tanssin päivän viettäminen.Tanssin päivästä haluttiin luoda kansainvälinen tapahtuma, joka ei olisi erityisesti minkään maan omaisuutta.