Kalevi Jäntin palkinnon voittaneen Maija Muinosen esikoisteos Mustat paperit ”ottaa suuntaa uusille vesille suomalaisessa romaanikirjallisuudessa”.
Ann Mielin edessä pöydällä lepää pino hienoa, valkoista paperia. Hän aikoo kirjoittaa kaikki 500 valkeaa arkkia täyteen, muuttaa ne mustiksi papereiksi, sanoa kaiken, järjestää kaiken ennen loppua. Sillä hän tietää kuolevansa pian. Näin alkaa Maija Muinosen kirjeromaani, kiihkeä monologi Mustat paperit (Teos).
Palkintolautakunnan puheenjohtaja kanslianeuvos Satu Jäntti-Alanko jakoi palkinnot voittajille Lallukan taiteilijakodin tunnelmallisessa salissa. Voittajista olivat paikalla Antti Heikkinen (toinen vas.) ja Maija Muinonen. Lena Parkkisen puolesta onnittelut otti vastaan Teos Kustannuksen kustantaja Silja Hiidenheimo. Kuva: Raimo Granberg
”Minä haluaisin olla yksi tällainen täyteen kirjoitettu paperiarkki”, Ann Miel tunnustaa. Englannin kielen opettajana toimiva yksinhuoltaja elää pienessä lomakaupungissa meren rannalla ”kohta lukemaan oppivan” poikansa Lucin ja vanhemman kotiapulaisensa Rosan kanssa. Palkittu kirja on Ann Mielin omakuva ja osoitus kielen mahdollisuuksista toimia kertojana.
Muinonen kirjoittaa kauniisti, kirjeet säteilevät alkuun pettämätöntä äidinrakkautta, idylli on rikkumaton. Satavuotiaanakin sinä seisot rantaviivalla, aurinkoisena päivänä, aaltoja juoksentelee ja minä rakastan sinua silloinkin, ihanaa poikastani. Valitsin sileän paperin siloposkelleni. Muste musta, meren väri päivien välissä.
Kalevi Jäntin Säätiön nuorten kirjailijoiden kirjallisuuspalkinnon esitteli palkintolautakunnan puheenjohtaja kanslianeuvos Satu Jäntti-Alanko. Kuva: Raimo Granberg
Ann Miel osoittaa kirjeet pojalleen Lucille, Rosalle ja lähimmille tuttavilleen. Mutta itselleen hän kirjoittaa, haluaa jättää mustan merkin jälkeensä. Vähitellen viestien sävy muuttuu, kovenee. Hänen oma kirjoituksensa paljastaa hänessä kontrollifriikin, joka haluaa määrätä aivan kaiken, oman kuolintapansa ja poikansa tulevaisuuden ammattia, puolisoa ja lastenlasten nimiä myöten. Hän on kyvytön päästämään irti, katkera ja kateellinen jälkeen jääville.
Hän on myös tarkkasilmäinen, näkee, ettei ympäristökään niin puhtoinen ole. Ann Mielin musta huumori hymyilyttää mustien kirjainten lomassa.
Vähillä keinoilla, pienillä nyansseilla Muinonen luo Ann Mielin kuvaa ja samalla tarinaa pakkomielteestä. Tutkii kieltä ja sen mahdollisuuksia omilla ehdoillaan kertoa tarinaa.
Vähitellen Ann Miell ymmärtää hankkeensa mahdottomuuden. Hän kirjoittaa paperinsa valmistajalle: Minä kirjoitan sataa kirjettä samaan aikaan ja valkoinen paperinne nauraa. Se väittää olevansa oikeassa vain ollessaan tyhjä.
Oivalluksen myötä Ann Mielin kirjoitus hapertuu, sanat katkeilevat, mustien sanojen väliin jää valkoista tilaa. Mieleen tulee Joel Haahtelan alkuvuodesta ilmestynyt haikeankaunis teos Tähtikirkas, lumivalkea, jonka päähenkilö myös yrittää säilyttää identiteettinsä kirjoittamalla. Kunnes paperille tallentuu vain runomaisia katkelmia, sanasommitelmia, pelkkiä mustia merkkejä.
Ann Mielin kello tikittää, tiimalasin hiekka vähenee, pitkät jäähyväiset ovat lopuillaan. Mustat ja valkeat paperit ovat sekaisin, eikä kukaan tiedä niiden järjestystä. Sillä kaikki jää aina kesken, suuri pino valkeita papereita täyttämättä. Se on luonnon laki, elämän ehto.
Taidokkaasti rakennettu romaani panee miettimään kuolemaa, menneisyyttä ja täyteen kirjoitettuja mustia arkkeja. Mutta etenkin niitä valkoisia, vielä kirjoittamattomia.
Maija Muinonen oli yksi kolmesta tänä vuonna Kalevi Jäntin säätiön palkitsemista nuorista kirjailijoista. ”Maijan Muinosen romaani on kypsä ja kirkas. Tekijä myös selvästi ottaa suuntaa uusille vesille suomalaisessa romaanikirjallisuudessa”, totesi palkintoraati arviossaan.
Kalevi Jäntin säätiön perustivat vuonna 1942 WSOY:n pääjohtaja, professori Jalmari Jäntti ja rouva Hildur Jäntti nuorena kuolleen poikansa muistoksi. Säätiön tarkoituksena on suomalaisen kaunokirjallisuuden edistäminen tukemalla ja innostamalla nuoria kirjailijoita.
Tänä vuonna palkinnon, 16 000 euroa, saivat Maija Muinosen ohella Antti Heikkinen romaanillaan Pihkatappi (Siltala), arvio löytyy osoitteesta:
http://www.amusa.fi/fin/foorumi/?nid=850#.UqV6ZG5VICM.email,
ja Leena Parkkinen romaanillaan Gatbystä länteen (Teos). Arvio on tulossa Amusa Kulttuuritorille.
Kursiivilla painetut ovat lainauksia kirjasta.
Maija Muinonen: Mustat paperit. Teos. 167 s.
