Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 23.08.2016

Bodom-elokuvalle hieno avaus elokuvateattereissa

Luokkakokous-jättihitin ohjanneen Taneli Mustosen uutuuselokuva, perjantaina ensi-iltansa saanut BODOM on noussut viikonloppuna yleisömenestykseksi. Neljän tähden arvosteluja kerännyt kauhuelokuva houkutteli teattereihin erinomaiset katsojamäärät.

“Erityisen hienoa on, että BODOM kipusi viikonlopun aikana yhä suositummaksi”, iloitsee Harry Päiväläinen levittäjä Future Filmiltä. “Se kertoo siitä, että sana hyvästä elokuvasta on kiirinyt ja loistoarvostelut on noteerattu. Edes elokuun kuumin viikonloppu ei ole estänyt väkeä tulemasta kauhuleffaan.”

Bodom - nuoret
Kuva: Filmikamari

Perjantaina 19. elokuuta ensi-iltansa saanut kehuttu uutuuselokuva nousi päivä päivältä katsojatilastoissa päätyen viikonlopun jälkeen mm. Finnkinon katsotuimpien elokuvien sijalle kaksi. Nuoren näyttelijänelikon tähdittämä BODOM keräsi viikonlopun aikana 12 440 katsojaa ja ennakot mukaan lukien elokuvan on nyt nähnyt 13 044 ihmistä.

Bodomjärven vuoden 1960 traagisesta murhatapauksesta ammentavan Bodomin pääosissa nähdään kotimaisen rap-taivaan yksi kuumimmista tähdistä Mikael Gabriel, ensimmäisessä elokuvaroolissaan hurmaava Nelly Hirst-Gee, Jussi-palkittu nuori näyttelijätähti Mimosa Willamo sekä mm. Koukussa-sarjasta tuttu Santeri Helinheimo Mäntylä. Elokuvan on tuottanut Don Filmsin Aleksi Hyvärinen ja sen ovat käsikirjoittaneet Aleksi Hyvärinen ja Taneli Mustonen.

Elokuvassa neljä nuorta lähtee yhdessä Bodomjärvelle ratkaisemaan lopullisesti jo puolen vuosisadan ajan koko Suomea ravistelleet murhayön tapahtumat.

Bodom, Mikael Gabriel
Mikael Gabriel. Kuva: Filmikamari

Kotimaisen suosion ohella Bodom on kerännyt myös kansainvälistä huomiota yhdysvaltalaisen Variety-viihdelehden nimettyä elokuvan yhdeksi Pohjoismaiden odotetuimmaksi genre-hankkeeksi. Tällä viikolla Bodom on Norjassa Haugesundin elokuvafestivaaleilla, johon elokuva on valittu yhtenä kiinnostavimmista uusista pohjoismaisista uutuuksista. Haugesundin New Nordic Film –tapahtumaan tulee ammattilaisia kaikkialta maailmasta.

Bodomista sanottua:

4/5 tähteä

"Bodom ei tarvitse yhtään ylimääräistä tähteä suomalaisuudesta. (...) Dialogi toimii, ja nuoret löydöt tekevät hyvää työtä.”
- Jutta Sarhimaa, Helsingin Sanomat

4/5 tähteä

”Bodom on uskottava kotimainen kauhuelokuva, joka ei taatusti kalpene kansainvälisille kilpailijoilleen.” - Jukka L. Savolainen, Smackthejack.net

”Vuoden odotetuimpiin kotimaisiin leffoihin lukeutuva Bodom ei tuota pettymystä kauhuelokuvien ystäville. Taneli Mustosen ohjaustyö on ensimmäinen Suomessa koskaan tehty kansainvälisen tason kauhuleffa. (...) Daniel Lindholmin taidokas kuvaus, Aleksi Raijin napakka leikkaus ja Panu Aaltion onnistunut musiikki varmistavat tiheätunnelmaisen puolitoistatuntisen.” - Tarmo Poussu, Ilta-Sanomat

”Bodom saa pisteet vahvoista naispääosista.” - Jenni Koponen, YLE Tähtihetki

”Bodom on ensimmäinen kotimainen elokuva, jonka ihmisille voi aidosti kiljua: ”Älkää menkö sinne!” Se on taas yksi osoitus lisää Bodomin toimivuudesta.” - Antti Selkokari, Aamulehti