Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 21.03.2022

EU:n nuoriso-orkesteri Suomeen - välittää rauhan sanomaa musiikin keinoin

EU:n nuoriso-orkesteri EUYO vierailee Suomessa 1.–4.4.2022, 95 nuorta muusikkoa 27:stä EU-maasta tulevat Helsinkiin ja Tampereelle työskentelemään nuorten suomalaisten muusikoiden kanssa ja esittävät erityisen rauhalle omistetun konsertin.

Rauha, turvallisuus ja ihmisten perusoikeuksien ja -vapauksien kunnioittaminen ovat Euroopan unionin perusarvoja, joita myös Euroopan unionin nuoriso-orkesterin muusikot edustavat ja kokevat omiksi perusarvoikseen. EU:n nuorista lahjakkaimmista muusikoista koostuva orkesteri on yksi maailman merkittävimmistä sinfoniaorkestereista.

 

Kuvassa Euroopan nuoriso-orkesterin jäsenet ovat seisaallaan soittimet kädessään ympyrässä ryhmänä.

Kuva: Tiberio Sorvillo

 

Englantilainen Guardian-lehti on kuvaillut orkesteria ja soittoa näin: "mukaansatempaava, innostava ja laserin terävä keskittynyt soitanta tulvii energiaa ja orkesterin kollektiivinen rohkeus ja tekninen kyvykkyys on suorastaan pelottavaa". EU-komission entinen puheenjohtaja Jean-Claude Juncker piti orkesteria "parhaana mahdollisena Euroopan unionin suurlähettiläänä".  

EUYO:n vierailu Suomeen sisältää konsertteja maailmanluokan artistien kanssa, innovatiivista yhteistoimintaa nuorten suomalaisten muusikoiden kanssa, avoimia harjoituksia, keskusteluja kulttuurista ja yhteisötoimintaa eri puolilla Helsinkiä. Tampereella järjestetään työpajoja paikallisten nuorten muusikoiden kanssa.

Vierailu huipentuu 3. huhtikuuta Musiikkitalossa järjestettävään konserttiin, joka on osa PEACE IN EUROPE -konserttisarjaa, joita järjestetään eri puolilla Eurooppaa Itämereltä Välimerelle ja Itä-Euroopasta Pohjanmerelle saakka. Kaikki tapahtumat on omistettu rauhalle Euroopassa sekä väkivallan uhrien hyväksi. EUYO:lla on pitkät perinteet rauhankonserttien esittämisessä. EUYO soitti 1. maailmansodan päättymisen 100-vuotispäivän muistopäivänä maailman johtajien läsnä ollessa Pariisissa vuonna 2018 ja Berliinissä vuosina 2014 ja 2019.

"Olemme todella iloisia saadessamme tulla uudellle vierailulle Suomeen, edellisesta vierailusta on kulunut jo 18 vuotta, ja haluan kiittää kumppaneitamme, jotka ovat auttaneet mahdollistamaan tämän vierailun." EUYO:n pääsihteeri Marshall Marcus kommentoi: "Nyt enemmän kuin koskaan tunnemme, että työmme viesti – rauha, harmonia ja nuorten yhteistyön positiivinen arvo – ovat elintärkeitä, enkä voi kuvitella parempaa paikkaa Euroopassa kuin Suomi, joka maana ymmärtää sen ja on erinomainen esimerkki näistä arvoista. Koska Ukrainassa tällä hetkellä koetaan kauhistuttavia kärsimyksiä, kaikki tietävät, että taiteen ja kulttuurin on noustava tukemaan rauhan voimaa ja kun rauhan ääni syntyy nuorten yhteistyöstä, siitä tulee suurin mahdollinen katalysaattori paremmalle tulevaisuudelle.”

 
1. huhtikuuta saapuminen Suomeen

EUYO:n ja Sibelius-Akatemian muusikot tapaavat illalla ja saavat mahdollisuuden alkaa tutustua toisiinsa Musiikkitalossa ennen seuraavien päivien yhteistapahtumia.

