Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 03.03.2022

ARS FENNICA 2021 -palkinto Eija-Liisa Ahtilalle

Palkintoa, jonka suuruus on 50 000 euroa, jakaa Henna ja Pertti Niemistön kuvataidesäätiö ARS FENNICA sr. Palkinto jaetaan nyt 25:nnen kerran.

 

Kuvassa on Eija-Liisa Ahtila, joka seisoo tummassa vedessä polvia myöten tummassa pleiserissä ja pitkissä housuissa.  Hän pitää sateenvarjoa kädessään. Takana on kalliota.

Eija-Liisa Ahtila. Kuva: Jan Ahlstedt-Crystal Eye

 

Voittajan on valinnut Hans Ulrich Obrist, Lontoon Serpentines Gallerioiden taiteellinen johtaja. Hän perustelee valintaansa seuraavasti:

Minulle on ollut kunnia osallistua tähän upeaan Ars Fennica -projektiin, vaikka päätös nimetä Ars Fennica 2021 -voittaja näiden suurenmoisten taiteilijoiden, Eija-Liisa Ahtila, Jesper Just, Anne-Karin Furunes, Viggo Wallensköld ja Magnus Wallin joukosta oli vaikea.

Minusta tuntui olennaisen tärkeältä palkita Eija-Liisa Ahtilan näkemyksellinen taiteellinen toiminta.

Ahtila on tehnyt esimerkillistä työtä yli kolmen vuosikymmenen ajan, ja hän jatkaa 2000-luvun kannalta ajankohtaisten ja tärkeiden teostensa parissa yhtenä aikamme merkittävimmistä taiteilijoista. Syitä siihen, että valitsin Ahtilan Ars Fennica -palkinnon saajaksi, on useita.

Ahtila on aina ylittänyt taiteen lajirajoja, työskennellen sekä kuvataiteilijana että elokuvantekijänä, ja toiminut 1990-luvulta lähtien tienraivaajana yhdistäessään liikkuvaa kuvaa ja installaatioita. Tärkeä näkökohta on se, miten suurin osa hänen teoksistaan, erityisesti viime vuosikymmeninä, liittyy ympäristöön. Niissä metsä, sen kasvillisuus ja luonto ovat ihmisen veroisia hahmoja. Tämä yhdistää hänet Édouard Glissantiin. Ahtilan teokset eivät käsittele pelkästään ekologiaa, niistä kehkeytyy jotain, jota Manthia Diawara nimittää ekologian runousopiksi.

Ahtila saa minut myös pohtimaan pitkäjänteisyyden merkitystä, koska hänen työskentelynsä on pitkäkestoista tässä lyhyiden aikavälien maailmassa. Olen aina ihaillut sitä, miten tämä koskee sekä hänen työskentelytapaansa että itse teoksia. Hän on esimerkiksi valmistellut opinnäytetyötään vuosikymmeniä, hän tekee elokuviaan useiden vuosien ajan, ja hänen taustatyönsä on uskomattoman perusteellista: kun kävimme Ars Fennican työhuonevierailulla, hänen ateljeensa seinä pursui dokumenttiaineistoa. Assosiointiin perustuvine kuvineen ja löytöteksteineen se näytti lähestulkoon Warburgin kuva-atlakselta.

Ahtilan teokset kyseenalaistavat muun muassa liikkuvan kuvan ihmiskeskeisen luonteen. Taiteilija on luonut tasapainoisemman kuvan maapallon elämästä, eikä se ole ihmiskeskeinen. Löytämillään visuaalisilla lähestymistavoilla ja tarinankerronnalla hän näyttää tien ulos ihmiskeskeisyydestä ja avaa tilaa toisten lajien pääsylle fiktion maailmaan. Näissä kuvissa ihmiset voivat elää rinnan toisten lajien kanssa, ja puut voivat olla kertomusten päähenkilöitä.

Ahtilan aihepiiri on valtavan laaja, ja hän lähestyy aiheitaan monesta eri kulmasta ikään kuin useiden vuosien jatkumona. Hämmästyttävällä tavalla hän näyttää meille aina vaihtoehtoisia näkökulmia asioihin, kuin palapelissä, jonka osaset eivät ole kaksiulotteisia, vaan muodostavat kolmiulotteisen palapelin, jonka avulla hän kytkeytyy todellisuuteen. Ahtila todellisuudessa keksi ekologisen liikkuvan kuvan menetelmän. Hänen teoksensa ovat tämän vuosisadan näkökulmasta erityisen merkityksellisiä, ja sillä perusteella olen valinnut hänet Ars Fennica -palkinnon vastaanottajaksi.

ARS FENNICA -palkinto jaetaan 25:nnen kerran

Ars Fennicaa, Suomen suurinta kuvataidepalkintoa jakaa Henna ja Pertti Niemistön Kuvataidesäätiö ARS FENNICA sr. Säätiö perustettiin vuonna 1990 edistämään kuvataiteita, avaamaan uusia kansainvälisiä yhteyksiä kotimaiselle kuvataiteelle ja kannustamaan kuvataiteilijoita heidän luovassa työssään.

Palkintoehdokkaat on valinnut palkintolautakunta, jonka jäsenet ovat puheenjohtaja LT Leena Niemistö, Kiasman johtaja Leevi Haapala, Amos Rexin johtaja Kai Kartio ja kuvataiteilija Kari Vehosalo.

Palkintoehdokkaiden näyttely ARS FENNICA 2021 on avoinna Hämeenlinnan taidemuseossa 3.4.2022 asti.

Ars Fennican julkaiseman sähköisen luettelon voi ladata säätiön kotisivulta: www.arsfennica.fi