Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 21.07.2020

Luolanainen herätti Punkaharjun taideluolat kuolleista - digitoitua Kalevalaa ja Apocalypticaa hologrammina

Tänä kesänä kahdeksan vuotta sitten konkurssin tehnyt Retretti herää kunnolla uudelleen eloon. Saimaan Taideluolan uudistamisen puuhanainen on luolaston omistavan Tuunaansaaren Luola Oy:n hallituksen puheenjohtaja, luolanainen Sinikka Mäkelä. Saimaa-ilmiö näkyy myös juuri avautuneessa Saimaan Taideluolassa ja lähiympäristön kulttuuripuistossa. Savonlinna ja Punkaharju ovat koronakesän yksi suomalaisten kotimaan matkailun kärkikohteita.

Kuvassa on digitoitu Kalevalan Kyllikki makaavana patsaana jalustan päällä.

Digitoitu Kalevala, Kyllikki. Kuva: Saimaan Taideluola

 

Puolitoista kilometriä labyrinttimaisia käytäviä ja 5500 neliötä peruskallioon louhittua luolastoa on jälleen taidenälkäisten ulottuvilla. Heinäkuun alussa avautunut ja elokuun puoliväliin saakka avoinna oleva Saimaan Taideluola on täynnä hämmästyttäviä taideteoksia.

– Kyllä Saimaa-ilmiö näkyy myös meillä. Koronakesä nosti kotimaan matkailun ihan uudelle tasolle. Me kaikki alueen toimijat olemme erittäin iloisia siitä, että Savonlinna ja Punkaharju näyttävät olevan yksi suomalaisten kesämatkailun kärkikohteista, Tuunaansaaren Luola Oy:n hallituksen puheenjohtaja ja luolanainen Sinikka Mäkelä kertoo.

Digitaaliset, interaktiiviset ja lisätyn todellisuuden taideteokset tarjoavat vieraille uusia ja ennen kokemattomia elämyksiä. Esimerkiksi sello-rockia soittava Apocalyptica esiintyy hologrammitoteutuksella luolastossa lähes joka päivä Art Up 2020 -tapahtuman aikana.

– Punkaharju on kansallismaisemamme ja jo siitäkin syystä Kalevala on mukana kesänäyttelyssämme. Luolien seinillä nyt digitoitu Kalevala elää 2020-luvulla. Kansainvälistä tuulahdusta näyttelyyn tuo idän ja lännen välissä taiteileva kiinalais-suomalainen Canal Cheong Jagerroos. Nykyisin Suomessa asuva Jagerroos on elänyt hyvin erilaisissa kulttuuriympäristöissä, joihin kuuluvat Euroopa, Aasia ja Afrikka.

Kaikille aisteille ja jokaiselle jotakin. Tämä periaate ohjaa vahvasti Saimaan Taideluolan suunnittelua ja toimintaa, Sinikka Mäkelä kuvailee kesän taidetarjontaa. 

 

Kuvassa on Sinikka Mäkelän kasvokuva ja taustana on sähkönsininen väriheijastus Taideluolassa.

 Sinikka Mäkelä. Kuva: Saimaan Taideluola

Saimaan Taideluolaa ja ympäristöä on restauroitu jo kolmella miljoonalla eurolla

Uuden taide-, kulttuuri- ja tapahtumakeskuksen suunnittelu aloitettiin jo viime vuonna. Rakennusprojekti on keskeytetty kesän ajaksi ja jatkuu jälleen elokuun puolen välin jälkeen. Uudistuneen luolaston ja ympäristön on tarkoitus valmistua parin vuoden kuluessa.

– Lähes kaikki Retretin vanhat maanpäälliset rakennukset on purettu alkuvuonna 2020. Rakennusten alta vapautui kuusi hehtaaria ulkotilaa, joka on nyt siistitty ja restauroitu kulttuuripuistoksi. Kesän ajan nautimme taiteesta ja tapahtumista ja rakennustöitä jatketaan syksyn saapuessa, Sinikka Mäkelä kertoo.

Rakentamisessa tavoitteena on uusiutuvan energian käyttö, ekologisuus ja maisemaan sulautuminen. Alueelle on tarkoitus rakentaa myös majoitustilaa. Ne palvelisivat sekä taiteilijoita että matkailijoita.

– Haluamme koota yhteen eri alojen ja taiteiden edustajia. Toiveemme on luoda tila, joka toimii temmellyskenttänä kokeiluille. Esimerkiksi tekoälyä, verkkoyhteyksiä ja digitekniikkaa hyödyntämällä pystymme tarjoamaan korkeatasoista taidetta ja samalla antamaan mahdollisuuksia uusille ja nuorille taiteilijoille, luolanainen Sinikka Mäkelä päättää.