Hyppää pääsisältöön
Marja Jähi-Salo / 06.03.2026

Yö-yhtyeen Olli Lindholmin sävelkynästä lähteneet laulut tekevät paluun konserttisaleihin – kiertue alkaa

Olli Lindholm muistetaan Yö-yhtyeestä, jonka laulajana hän toimi lähes 40 vuoden ajan ennen kuolemaansa vuonna 2019. Hän sävelsi ja sanoitti Yö-hittien lisäksi kappaleita esimerkiksi Pate Mustajärvelle ja Popedalle.

 

Kuvassa ovat seisomassa kolme miestä ja heillä on mustat puserot päällään. Tausta on myös musta ja kuvassa näkyvät selkeästi kasvot.

Säveltäjä Olli Lindholm -kiertueen laulajana nähdään Voice of Finland -voittaja Markus Salo (kuvassa keskellä), joka kilpaili Ollin joukkueessa. Kuva: Jari Latomaa

 

Yö-yhtyeessä jo Ollin rinnalla vaikuttaneet muusikot Mikko Kangasjärvi ja Jari Latomaa toivat keväällä 2025 Ollin sävelkynästä lähteneitä kappaleita maamme konserttilavoille. Suuren suosionsa ansiosta Säveltäjä Olli Lindholm -niminen kiertue saa nyt jatkoa, ja uusi kiertue koostuu yhteensä 14 konsertista ympäri Suomen. Kiertue alkaa 13.3.2026.

Olli Lindholm muistetaan Yö-yhtyeen persoonallisena laulutulkitsijana ja energisenä lavaesiintyjänä. Hän sävelsi elämänsä aikana monta suomalaisen populaarimusiikin klassikkoa, joita ovat esittäneet Yön lisäksi myös muut artistit. Muun muassa Laulu rakkaudelle, Ajan päivin ajan öin, Kakskytä centtiä, Ihmisen poika ja Jukeboksin luona ovat lähtöisin Ollin sävelkynästä.

”Viime keväänä toteutettu kiertue osoitti, miten vahvasti Ollin sävellykset yhä puhuttelevat”, konsertin tuottaja Mikko Kangasjärvi toteaa. ”Konsertit keräsivät loppuunmyytyjä konserttisaleja ja runsaasti koskettavaa palautetta, josta välittyi selkeä viesti: näitä kappaleita ja kertomuksia halutaan kuulla lisää. Saamamme palaute on ollut niin lämmittävää, että on suorastaan velvollisuutemme palata Ollin sävellysten pariin.”

Tulevan kiertueen ohjelma rakentuu jälleen Olli Lindholmin tuttujen sävellysten ympärille. Esityksissä kuullaan tarinoita ja muistoja biisien takaa: takahuoneista, studiosta ja tien päältä. Konserteissa kuultavien laulujen sanoituksia ovat Ollin lisäksi olleet kirjoittamassa myös muut suomalaisen pop- ja rockmusiikin kärkinimet kuten Pauli Hanhiniemi, Heikki Salo, Eija Hinkkala ja Juice Leskinen. 

 

Kuvassa on Olli Lindholm seisomassa puolivartalokuvassa ja hänellä on tumman sininen farkkutakki päällään. Taustalla on valkoista kylää vuoren rinteellä ja puolipilvistä taivasta.

Olli Lindholm. Kuva: Marek Sabogal

 

Tietoa kiertueen kokoonpanosta ja Olli Lindholmista:

Ensi viikolla alkavalla uudella Säveltäjä Olli Lindholm -kiertueella on sama kokoonpano kuin viimeksi: laulajana nähdään Markus Salo, joka kilpaili voittoisasti Ollin joukkueessa Voice Of Finlandissa vuonna 2019. Lavalla ovat myös pianisti Mikko Kangasjärvi ja kitaristi Jari Latomaa, jotka molemmat työskentelivät Ollin kanssa vuosikymmenien ajan sekä muusikkoina että äänilevytuottajina, ja ovat edelleen Yö-yhtyeessä. Kiertueen tuottaa Afterglow Music Oy.

Olli Lindholm palkittiin uransa aikana Iskelmä-Finlandialla sekä kahdella Emmalla, ja Iskelmä-gaalassa 2010 hänet valittiin Vuoden miesartistiksi. Yö-yhtye perustettiin Porissa vuonna 1981 ja kokoonpano on julkaissut yhteensä 21 studioalbumia.

Säveltäjä Olli Lindholm -kiertue 2026:

13.3. Äänekoski, Painotalo
14.3. Rovaniemi, Korundi
15.3. Tornio, Musiikkitalo
2.4. Uusikaupunki, Kulttuurikeskus Cruselli
3.4. Karkkila, Karkkilasali
8.4. Järvenpää, Järvenpää-talo
9.4. Kaustinen, Kansantaiteenkeskus
10.4. Kiuruvesi, Kulttuuritalo
11.4. Kangasniemi, Kangasniemi-Sali
16.4. Karvia, Karviasali
17.4. Savonlinna, Kulttuurikellari
24.4. Jyväskylä, Ilokivi Venue
25.4. Tampere, Tuulensuun palatsi
8.5. Pori, Kehräämö

https://afterglow.fi/