Sibelius Celebrations järjesti yhteistyössä Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan kanssa jälleen katselmuksen Sibeliuksen musiikkiin. Konsertissa kuultiin myös otos muuta pohjoismaista kuoromusiikkia.
Viron Filharmoninen Kamarikuoro on kooltaan pienehkö, 25 laulajan joukko. Mutta kuoron volyymi on suuri, täyteläinen, kuten virolaiselta kuorolta odottaa. Tämä kuoro on maansa kuorotradition loistava edustaja ja siitä nouseva forte yltää kattoon. Kuoroa johtaa suomalainen Heikki Seppänen.
Viron Filharmoninen Kamarikuoro. Kuva: Anja Kuoppa
Kuulijan oli hyvä istua kuoron menoon, sillä se laulaa täydellisen puhtaasti, teknisesti taitavasti ja notkeasti pieniä nyansseja myöten. Kuorolle voi jakaa superlatiiveja, mutta yksinkertaisesti voi sanoa, että sitä oli helppo kuunnella ja vain nauttia viimeistellyistä esityksistä.
Ohjelmassa oli Jean Sibeliuksen sekakuoroteoksia, lisänä kaksi naiskuorolle sävellettyä teosta, virolaisen Cyrillus Kreekin neljä teosta, teokset Hugo Alfvénilta ja Edvard Griegiltä sekä Toivo Kuulan kaksi teosta.
Cyrillus Kreek on hieno kuorosäveltäjä, jolle oman maan kuoron parhaimmistoon kuuluva Filharmoninen Kamarikuoro antoi parastaan. Taaveti laul Daavidin psalmista 22 soi kuin pyhä lintu… Toinen Taaveti laul oli psalmista 104, josta mieleen jäi erityisesti viimeinen basson laulama ”amen”, jonka päälle hiipivät muut stemmat. Taidonnäyte itsessään.
Ohjelmistoon sisältyi Sibeliuksen tunnettuja sekakuoroteoksia, jotka kuuluvat Suomessa ”Sibelius-arkeen”. Filharmoninen Kamarikuoro oli paneutunut lauluihin ja Heikki Seppänen teki johtajana tarkkaa työtä. Ehkä moni ei ollut kuullut Kantelettaren sanoihin sävellettyä Min rastas raataa. Ensikuulijat saivat varastoonsa kauniin uuden Sibeliuksen. Seppänen otti rytmillisiä vapauksia – miksei, jos ne ovat perusteltuja. Sydämeni laulu soi suomalaisten suonissa geeniperintönä, mutta Seppänen teki oman tulkintansa. Hyvä, tämä kuoro saa ottaa vapauksia. Rakastava oli puolestaan nautittavaa Sibeliusta; sen mukana saatoi hengittää.
Kiinnostava esitys oli Sibeliuksen säveltämä tohtorin ja maisterinvihkiäisten promootiokantaatti vuodelta 1897 A.V. Koskimiehen sanoihin. Kantaatissa on monta harvemmin kuultua teosta, joten sen kokonaisesitys oli hieno työ. (Todettakoon, että tähän kantaattiin kuuluu Soi kiitokseksi Luojan –virsikirjassa oleva laulu.) Heikki Seppänen on luonut vaateliaan tulkinnan Sibeliuksen kantaatista, joka on monimuotoinen laulujen kokooma. Seppäsen tulkinta oli yksinkertainen, ilman paatosta. Jäi kaunis kuva.
Konsertin kohokohtia oli Kuulan Auringon noustessa ja Siell on jo kauan kukkineet omenapuut. Filharmonisessa Kamarikuorossa on loistavat sopraanot, joiden äänet kantavat vaivattomasti Kuulan vaatimiin korkeuksiin. Esteetön volyymi sopii Kuulalle – ja yleisölle, niin viime sunnuntainakin. Seppänen osaa Kuulansa.
Filharmoninen Kamarikuoro on kuuluisa eikä syyttä. Kuoro on laulajiensa äänten summa. Vaikka Kamarikuoron sointi puhtaan puhdas ja kaunisryhtinen, yksi hyrisevä tumma basso ei olisi liikaa. Mutta vapaasti nousevat äänet, huolelliset fraasit ja ennen kaikkea laulamisen ja esittämisen ilo jättivät ikimuistoisen äänikuvan Filharmonisesta Kamarikuorosta ja sen sibeliuksista.
