Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 01.10.2021

Yli miljoonan katsojan Napapiirin sankarit saa jatko-osan

Ylivoimaisesti Suomen suosituimpiin leffasarjoihin lukeutuva, vuosien saatossa kulttiklassikoksi itsensä naurattanut Napapiirin sankarit on koonnut maan elokuvateattereihin yli miljoona katsojaa. Legendaarisista lentävistä lauseistaan muistettu komediasaaga saa nyt jatkoa, kun Napapiirin sankarit 4 -elokuvan kuvaukset alkavat lokakuussa – missäpä muuallakaan kuin Suomen Lapissa.

Juha Wuolijoen ohjaamassa jatko-osassa kohdataan tuttuun tapaan pari uutta muuttujaa: elokuvan pääosassa sankaridebytoi Heikki Ranta ja toisena uutena kasvona nähdään Mikko Töyssy. Sekä Ranta että Töyssy ovat osoittaneet komediakykynsä kansalle muun muassa Putous-viihdesarjassa. Töyssy tullaan näkemään myös elokuvan Punttikomedia (2022) pääosassa.

Napaiirin sankarit 4  ja näyttelijät ovat Pamela Tola, Kari Ketonen, Mikko Töyssy, Timo Lavikainen ja Heikki Ranta ja elokuva tulee ensi-iltaan syksyllä 2022.

Napaiirin sankarit 4 näyttelijät: Pamela Tola, Kari Ketonen, Mikko Töyssy, Timo Lavikainen ja Heikki Ranta. Kuva: Hanna-Maria Grönlund  

Napapiirillä seikkailevat edelleen myös muun muassa sankarikonkarit Pamela Tola, Kari Ketonen ja Timo Lavikainen, jotka eivät enää esittelyitä kaipaa.

Sitten viime Napiksen on elämä heitellyt sankareita, mutta jotkin asiat pysyvät. Tällä kertaa Napapiirillä juostaan perin vaikeasti löydettävän tofun perässä. Aikaa tofun hommaamiseen on vain vähän ja muutama muukin muuttuja tuo metsästykseen omat haasteensa, mutta mitäpä ei napapiiriläinen sankari tekisi rakkauden tähden.
 

Uniikin Napis-tyylin ja -huumorin elokuvassa takaa Pekko Pesosen käsikirjoitus aiempien leffasarjan osien tapaan.

– Olen todella innoissani, että pääsen pitkästä aikaa ohjaamaan komediaa, hehkuttaa aiemminkin Pesosen kanssa yhteistyötä tehnyt Napapiirin sankarit 4 -elokuvan ohjaaja Wuolijoki.

Juha Wuolijoki ohjaa elokuvan Napapiiri sankarit 4 -osan.

Ohjaaja Juha Wuolijoki. Kuva: Kalle Ahti

 – Mahtavaa myös päästä työskentelemään Suomen lahjakkaimpien komedianäyttelijöiden kanssa. Leffan tarinakin naurattaa minua jo nyt päivittäin, joten kuvauksistamme tulee varmasti aivan hulvattomat!

 Napapiirin sankarit 4 -elokuvan tuottavat Marko Talli ja Olli Haikka Yellow Film & TV:ltä. Leffan levittää ja markkinoi SF Studios. Ensi-iltansa Napapiirin sankarit 4  saa syksyllä 2022.

Napis 4 -näyttelijöistä on julkaistu tuoreet lehdistövalokuvat elokuvan pressimateriaaleissa. Lisää tietoa ja materiaalia elokuvasta julkaistaan myöhemmin tänä syksynä.

 
Lisätietoja

NAPAPIIRIN SANKARIT -leffasarja

Napapiirin sankarit
Ohjaaja Dome Karukoski
Ensi-ilta 15.10.2010
Katsojia 384 392

Napapiirin sankarit 2
Ohjaaja Teppo Airaksinen
Ensi-ilta 30.9.2015
Katsojia 399 050
 
Napapiirin sankarit 3
Ohjaaja Tiina Lymi
Ensi-ilta 23.8.2017
Katsojia 270 541