Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 13.11.2022

Ville Hytönen Suomen Kirjailijaliiton puheenjohtajaksi

Suomen Kirjailijaliitto valitsi kirjailija Ville Hytösen puheenjohtajakseen liiton syyskokouksessa Helsingin Musiikkitalossa lauantaina 12.11.2022. Muut puheenjohtajaehdokkaat olivat Virpi Hämeen-Anttila ja Antti Leikas. Hytösen toimikausi kestää vuoden 2023 loppuun saakka.

 

 

Kuvassa on Ville Hytösen kasvokuva.

Kuva: Jyri Pitkänen

 

Ville Hytönen on Virossa asuva kirjailija, runoilija ja kirjallisuusalan vaikuttaja. Hänen tuotantoonsa kuuluu romaaneja, runoja, aforismeja ja lastenkirjoja. Hytönen on ollut liiton johtokunnan varsinainen jäsen vuodesta 2020 alkaen ja sitä ennen varajäsen vuosina 2019-2020.

”Olen otettu siitä, että voin edustaa uutta sukupolvea 125-vuotiaan arvokkaan liiton johdossa ja vieläpä ensimmäisenä ulkosuomalaisena puheenjohtajana. Hyvässä hengessä menneet vaalit osoittivat, että meillä on yhteinen tahto tehdä yhdessä töitä kirjailijoiden eteen vaalien jälkeenkin”, Hytönen toteaa tuoreeltaan valintansa jälkeen.

”Kirjailijaliitto tulee entiseen tapaan edistämään kirjailijoiden työtä ja hyvinvointia. Sanoin lehtihaastattelussa jo 2000-luvun alussa nuorena kirjankustantajana, että suomalaisen kirjallisuuden puolustaminen on elämäntehtäväni. Se saattoi kuulostaa vähän huvittavalta tai julkealta 20-vuotiaan suusta, mutta nyt 40-vuotiaana voin todeta, että sama pyrkimys ohjaa edelleenkin toimintaani”, Hytönen summaa.

Hytösen kaudella painotuksia tulee olemaan kollektiivisen neuvotteluoikeuden mahdollisuuksien kartoittamisessa, tekijänoikeuksien edistämisessä sekä kirjailijoiden eläkeasioissa. Suurimmat haasteet liittyvät äänikirjoihin ja lainauskorvauksiin. ”Vuosi on lyhyt ja sen aikana noudatamme tänä syksynä luotua strategiaa ja pyrimme mahdollisimman laajaan yhteistyöhön kirjallisuuden merkittävyyden esiin nostamisessa.”

Kirjailijaliiton syyskokous valitsi uusia jäseniä myös liiton johtokuntaan. Johtokuntaan valittiin kirjailijat Virpi Hämeen-Anttila, Tapio Koivukari ja Salla Simukka. Heidän toimikautensa alkaa vuoden 2023 alusta. Johtokunnan jäseninä jatkavat vuoden 2023 alusta kirjailijat Paula Havaste, Laura Honkasalo, Juha-Pekka Koskinen, Antti Leikas ja Tuija Välipakka, ja varajäseninä jatkavat kirjailijat Maaria Päivinen, Sami Hilvo, Anneli Kanto ja Sinikka Vuola.