Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 29.12.2019

Vesalalta uutta musiikkia - Meillä kummittelee on tunnelmaltaan maaginen ja musertava

Vesala julkaisi juuri uuden singlen ”Meillä kummittelee”. Kappale on tehty yhdessä tuottaja Joonas Angerian kanssa.

Kuvassa on Paula Vesalan kasvot kahdesti ja ne ovat vastakkain.  Hiukset liehuvat villisti ja Vesalan puoliksi näkyvä vartalo on ylös alaisin olevan kirkkaan sinisen kolmion sisällö.  Kuvan tausta on musta.

Kuva: Warner Music Finland

 

”Meillä kummittelee on itse asiassa syntynyt samana päivänä kuin edellinen julkaisemani biisi ”Uusia unelmia”, melko arkisesti oman kodin kellarissa. Tuottaja Joonas Angeria tuli käymään ja soitti tekemäänsä biittiä ja sointukiertoa. Päässäni rupesi saman tien soimaan melodia ja sanat tulivat melodian kanssa siinä kertaistumalta mieleen. Aika hyvä biisintekopäivä oli meneillään vissiin. Kappaleen tuotanto on Joonaksen ja minun yhteinen.

Koen itse kappaleen tosi visuaalisesti, siinä on tietynlaista Mulholland drive -tunnelmaa, ja yhä Los Angelesin kaikuja niin tekstissä kuin tuotannossa. Ensi vuonna julkaisen toisen soololevyni ja ”Meillä kummittelee” kuvaa hyvin levyn maailmaa.”

Vesala on 2000-luvun renessanssinero, joka kuuluu Suomen lahjakkaimpiin taiteilijoihin. Hänen musiikkinsa on erityinen yhdistelmä taiteellista tinkimättömyyttä sekä koko kansan tavoittavia pophittejä radio- ja suoratoistolistojen soitetuimpien kappaleiden listoilta. Taiteen monilahjakkuutena tunnettu Vesala on palkittu myös muilla arvostetuilla taiteen palkinnoilla, kuten Juha Vainio -palkinnolla vuonna 2016, ensimmäisenä naisena Reino Helismaa -sanoittajapalkinnolla keväällä 2019 sekä musiikin valtionpalkinnolla syksyllä 2019. Lisäksi hän on ainoa nainen, joka on ollut ehdolla sekä Emma- että Jussi-palkinnon saajaksi.

Vesalan ensimmäinen soolokeikka järjestettiin loppuunmyydylle Hartwall Arenalle lokakuussa 2019 ja hän on ehdolla ensi vuoden Emma Gaalassa Vuoden live-kategoriassa sekä Vuoden musiikkivideo -kategoriassa (Mul ei oo lapsuudensankarii).