Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 18.07.2021

JP Koskisen ylistetyn Tulisiipi-teoksen esiosa vie lukijan matkalle siirtolaisaallon Amerikkaan

JP Koskisen elokuussa ilmestyvä uutuusromaani Haukansilmä kertoo Tulisiivessä seikkailleen Kaarlen isoisän siirtolaistarinan.

JP Koskisen elokuussa 2021 ilmestyvän Haukansilmä uutuusromaanin esiosa on vuonna 2016 ilmestynyt Tulisiipi.

JP Koskinen. Kuva: Like

Suomen suuriruhtinaskunta jää taakse, kun Kuuran perhe lähtee etsimään onneaan 1860-luvun Amerikasta. Sisällissodan vuoksi töitä ei olekaan tarjolla, joten perheen asuinpaikaksi valikoituu lännen suuret tasangot. Huhut preerian villeistä käyvät todeksi, kun intiaanit kaappaavat perheen pojan.

Haukansilmä-romaanissa sukelletaan aikakauteen, jolloin luonnon ehdoilla elänyt maailma väistyy uuden Amerikan tieltä. Kirja sitoo yhteen uudisraivaajien historian, intiaanisodat ja rajaseutujen kuohuvan elämän. JP Koskinen kertoo jälleen tarkasti ja vaikuttavasti suurista historiallisista tapahtumista pienen ihmisen näkökulmasta. Samalla Haukansilmä on tarina Tulisiipi-teoksesta tutun Kuuran suvun saapumisesta Amerikkaan.

Vuonna 2019 ilmestynyt Tulisiipi lensi suoraan niin kriitikoiden kuin lukijoiden sydämiin. Se oli Finlandia-ehdokkaana ja voitti Vuoden kirja- ja Savonia-palkinnon.

Tulisiivestä sanottua

“Timantiksi hiottu tarina. JP Koskisen loistavassa Tulisiipi-romaanissa vapaus on elämistä kahleista huolimatta.” –Keskisuomalainen

“Tulisiipi on kieleltään upottavan kaunis ja teemoiltaan ikiaikaisen uljas romaani.” –Kouvolan Sanomat

“Polttoainetta riittää tankeissa viimeisille sivuille saakka. Kun tarina rullaa pysähdyksiin, olo on kuin lentosilmukan jäljiltä.” –Helsingin Sanomat

“Tulisiipi toimii mainiosti, sillä sen mukaansa vetävään juoneen on mahdollista uppoutua kunnolla.” –Turun Sanomat

“Kirja on loistava.” –Etelä-Suomen Sanomat

 ”Tulisiipi kuuluu ehdottomasti JP Koskisen tuotannon parhaisiin teoksiin.” –Salon Seudun Sanomat

JP Koskinen (s. 1968) on lukuisilla kirjallisuuspalkinnoilla huomioitu kirjailija. Kaksinkertaisen Finlandia-ehdokkaan tuotanto sisältää 20 romaania, tietokirjoja ja lastenkirjallisuutta.

Haukansilmä ilmestyy 2.8.2021.