Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 28.04.2022

Yhteisötaideteos Mynä-Mynä-Maa avaa ovensa toukokuussa

Koneen Säätiön Saaren kartanon taiteilijaresidenssin ja Mynämäen kunnan yhteistyönä toteuttama yhteisötaideteos Mynä-Mynä-Maa viettää avajaisiaan 20.–22.5.2022. Yli sadan osallistujan voimin tyhjään vanhainkotiin rakentunut Mynä-Mynä-Maa on avoinna kesän ajan viikonloppuisin.

Kuvassa on värikkäitä otuksia ja taustalla kasvien varsia.

Kuva: Miila Westin

 

Vanhainkodin käytäviin ja huoneisiin jäi tyhjyys. Kunnes ovet aukesivat ja sälekaihtimet raottuivat. Happea ja valoa. Vähitellen kasvoi unen versoja, unelmien aihioita, muistoja ja toiveita. Niistä syntyy Mynä-Mynä-Maa. Ei yhdessä yössä, vaan vähitellen, ei yksin, vaan yhdessä. Astu Mynä-Mynä-Maahan, kulje käytävillä, kurkista huoneisiin. Ole avoin, avoin suurelle ja voimakkaalle, pienelle ja tärkeälle. Ole avoin näkymättömälle, sille, mikä pursuaa seinien sisältä.

Teoksesta vetovastuussa ovat olleet Saaren kartanon residenssin yhteisötaiteilija Pia Bartsch ja yhteisötaiteilija Meri-Maija Näykki. Mynä-Mynä-Maata tekemässä ovat olleet muun muassa Saaren kartanon residenssin taiteilijat sekä residenssin aiempiin yhteisötaiteellisiin projekteihin osallistuneet paikalliset asukkaat, Mynämäen lukion, Laurin yläkoulun sekä Aseman koulun oppilaat, Wirmon Martat ry, Nuorten työpaja ja Mynämäen kunta.

“Yhteisötaiteen ajatus on, että jokaisella meistä on oikeus käsitellä meitä koskettavia aiheita taiteen keinoin. Nämä aiheet levittäytyvät pitkin Mynä-Mynä-Maan seiniä, lattioita ja kattoa muodostaen kokonaisuuden, jollaista kukaan ei olisi keksinyt tai voinut tehdä yksin. Siinä on minusta yhteisötaiteen hienous ja ydin”, Meri-Maija Näykki kiteyttää.

"Mynä-Mynä-Maa on paikka, jota me kaikki olemme tarvinneet, emme vain tienneet sitä. Mynä-Mynä-Maassa ei ole huoneita vaan maailmoja, jotka ovat syntyneet tekijöiden innosta, sisusta, rakkaudesta ja jaksamisesta uskoa omiin ideoihin. Joskin joskus myös tuskasta ja kyyneleistä. Mynä-Mynä-Maa on vienyt meidät sekä luomisen hulluuteen että jaksamisen rajoille. Auttamalla toisiamme olemme voittaneet hankalatkin haasteet – siksi me tarvitsemme Mynä-Mynä-Maan. Ja siksi se onkin olemassa: osoituksena, kuinka pitkälle pääsemme yhdessä", Pia Bartsch jatkaa.

Avajaisviikonlopun jälkeen kokonaisvaltaiseen taideteokseen entisessä Lizeliuskodissa pääsee tutustumaan kesän 2022 aikana joko omatoimisesti tai opastetuilla kierroksilla. Tiedotamme kierrosten tarkemmat ajankohdat ja avajaisten ohjelman toukokuussa Mynä-Mynä-Maan some-kanavissa Instagramissa ja Facebookissa.

Mynä-Mynä-Maa toteutetaan purkutaloon, jossa on sisäilmaongelmia. Pitkäaikainen oleskelu tilassa voi aiheuttaa oireita. Tilassa vieraillaan omalla vastuulla. Alle 10-vuotiaat aikuisen seurassa.

Teos on maksuton ja kaikille avoin.

Mynä-Mynä-Maa
Avajaiset 20.–22.5.2022

Avoinna kesän ajan la-su
Entinen Lizeliuskoti
Kuivelantie 10, 23100 Mynämäki