2. huhtikuuta - Helsingin yhteisöpäivä

EUYO-muusikot esiintyvät eri puolilla kaupunkia pop-up KAMARIMUSIIKKITAPAHTUMISSA, esimerkiksi Oodin ja Malmitalon kirjastoissa, Stoa-kulttuurikeskuksessa Itäkeskuksessa, Kaapelitehtaalla, Allas Sea Poolissa ja Helsingin kaupunginmuseossa ja Encanto-kahvilassa. Esitykset sisältävät yli 70 musiikkikappaletta yli 60 säveltäjältä eri puolilta maailmaa.  Konsertit ovat ilmaisia ja iloisia tapahtumia!

EUROOPPA SIDE BY SIDE konsertti Musiikkitalon Sonore-salissa esitetään yhdessä Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksen ja Tempo Oulu El Sistema -orkesterin opiskelijoiden sekä EUYO-muusikoiden kanssa, jossa heitä johtaa suomalainen kapellimestari Taavi Oramo. Tapahtuma on ilmainen, rajoitettu sisäänpääsy.

YOUNG EUROPE SPEAKS tapahtuma on osa Eurooppan nuorten vuotta 2022, jossa 95 EUYO-muusikkoa ja lähes 100 nuorta helsinkiläistä muusikkoa, tanssijaa ja kulttuuriopetuksen asiantuntijaa osallistuu avoimeen keskusteluun nuorten kulttuurin tulevaisuudesta Euroopassa. Tilaisuuden järjestäjinä toimivat dosentti Guadalupe López-Íñiguez, EUYO, Suomen Taide- ja kulttuurikasvatuksen observatorio ja Taidekasvatuksen tutkimuskeskus Cerada, yhteistyössä Opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa.  

3. huhtikuuta - konserttipäivä

Avomet kenraaliharjoitukset Sibelius-Akatemian ja alueellisten musiikkikoulujen opiskelijoille ennen konserttia.  

Euroopan rauhan konsertti Musiikkitalossa esitetään yhdessä maailmankuulun unkarilaisen maestro Iván Fischerin ja suomalaisen viulisti Kreeta-Julia Heikkilän kanssa.  Ainutlaatuinen ohjelma koostuu kolmesta konsertosta, jonka ensimmäisessä osassa kuullaan suomalaisia säveltäjiä ja toinen osa huipentuu Bartokin virtuoosikonserttoon orkesterille. Konsertti on omistettu rauhan edistämiselle ja ymmärryksen ja myötätunnon lisäämiselle musiikin ja yhteistyön avulla.  

LATE-NIGHT SESSIO konsertin jälkeen on yksi EUYO:n legendaarisista klubi-illoista, jossa EUYO-muusikot juttelevat vieraiden ja yleisön kanssa ja esittävät musiikkia klassisesta kevyeen ja monia melodioita eri puolilta maailmaa.

4. huhtikuuta -Sharing music in Tampere

SHARING MUSIC IN TAMPERE yhdistää EUYO:n soittajat Tempo El Sistema Tampereen orkesterin, Pirkanmaan musiikkiopiston ja Tampereen ammattikorkeakoulun nuorten muusikoiden kanssa Tampereen konservatoriossa. Nuoret harjoittelevat, oppivat ja esiintyvät yhdessä. Musiikkiohjelma sisältää valikoiman erilaisia musiikin tyylilajeja ja soitanta huipentuu lopulliseen "kaikki yhdessä" esitykseen teoksesta, joka symboloi rauhaa Euroopassa: Ludwig van Beethovenin 9. sinfonian finaali Oodi Ilolle, Ode an die Freude.

Kumppanit

Orkesterin vierailu tehdään yhteistyössä Opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa ja järjestetään useiden suomalaisten instituutioiden sekä yksityishenkilöiden kanssa. Mukana ovat EU:n komission Suomen-edustusto, Erkki Liikanen, Punavuoren Kamarimusiikkiyhdistys (PuKama), Helsingin kaupunki, Sibelius-Akatemia, Musiikkitalo, Tempo El Sistema, Oodi Helsingin keskuskirjasto, Kulttuuritehdas Korjaamo, Encanto Café, Malmitalon kirjasto, Stoa kulttuurikeskus Itäkeskuksessa, Allas Sea Pool, Helsingin kaupunginmuseo, Kulttuurikeskus Vuotalo, Kaapelitehdas, Temppeliaukion kirkko, Tampereen konservatorio, Pirkanmaan musiikkiopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu. Kiitämme erityisesti Jane ja Aatos Erkon säätiötä, jota ilman EUYO:n vierailu ei olisi ollut mahdollista järjestää.