Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 18.06.2020

Metallica mukana Metsäjätti-elokuvassa

“Heavymusiikki ja Metallica kuuluivat orgaanisesti jo Miika Nousiaisen kirjaan ja halusimme säilyttää nämä elementit myös elokuvassa. Metallica esiintyi Hämeenlinnassa viime kesänä, mikä sopi hyvin meidän muihin kuvausaikatauluihin. On todella hienoa ja arvostettavaa, että tämä maailmanluokan bändi on mukana elokuvassamme,“ tuottaja Rimbo Salomaa Solar Filmsiltä kertoo.

 

Kuvassa ovat Anu Sinisalo ja Jussi Vatanen seisomassa pusakoissa ja katsomassa etäisyyteen.

Katariina (Anu Sinisalo) ja Pasi (Jussi Vatanen). Kuva: Solar Films / Marek Sabogal

 

Ohjaaja Ville Jankeri iloitsee elokuvan valmistumisesta ja erityisesti Metallican osuudesta siinä. "Metallican ja heidän musiikkinsa saaminen Metsäjättiin oli hieno lähtölaukaus elokuvan kuvauksille. Nyt vuosi myöhemmin ja kaiken ollessa valmista, en malta odottaa syyskuun ensi-iltaa ja mahdollisuutta näyttää, mitä olemme saaneet aikaan."

 

 

 

Metsäjätti-elokuva perustuu Miika Nousiaisen samannimiseen kirjaan. Elokuva tulee ensi-iltaan 11.9.2020. Solar Filmsin tuottaman elokuvan pääroolit näyttelevät Jussi Vatanen, Hannes Suominen sekä Sara Soulié. Muissa merkittävissä rooleissa nähdään muun muassa Anu Sinisalo, Tommi Korpela, Anna-Riikka Rajanen ja Tomi Alatalo. Ohjaaja Ville Jankerille Metsäjätti on kolmas kokoillan elokuva. Elokuvan loppubiisin Meidän murusia esittää Tommi Läntinen. Metsäjätin tuottavat Rimbo Salomaa, Markus Selin ja Jukka Helle ja sen levittää Nordisk Film.

Synopsis

Ylennys mielessään Pasi ottaa vastaan tehtävän tehostaa vaneritehtaan toimintaa synnyinseudullaan. Asiat mutkistuvat, kun Pasi (Jussi Vatanen) kohtaa tehtaalla lapsuudenystävänsä Jannen (Hannes Suominen). Ennen kuin tehtaan kohtalo on selvillä, kuunnellaan metallia, tehdään politiikkaa, punnitaan ystävyys ja kohdataan menneisyys. Ehtii Pasi perustaa perheenkin Lindan (Sara Soulié) kanssa. Metsäjätti perustuu Miika Nousiaisen samannimiseen menestysromaaniin.