Hyppää pääsisältöön
Anja Kuoppa
/ 21.03.2012

Aarikalla on silmää: Maaria Karpon Tori hehkuu kesän valikoimissa

Aarikan tuntevat kaikki. Mistä sitten? Väreistä, suomalaisesta muotoilusta, ihmiselle sopivista materiaaleista, joulusta, kesästä ja vuosia kestävistä tuotteista.

Aarikan taiteellinen johtaja Pauliina Aarikka luonnehtii, että väri, ilo, lapsellisuus ja naivismi ovat olleet aarikkaa 50-luvulta alkaen. Aarikassa seurataan designin ja muodin trendejä, ja oma design seuraa näin aikaansa. Pauliina tiivistää, että ajan tasalla pysyminen edellyttää tuulen haistamista ja myös sen kääntymisen tunnistamista.

Omien suunnittelijoiden lisäksi Aarikka käyttää myös ulkopuolisia tekijöitä. Esimerkiksi tänä keväänä kyse on Maaria Karpon Tori-akvarellin tuotteistamisesta Aarikan valikoimaan. Lapsenmielinen akvarelli suurkirkon edustalla olevasta torista on työstetty kasseiksi, tarjottimiksi ja pussukoiksi sekä vaneripostikorteiksi, josta tervehdyksen ohessa saa itselleen pienen taideteoksen. - Vastaanotto on ollut hyvä jo nyt, Pauliina Aarikka on iloinen.

Pauliina Aarikka kertoo, miten Aarikassa haluttiin vapaalla kädellä tehtyä kuvaa tietokoneella tehtyjen kuvien oheen. Tori on nyt monessa tuotteessa ja kävelee varmasti vastaan kesätoreilla.

Tori-akvarellin tekijä Maaria Karpo on ammatiltaan luokanopettaja ja on työssään lähellä lapsen näkökulmaa. Maaria Karpon ”vapaan käden” jäljiltä olevat figuurit ovat oivallinen vastaus Aarikan ”vapauden kaipuuseen”. Torilla on ihan kaikki: kirkko, mummo, Suomen lippu, juhannus, kojut, koira, pulu, joulupukki, lapinpuku…

Maaria on piirtänyt ja maalannut ”koko ikänsä”. - Kylä ja tori ovat vakioaiheita, mutta olen tehnyt kummilapsille viidakoita ja meren elämää. Töissäni näkökulma on aina naivistinen, kuten Torissakin. Ensimmäinen teos oli lahja isälle joskus 80-luvulla.

Uniikkia Aarikasta
Aarikan tuotteita on lähes jokaisessa kodissa. Pauliina iloitsee talon designin pitkä-ikäisyydestä, mikä näkyy esimerkiksi kirpputoreilla, joista voi löytää vanhoja Aarikan koruja ja tavaroita aina 50- ja 60-luvuilta. Hyvin tehty kestää.

Aarikka on siis uniikki, omintakeinen, jäljittelemätön, hersyvä, lämmin ja pyöreä. Maaria Karpo lisää, että tuotteesta löytyy Suomen lippu, mikä merkitsee, että se on aina kotimainen.

Ensi kesänä myynnissä on iloiseniloisia Tori-tuotteita, mutta myös Helsinki Design -vuonna myyntiin tulee noin 50 uutta tuotetta. Nuoret ostavat koruja - myös Aarikan muhkeita palloja. Lippulaivatuote eli Pässi elää edelleen kukoistusta: malli on se sama vuodelta 1973, mutta Pässillä on trendikkäät villat vuonna 2012 - jokainen yksilöllisesti käsintehtynä.

Uusin uusi on Aarikan kolmen taiteilijan suunnittelema hopeakorusarja, joka tuotetaan yhteistyössä Kultakeskuksen kanssa. Aleksanteri Heliövaaran, Saija Malilan ja Pauliina Aarikan hopeasarja tulee vuoden 2012 markkinoille. - Aarikassa on tehty hopeasta aiemminkin. Kaija Aarikan suunnittelema koru 60-luvun lopulta tuotetaan uudelleen rajoitettuna eränä, Pauliina Aarikka kertoo.

Kaija Aarikan elämäntyöstä kertova näyttely on Somerolla Hovilan kartanossa 30.6. – 2.9. 2012.

Hovilan kartano
Helsingintie 604
31400 Somero
http://www.hovilankartano.fi/

View Larger Map

Iloiset naiset Maaria Karpo ja Pauliina Aarikka: Maarian tori on tuotevalmis. Kuva: Anja Kuoppa CC BY-SA.
Iloiset naiset Maaria Karpo ja Pauliina Aarikka: Maarian tori on tuotevalmis.

Aarikka
- Aarikka on perustettu vuonna 1954.
- Perustaja Kaija Aarikka.
- Ensimmäiset tuotteet puiset napit.
- Suomessa viisi myymälää.
- Vientiä Eurooppaan, Japaniin ja Yhdysvaltoihin.
- Kaikki tuotteet ovat kotimaisia.
- http://www.aarikka.fi/

Laitammeko sänkykahvit tarjottimille pyhäaamun kunniaksi? Kuva: Anja Kuoppa CC BY-SA.
Laitammeko sänkykahvit tarjottimille pyhäaamun kunniaksi?

Kas näin kassi heiluu ja kassi heiluu näin... Kuva: Anja Kuoppa CC BY-SA.
Kas näin kassi heiluu ja kassi heiluu näin...