Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 25.08.2021

Vuoden 2021 Tietopöllö-palkinto Vuokko Hurmeelle

Suomen tietokirjailijat ry:n lasten ja nuorten tietokirjapalkinto Tietopöllö myönnettiin tänä vuonna lastenkirjailija Vuokko Hurmeelle. Palkinto on suuruudeltaan 8 000 euroa.

Tietopöllö myönnetään tietokirjailijalle tai tietokirjailijaryhmälle, joka on julkaissut ansiokkaasti lapsille ja nuorille tarkoitettuja tietoteoksia. Palkinto voidaan myöntää myös erityisen ansiokkaalle ajankohtaiselle tieto- tai oppiteokselle tai tietoteossarjalle. Tietopöllö-palkintoa on jaettu vuodesta 1999, ja se rahoitetaan Kopioston keräämillä tekijänoikeuskorvauksilla.

Palkinto jaettiin TIETOKIRJA.FI-tapahtuman avajaisissa keskiviikkona 25.8. Palkinnon jakoi Suomen tietokirjailijoiden puheenjohtaja Timo Tossavainen ja palkintolautakunnan puheenjohtaja Hannele Cantell.

KM Vuokko Hurme (s. 1979) on helsinkiläinen lastenkirjailija. Hän on kirjoittanut lapsille useita tietokirjoja, kuvakirjoja ja romaaneja. Lasten tietokirjoja hän on kirjoittanut mm. ihmisen kehityksestä, vanhenemisesta, eläimistä, huvipuistoista ja karkeista. Hurme työstää kirjat yhteistyössä eri kuvittajien kanssa.

Lastenkirjailija Vuokko Hurme on voittanut vuoden 2021 Tietopöllö-palkinnon, jonka myöntää Suomen tietokirjailijat ry.

Vuokko Hurme. Kuva: Riikka Sipilä

Palkintoperustelut

Vuokko Hurme on monipuolinen ja tuottelias lastenkirjailija tiedon ja fiktion eri alueilla. Hän on myös työskennellyt lasten taidekasvattajana ja toimittanut kasvatusaiheista kirjallisuutta.

Lastenkirjallisuudessa harvemmin käsiteltyä aihepiiriä, elämän ääripäitä, edustavat Pikkurillin käsikirja (Viisas Elämä 2016, kuvittanut Sanna Pelliccioni) ja Peukalon käsikirja (Aula kustannus 2017, kuvittanut Sanna Pelliccioni). Pikkurillin käsikirja kertoo maailman lapsista, lapsuuden merkkipaaluista ja lapsuuden eri vaiheista aina sikiön kehityksestä alkaen. Peukalon käsikirjassa kerrotaan puolestaan vanhenemisesta, ikääntymisen tuntomerkeistä ja mm. pitkän iän salaisuuksista. Myöskään kuoleman pohtimista ei pelätä.

Housuvaara-kirjoissa (Into, kuvittanut Väinö Heinonen) tutustutaan tiedon ja tarinan yhteispelillä niin huvipuistojen kuin uimahallien rakenteisiin, sääntöihin, kustannuksiin ja historiaan ympäri maailmaa. Letkeä teksti ja sopivan ikäiset päähenkilöt johdattavat kiinnostavasti tiedon pariin.

Vuokko Hurmeen Housuvaara-kirjat tutustuttavat lapsia ja nuoria tiedon ja tarinan yhteispelillä uimahallien asioihin.

Housuvaaran uimahalli. Kuva: Into Kustannus

Timanttia tietoa -sarjan teokset Karkkikirja (WSOY 2019, kuvittanut Anni Nykänen) ja Eläinkirja (WSOY 2021, kuvittanut Anni Nykänen) ovat tietoa tulvillaan. Karkkikirjassa mahtava makuaistimme saa sulavan käsittelyn aukeamilla, jotka mm. esittelevät historiaa ja erilaisia yksityiskohtia sekä sisältävät visailuja ja testejä. Eläinkirjan harkittu rakenne helpottaa tiedon omaksumista. Teoksessa edetään pienistä suuriin, syvältä merestä korkealle ilmaan, lemmikeistä ja hyötyeläimistä tieteen palvelijoihin. Lemmikkijyrsijöistä Hurme on kirjoittanut Tietopalat-sarjassa (WSOY 2021).

Vuokko Hurmeen tausta kasvatustieteessä ja taidekasvattajana näkyy läpi tuotannon. Hänen teostensa esitystavoissa korostuvat tiedon täsmällisyys, selkeät tietoiskut, vastaanottajan ikätason huomioiminen ja sopivasti keventävä huumori. Yhteinen lukuhetki Hurmeen teosten parissa tarjoaa myös aikuiselle lukijalle nautinnollisen tietoretken.

Tietopöllö-palkinto

Tietopöllö-palkinnon saajasta päättää Suomen tietokirjailijat ry:n palkintolautakunta, johon kuuluvat vuonna 2021 Hannele Cantell (pj.), Seppo Hentilä, Agneta Rahikainen, Kati Solastie ja Kari Vaijärvi.

Aiemmin Tietopöllö-palkinnon ovat saaneet mm. Laura Ertimo, Aino Havukainen, Marjut Hjelt, Markus Hotakainen, Iiris Kalliola, Mauri Kunnas, Marjatta Levanto, Martti Lintunen, Markku Löytönen, Paula Moilanen, Reetta Niemelä, Sami Toivonen ja Suvi Vehmanen.