Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 17.04.2020

Vuoden 2020 ITE-taiteilijan Paula Huhtasen näyttely kesällä 2020 Ilomantsissa tarjoaa lempeyttä ja leikkiä synkkään aikaan

Vuoden 2020 ITE-taiteilija Paula Huhtanen tuo Ilo ylimmillään -näyttelynsä Ilomantsiin, Pohjois-Karjalaan heinä–elokuuksi. Huhtasesta hänen iloismi-missiollaan on nyt tarvetta enemmän kuin koskaan.

”Iloismi merkitsee ennen kaikkea luottamusta ja toiveikkuutta. Näyttelyni on lempeä ja myös leikkisä vastaisku synkille tulevaisuudennäkymille. Haluan viestiä, että kaikki on hyvin, kaikki järjestyy”, Paula Huhtanen sanoo.

 

”Iloismi merkitsee ennen kaikkea luottamusta ja toiveikkuutta. Näyttelyni on lempeä ja myös leikkisä vastaisku synkille tulevaisuudennäkymille. Haluan viestiä, että kaikki on hyvin, kaikki järjestyy”, Paula Huhtanen sanoo.  Huhtanen tunnetaan elinvoimaisista ja värikylläisistä maalauksista ja kollaaseista. Maalauspohjana voi olla esimerkiksi huonekalu, astia, kenkä tai vaate. Monikerroksisissa, pinnaltaan valoa hehkuvissa teoksissa on pieniä, värikkäitä yksityiskohtia, pisteitä, viivoja ja kuvioita.  Lappilaislähtöinen ja sittemmin pirkanmaalaistunut ITE-taiteilija saa innoituksensa Sarkolan kylän maalaismaisemista Nokialla.  ”Ammennan työhöni arjen elämästä, juhlahetkistä, valoista, varjoista ja tuulesta. Elämässä on kaikki muutettavissa taiteeksi.”  Paula Huhtasen mukaan iloisten karjalaisten Ilomantsi on oivallinen paikka pitää Ilo ylimmillään -näyttely.  ”Iloismi auttaa meitä suuntaamaan yhdessä energiaamme hyvään ja saamaan sen moninkertaisena takaisin.”  Maaseudun Sivistysliitto on kartoittanut ITE-taidetta eri puolilla Suomea vuodesta 1998 lähtien, ja tänä vuonna vietetäänkin ITE-taiteen juhlavuotta 2020. Paula Huhtasen Ilo ylimmillään -näyttely on juhlavuoden päätapahtumia, kuten myös Ilomantsissa elokuussa järjestettävä Karhufestivaali.  Ilo ylimmillään – vuoden ITE-taiteilija Paula Huhtanen. Katri Vala Kulttuurikeskus

Linnunpöntöt. Kuva: Vilma Rimpelä

 

Huhtanen tunnetaan elinvoimaisista ja värikylläisistä maalauksista ja kollaaseista. Maalauspohjana voi olla esimerkiksi huonekalu, astia, kenkä tai vaate. Monikerroksisissa, pinnaltaan valoa hehkuvissa teoksissa on pieniä, värikkäitä yksityiskohtia, pisteitä, viivoja ja kuvioita.

Lappilaislähtöinen ja sittemmin pirkanmaalaistunut ITE-taiteilija saa innoituksensa Sarkolan kylän maalaismaisemista Nokialla.

”Ammennan työhöni arjen elämästä, juhlahetkistä, valoista, varjoista ja tuulesta. Elämässä on kaikki muutettavissa taiteeksi.”

Paula Huhtasen mukaan iloisten karjalaisten Ilomantsi on oivallinen paikka pitää Ilo ylimmillään -näyttely.

”Iloismi auttaa meitä suuntaamaan yhdessä energiaamme hyvään ja saamaan sen moninkertaisena takaisin.”

Maaseudun Sivistysliitto on kartoittanut ITE-taidetta eri puolilla Suomea vuodesta 1998 lähtien, ja tänä vuonna vietetäänkin ITE-taiteen juhlavuotta 2020. Paula Huhtasen Ilo ylimmillään -näyttely on juhlavuoden päätapahtumia, kuten myös Ilomantsissa elokuussa järjestettävä Karhufestivaali.

Ilo ylimmillään – vuoden ITE-taiteilija Paula Huhtanen, Katri Vala Kulttuurikeskus