Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 14.11.2025

Suuri Jaakko Teppo -ilta valtaa Joensuu Areena helmikuussa -Esiintyjinä mm. Värttinä, Erja Lyytinen ja Ismo Alanko

Joensuu Areenalla koetaan 21.2.2026 ainutkertainen Suuri Jaakko Teppo -ilta, joka kokoa yhteen legendaarisen viihdetaiteilijan vanhat ja uudet fanit.

 

 

 

 

Kuvassa on Jaakko Teppo käavokuvassa ja hänellä on musa lierihattu päässään. Hän pitää oikealla kädellään kiinni hatun lieristä.

Kuva: Jussi Ratilainen

 

Tapahtuma on kunnianosoitus legendaarisen huumori- ja kuplettimestarin elämäntyölle ja laajalle kulttuurilliselle perinnölle, jolla on yleisöä useilta vuosikymmeniltä ja sukupolvissa. 

Illan esiintyjinä nähdään muun muassa Värttinä, Erja Lyytinen sekä Sössölandian Kultakurkut, jonka muodostavat Ismo ja Ilkka Alanko sekä Cyde Hyttinen. Lavalla pyörähtää illan aikana kaikkiaan 40 esiintyjää, mukaan lukien illan bändi. Loput konsertin artisteista julkaistaan perjantaina 21.11.2025.

Illan isäntinä toimivat Jaakko Tepon pojat Ilja ja Johannes Teppo, jotka esittelevät yleisölle kansantaiteilijan vaiherikkaan elämäntyön musiikin, muistojen ja huumorin kautta.

”Isän kuoleman jälkeen olimme aikeissa järjestää muistokonsertin, mutta silloin idea ei toteutunut. Nyt tuli tunne, että tämä on oikea hetki. Mikä hienointa; ne artistit, joita toivoimme mukaan, pääsivät nyt aikataulujensa puolesta osallistumaan,” Ilja Teppo kertoo.

Luvassa on monipuolinen ja elämyksellinen kokonaisuus. Ilja jatkaa: ”Illan ohjelma jakaantuu moneen eri osaan ja sitä riittääkin koko illaksi. Alkuilta on enemmän konserttiluonteinen ja täynnä yllätyksiä. Mitä pidemmälle ilta etenee, sitä vauhdikkaammaksi tunnelma tiivistyy.”

Suuri Jaakko Teppo -ilta on muistokonsertti. Mutta, kuten Jaakko Teppo itse omisti elämänsä toisten ihmisten naurattamiselle, on myös tämä ilta rakennettu huumorin, hyvän musiikin ja ilon ympärille.