Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 27.10.2020

Wihurin rahaston tuella vapaalippuja Kansallisgallerian museoihin

Kansallisgallerian kolmessa museossa on syksyisin järjestetty ilmaispäivä Jenny ja Antti Wihurin rahaston avustuksella. Korona-pandemian vuoksi tänä syksynä yksi ilmaispäivä muutettiin vapaalippujen sarjaksi, jotta taiteeseen voi tutustua ilman ruuhkaa, omaan aikatauluun sopivana hetkenä.

 

Kuvassa on tauluja tiilenpunaisella seinällä Kiasman Hullu rakkaus -näyttelyssä. Kuvassa kävelee mies.

Hulle Rakkaus -näyttely Kiasmassa. Kuva: Kiasma

 

Usean vuoden ajan Ateneumiin, Kiasmaan ja Sinebrychoffin taidemuseoissa on järjestetty syksyisin Wihuri-päivä, jolloin museoihin on ollut vapaa sisäänpääsy. Korona-pandemian aikana ilmaispäivien kaltaisia suurtapahtumia ei toteuteta. Tänä vuonna Wihurin rahasto tarjoaakin kolmannen sektorin toimijoille ja heidän kohderyhmilleen ilmaisen sisäänpääsyn taiteen äärelle. 5000 vapaalippua on jaettu ja lähetetty järjestöille, jotka tukevat kuntoutus- ja mielenterveystoimintaa, maahanmuuttajien kotoutustyötä sekä nuorten toimintaa.

”Mielestämme tämä on erinomainen tapa tehdä Kansallisgallerian taide saavutettavammaksi nyt kun yhden päivän ilmaispäivä ei ole mahdollista,” kertoo Kansallisgallerian pääjohtaja Risto Ruohonen. ”Olemme kiitollisia Jenny ja Antti Wihurin rahastolle monivuotisesta yhteistyöstä ja mahdollisuudesta kutsua ihmisiä taiteen äärelle ilmaislippujen myötä.”

”Wihurin rahastolla on pitkä historia kuvataiteen tukijana ja syksyisin järjestettyjen ilmaispäivien avulla haluamme madaltaa kynnystä astua taidemuseoon ja nähdä niin klassikoita kuin uusinta nykytaidettakin”, kertoo Jenny ja Antti Wihurin rahaston asiamies Arto Mäenmaa.