Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 12.02.2021

Sopraano Tuuli Lindeberg Musica nova Helsingin uudeksi taiteelliseksi johtajaksi

Suomen suurimman nykymusiikkifestivaalin Musica nova Helsingin taiteelliseksi johtajaksi kapellimestari André de Ridderin kauden päättyessä nousee sopraano Tuuli Lindeberg. Joka toinen vuosi järjestettävä festivaali päättyy tänään 10. helmikuuta. Lindebergin suunnittelema festivaaliohjelma kuullaan seuraavassa Musica novassa alkuvuodesta 2023.

 

Kuvassa on Tuuli Lindebergin kasvokuva.

Kuva: Heikki Tuuli

 

Solistin ja kamarimuusikon tehtävistä lukuisiin näyttämörooleihin nähty Lindeberg on tuttu hahmo kotimaisen taidemusiikin estradeilta. Lindeberg tunnetaan paitsi vanhan musiikin ja nykymusiikin esittäjänä myös tyyliasiantuntijana ja ohjelmasuunnittelijana. Vuosien varrella runsaasti yhteistyötä säveltäjien kanssa tehnyt Lindeberg on kantaesittänyt kymmeniä sävellyksiä ja useita näyttämörooleja, jotka on kirjoitettu juuri hänen äänelleen. Aktiivisen esiintyjänuransa ohella Lindeberg opettaa omien erikoisalojensa laulumusiikkia Sibelius-Akatemiassa.

“Minua kiehtoo loputtomasti musiikin kyky synnyttää ajatonta, merkityksellistä ja koskettavaa vuorovaikutusta tekijöiden ja yleisön välillä. Juuri nyt tuntuu hyvin lohdulliselta suunnata katse parin vuoden päähän tulevaisuuteen, jolloin kulttuurielämä on pandemian jälkeen toivoakseni päässyt taas elpymään, ja me taiteilijat saamme jälleen jakaa elävän esityksen taian yleisön kanssa”, sanoo Lindeberg.

“Olen paitsi nykymusiikin ahkera esittäjä ja innokas puolestapuhuja, myös esittämisen retoriikkaan sekä draama- ja tekstianalyysiin hurahtanut muusikko ja laulaja. Vaikka olen taustaltani laulaja, Musica novasta ei ole tulossa vokaalimusiikin festivaalia. Ohjenuorani on tarjota yleisölle nykymusiikin kattava kotimainen ajankohtaiskatsaus sekä ulkomaisia huippuvierailuja.”

André de Ridder on toiminut Musica novan taiteellisena johtajana kolmen festivaalin ajan vuodesta 2017. ”Olen erittäin kiitollinen tilaisuudesta rakentaa kolme hienoa festivaalia Helsingin musiikkiyhteisön kanssa. Nyt päättyvä Musica nova on ollut monin tavoin erityinen. Se on haastanut löytämään uusia tapoja kokea yhteyttä ja toisaalta alleviivannut nykymusiikin ja taiteen tärkeyttä. On ilo luovuttaa viestikapula Tuuli Lindebergille, jonka tunnen intohimoisena nykymusiikin edistäjänä ja loistavana muusikkona. Odotan innolla, että pääsen palaamaan Musica novan pariin yleisön roolissa”, de Ridder sanoo.

Musican nova Helsinkiä on juhlittu 2.–10.2021 pääosin verkossa, televisiossa ja radiossa. Suurin osa konserteista on koettavissa myös festivaaliperiodin jälkeen.

Festivaalin pääjärjestäjinä toimivat Helsingin juhlaviikot, Helsingin kaupunginorkesteri, Tapiola Sinfonietta, Suomen kansallisooppera ja -baletti, Yleisradio ja Suomen Säveltäjät.