Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 12.04.2021

Vuoden valokuvataidekirja 2020 on Teemu Mäen "Miten olla mies tai nainen tai jotain muuta?"

Valokuvataiteilijoiden liitto ja Suomen valokuvataiteen museo ovat antaneet Vuoden valokuvataidekirja 2020 -palkinnon Teemu Mäen kirjalle Miten olla mies tai nainen tai jotain muuta? Ansiokkaan valokuvataidekirjan tekijälle myönnettävän, vuosittaisen palkinnon suuruus on yhteensä 4.000 euroa, 2.000 euroa voittajalle ja jokaiselle finalistille 500 euroa.

 

Kuvassa on kirja ja osa Teemu Mäen kirjan kannesta. Siinä on vaalea pitkätukkainen mies, jolla meikkiä kasvoillaan.

Kuva: Minna Kurjenluoma

 

Vuoden 2020 palkinnosta päätti valokuvataiteilija Nelli Palomäki. Palomäki kuvailee valintaprosessia ja voittajaa seuraavasti:

Valokuvataidekirjan tekeminen ei ole yksinkertaista. Ei ole myöskään yksinkertaista arvottaa kuinka kirjaa tulisi tutkia ja mitkä ominaisuudet tulisi nostaa toisia tärkeämmiksi. On ilmiselvää, että teoksen tulee herättää ajatuksia, ja toivottavaa, että se jää mieleen pidemmäksikin aikaa. Mutta tämän lisäksi huomioitavia ominaisuuksia on lukuisia, ja viiden finalistikirjan vahvuudet painottuivatkin hyvin eri tavoin.

Lähdin liikkeelle tärkeimmästä - sisällöstä, kirjan teemasta/teemoista ja valokuvien onnistumisesta suhteessa tähän tarjottuun sisältöön. Ennen kaikkea jokaisen kirjan kohdalla tarkastelin kuvia ja niiden aikaansaamia harhailevia ajatuksia, ristiriitaisia tunteita sekä vastaheränneitä kysymyksiä. Perehdyin teksteihin ja niiden merkityksellisyyteen suhteessa kuviin ja päinvastoin. Tutkin materiaalivalintoja, painojälkeä, graafista ilmettä ja sidontaa – ylipäänsä kaikkea sitä mitä tekijät ovat joutuneet kirjaa tehdessä ratkomaan.

Jo mukaan lähtiessä toivoin, että finalistien seassa olisi teos, joka voisi ravistella minua. Joka ei olisi itselleni helppo eikä myöskään itsestäänselvä valinta. Yksi kirjoista aiheutti minussa muita suurempia tunteita, värinää ja vaikeitakin valokuvaan, muotokuvaan ja yhä erityisesti identiteettiin liittyviä kysymyksiä sekä tarvetta keskustella lisää. Näin Vuoden valokuvataidekirjaksi valitsin Teemu Mäen Miten olla mies tai nainen tai jotain muuta? (PARVS, 2020.)

Teemu Mäki: Miten olla mies tai nainen tai jotain muuta?

Ensisilmäyksellä Teemu Mäen teos vaikutti rujolta. En innostunut sen ulkoasusta enkä liiemmin materiaalivalinnoista. Kirja tuntui jääneen 2000-luvun alkuun. Mutta se kutkutteli, muotokuvat jäivät mieleen ja sukupuolta ja sen moninaisuutta käsittelevä toinen pääteema oli valtavan ajankohtainen sekä tärkeä. Kirjan valokuvat herättivät minussa ristiriitaisia ajatuksia ja tunteita, joiden äärelle minun oli pysähdyttävä. Ajan kanssa aluksi liian intiimeiltä tuntuneet kuvat muuttuivat arkisen tutuiksi, vertaisiksi.

Mäen teokseen täytyy palata ja kohdata kuvien ihmiset yhä uudelleen. Monet kirjan muotokuvista voimistuvat joka katselukerralla huolimatta siitä, että ne vain ovat. Karskissa, keskeneräisessä ja kaunistelemattomassa olemisessa on jotain valtavan kaunista. Kuvien kasvojen kautta voi peilata itseään ja hyväksyä sen, että ihmisen on mahdotonta tulla valmiiksi. Muotokuvaajana jään miettimään myös kuvaajan suhdetta kuvattaviinsa, luottamusta ja sen rakentumista, sekä viimeaikaista keskustelua liittyen toisen kuvaamiseen, esittämiseen ja näiden problematiikkaan. Mäen teos ei ole ristiriidaton.

Aikaa kuvien tutkimisen lisäksi ottaa myös suhteellisen laaja essee, jota kuvat ainakin osittain tukevat. Näin laajat tekstiosuudet eivät ole valokuvataidekirjoille tyypillisiä, varsinkaan tekijän itsensä kirjoittamana. Mäen tapa kirjoittaa on selkeä ja pitää lukijan matkassa läpi teoksen. Essee on yhteiskunnallinen ja humaani, paikoitellen sävy on kauniin hauras ja lämmin, toisinaan voimakkaan poliittinen ja provosoiva. Pääteemat, sukupuoli ja kuolevaisuus, ovat niin suuria ja merkittäviä, että läkähdyttää.

Mäen teos erottuu lähes kaikilta ominaisuuksiltaan selkeästi muista finalisteista. Se ei ole esineenä kaunein tai täydellisin, vaan tuntuu taistelevan kaikkia nykyisiä valokuvataidekirjan trendejä vastaan. Konstailemattomien muotokuvien kanssa kirjan arkinen ulkoasu kuitenkin tuntuu toimivan. Ja kirjalla on paljon asiaa ja sen keskeinen sanoma on tärkeä. Miten olla mies tai nainen tai jotain muuta? -teoksen valinta Vuoden valokuvataidekirjaksi on tunnustus ihmisen hauraudelle ja sukupuolen moninaisuudelle.

Nelli Palomäki

Karkkilassa, 10.4.2021