Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 16.02.2020

Vivian Maierin näyttelystä on tulossa Valokuvataiteen museon kaikkien aikojen suosituin näyttely

Amerikkalaisen valokuvaaja-lastenhoitaja Vivian Maierin näyttelystä Omakuva ja sen varjo on hyvää vauhtia tulossa Suomen valokuvataiteen museon kaikkien aikojen suosituin näyttely. Yli 15 800 näyttelyvierasta on käynyt katsomassa Maierin teoksia neljän ensimmäisen näyttelyviikon aikana. ”Keskikokoiselle museolle tämä on todella suuri kävijämäärä”, sanoo museonjohtaja Elina Heikka.

 

Kuvassa on Vivian Maier kameransa kanssa puolivartalokuvassa. Kuva on musta-valkoinen.

Vivian Maier vuonna 1959. Kuva: Estate of Vivian Maier, Courtesy of Maloof Collection and Howard Greenberg Gallery, New York

 

Valokuvataiteen museon paras kävijävuosi on tähän mennessä ollut vuosi 2017, jolloin museossa vieraili 44 559 ihmistä. Parhaiten kävijöitä kyseisenä vuonna veti Francesca Woodmanin näyttely Enkelinä olemisesta, jossa vieraili parhaimmillaan 5720 kävijää kuukaudessa. Vivian Maierin näyttely on ensimmäisen kuukauden aikana lähes kolminkertaistanut tuon saavutuksen.

Vivian Maier (1926–2009) oli amerikkalainen valokuvaaja, joka kuvasi aktiivisesti läpi elämänsä, mutta ei juuri vedostanut kuviaan tai näyttänyt niitä kenellekään. Elantonsa Maier ansaitsi lastenhoitajana newyorkilaisissa ja chicagolaisissa perheissä 1950-luvulta alkaen. Maierin yli 150 000 kuvan arkisto löytyi sattumalta vuonna 2007 chicagolaisesta varastosta, jonka vuokria ei ollut maksettu pitkään aikaan.

Näyttelyn kuraattori Anne Morin arvelee, että yleisöä kiehtoo Vivian Maierissa toisaalta tämän arvoituksellisuus ja toisaalta samastuttavuus. ”Kyse on enemmästä kuin upeista valokuvista. Kuka tahansa meistä voi nähdä osan itsestään Vivian Maierissa”, Morin sanoo.

Vivian Maier: Omakuva ja sen varjo on esillä Valokuvataiteen museossa 24.5.2020 asti. Salaperäisen valokuvaajan tarinaa valottava Vivian Maierin salaisuus -dokumenttielokuva on nähtävissä Yle Areenassa koko näyttelykauden ajan.