Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 10.02.2021

Vivian Maierin odotettu jatkonäyttely avautuu vihdoin Valokuvataiteen museo K1:ssä

Vivian Maierin valokuvien jatkonäyttelyä täydentää virolainen Maria Kapajeva. K1:n kevään näyttelyt kertovat naisten kohtaamista odotuksista ja ennakkoluuloista. Kapajevan näyttely on nimeltään When The World Blows Up, I Hope to Go Down Dancing. Näyttely on nähtävissä 15.2.-18.4.

 

Kuvassa on ratsastaja hevosineen rautaisen sillan alla New Yorkissa.

New York 1953. Kuva: Vivian Maier/Estate of Vivian Maier Courtesy of Maloof collection and Howard Greenber Gallery, NY

“Olen tavallaan vakooja”, totesi amerikkalainen valokuvaaja Vivian Maier (1926–2009). Maier kulki New Yorkin ja Chicagon kaduilla kameran kanssa tallentaen kaupunkielämää, ihmisiä, esineitä, maisemia ja lapsuutta. Maier pääsi lähelle ihmisiä, koska oli itse osa kadun vilinää – työ lastenhoitajana mahdollisti vaeltelun kaupungilla, usein yhdessä lasten kanssa.

Suomen valokuvataiteen museon näyttelytila K1:sessa avautuu helmikuussa kaksi näyttelyä, jotka käsittelevät naisiin kohdistuvia stereotypioita ja naisen roolia. Amerikkalaisesta Vivian Maierista tuli katuvalokuvauksen sensaatio vasta kuolemansa jälkeen, kun koko hänen tuotantonsa löytyi chigagolaisesta varastosta.

Virolainen Maria Kapajeva käsittelee naisen asemaa videoteosten kautta. Maierin edellinen näyttely Valokuvataiteen museon Kaapelitehtaan näyttelytilassa oli museon kaikkien aikojen suosituin, vaikka näyttely ehti keväällä 2020 olla esillä koronarajoitusten vuoksi vain kaksi kuukautta. Jo vuosien ajan Valokuvataiteen museolta on toivottu erityisesti Maierin katuvalokuvausta, jota uusi näyttely esittelee nyt avautuessaan.

”Vivian Maier oli valokuvaajana kunnianhimoinen ja osaava, mutta jäi elinaikanaan vaille huomiota syistä, joista on esitetty paljon arvailuja. Valokuvaajan sukupuoli valokuvauksen miehisessä maailmassa oli varmasti eräs tekijä näkymättömäksi jäämisessä”, toteaa museonjohtaja Elina Heikka. ”Samaan aikaan esillä olevassa, virolaisen Maria Kapajevan näyttelyssä pohditaan naisten yhteiskunnassa kohtamaa, iän tuomaa näkymättömyyden kokemusta.”

Museon aukioloajat ovat poikkeuksellisen laajat, ja näyttelytilaan päästetään kerrallaan vain rajoitettu määrä asiakkaita. Kaikilta yli 12-vuotiailta edellytetään kasvomaskin käyttöä museon tiloissa. Yleisöopastuksia, tilattuja opastuksia ja pajoja ei toistaiseksi järjestetä.

Vivian Maier

Maier syntyi vuonna 1926 ja vietti elämänsä New Yorkissa ja Chigagossa. Maier oli hyvin taitava kuvaaja, joka ikuisti ohikiitävien hetkien aikana tuntemattomat ja anonyymit ihmiset, muuttaen heidät valokuviensa päähenkilöiksi. Kuvaajana hän etsi aina ihanteellista sommitelmaa ja täydellistä kuvakulmaa. Näyttelyn keskiössä on katuvalokuvaus ja mukana on useita Maierin tunnetuimpia teoksia. Valokuvaajana Maier oli itseoppinut. Hän perehtyi valokuvaukseen muun muassa valokuvakirjallisuuden kautta. Maier kehitti filmejään ja vedosti valokuvia pimiössään, jonka oli pystyttänyt kylpyhuoneeseensa.

Maria Kapajeva

Suomen valokuvataiteen museo on kutsunut Vivian Maierin rinnalle Maria Kapajevan (s. 1976, asuu Virossa/Lontoossa). When the World Blows Up I Hope to go Down Dancing -näyttelyssä Kapajeva tarkastelee stereotypioita, odotuksia ja rooleja, joita naiset edelleen kohtaavat. Kepeän humorististen teosten kautta taiteilija pohtii mitä tapahtuisi, jos naiset kieltäytyvät ottamasta vastaan ympäröivän kulttuurin, tiedotusvälineiden ja kasvatuksen heille ojentamia rooleja.

Videoteoksessa Ten Ways Not to Become the Invisible Woman After 40 (2020) Kapajeva vetää ylleen elokuvissa erikoistehostetyössä käytettävän vihreän “näkymättömyyspuvun”. Puku päällään taiteilija testaa naisille jaettuja vinkkejä siitä, kuinka he voivat välttää muuttumasta näkymättömiksi täytettyään 40 vuotta.