Kuinkahan moni on itse asiassa lukenut Volter Kilven Alastalon salissa? Tai tietää tänään, kuka oli Volter Kilpi huolimatta siitä, että Alastalo valittiin jossain raadissa Suomen parhaaksi romaaniksi. Asianharrastajat ovat asia sinänsä, mutta…
Kirjapaja on mainiolla kulttuuritiellä julkaistuaan Volter ja Hilja –kirjeteoksen, joka samalla on kuin tervehdys Kustavin kirjallisuusviikolta. Viulisti ja musiikin maisteri Laura Kokko on toimittanut muhkean kirjekokoelman vuosilta 1905-1907, jolloin Volter riiasi Hiljaa kirjeillä ja muutenkin. Avioliittohan siitä sukeutui, mutta sitä edelsi yli tuhatlukuun nouseva kirjemäärä.
Mitä kirjeiden kokoelma paljastaa? Ei itsessään mitään suurta asiaa, josta voisi poimia tietoja Kilven kirjailijuudesta tai ihmisistä tai aikaan kuuluvista asioista. Toki niitäkin on matkan varrella, mutta tärkein viesti tulee nykylukijalle ajasta, jolloin musteella kirjoitettiin kirjeissä suuria tunteita. Akateeminen maailma, jossa Volter tapasi lääketieteen ylioppilas Hiljan on taustalla viitekehyksenä, samoin Helsinki, ja loma-aikoina kummankin maaseutuympäristöt.
Laura Kokko on toimitustyössään valinnut kirjeet hyvin kertomaan ja kuvaamaan Volterin ja Hiljan tarinan kehittymisestä. Jos Volter on alussa jatkuvasti kynän varressa erittelemässä itseään ja tuntojaan, Hilja on kuiva ja keskittynyt. "Tarinan" edetessä myös Hilja lämpenee ja alkaa kirjoittaa tunnekylläisiä kuohahduksia.
Kirjeitä ei ole kommentoitu lainkaan esipuhetta lukuun ottamatta, joten lukija saa itse lukea sisällön ja peilata sitä omiin käsityksiin. Toisaalta tämä on hyvä, toisaalta joku voisi tarvita opastusta. Mutta ehkä teoksen lukeminen kasvattaa sisälukutaitoa! Nykylukija ihmettelee, miten nämä kaksi eivät voineet tavata kesien aikana muutamaa kertaa lukuun ottamatta. Tapakulttuuri oli toinen.
Olisiko niin, että puhelin olisi korvannut kirjeet joskus, Volterhan soitti Hiljalleen ja pelkäsi sitten tämän isää ja seurusteluestettä. Vuosi oli 1906 syksyllä. Puhelinta tai ei, kumpikin hakee luontokokemuksista muistijälkeä toiselle ja hakeutuu luontoon muistamaan rakkautta. Maailman menot jäävät siinä toiseksi esimerkiksi vuonna 1906.
Kirjan julkaisu on monella tavalla hieno juttu. Nyky(nuorelle)lukijalle kirjeet kertovat toisenlaisesta maailmasta, jossa tunneskaalan piti kestää aikaa ehkä nykyistä enemmän. Volter Kilpi osoittautuu sitkeän kirjoittamisen ohella aika naiselliseksi tunneihmiseksi - tai sanotaan niin päin, että maskuliini-Kilpi ei esiinny päällimmäisenä. Hilja on puolensa pitävä nainen, josta on esimerkkiä tällekin päivälle. Lääkäriopiskelijasta tuli kirjailija, joka kulki oman tiensä.
Volter ja Hilja on ollut mukava kesäpäivien lukuseuralainen, jonka sisältö on sopinut tähän kesään. Kun jännitys purkautuu vihkimiseen ja toisaalta Hiljan vanhempien hylkäämiseen, lukemiseen syntyy tietty jänne, jota seurata. Paljastetaan nyt tässä, että Volterista ja Hiljasta tuli onnellisia ja että heille syntyi kolme lasta.
Kirjassa on muutama kuva ja lyhyt kertomus siitä, "mitä sitten tapahtui". Kokonaiskuvaa olisi täydentänyt kunnollinen kuvitus ja ehkä myös tieto nykyisistä Hiljan ja Volterin jälkeläisistä. "Mitä sitten tapahtui" –tiedoilla olisi arvoa tänäänkin, ja ehkä Volter ja Hilja tulisivat vielä lähemmäksi. Nykysanoin positointi selventäisi tapahtumia.
Volter ja Hilja. Laura Kokko. Kansi. Kuva: Kirjapaja.
