Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 14.04.2022

Vala! Uutuusnäytelmä Katri Valasta kantaesitetään Tampereen Työväen Teatterissa

Tampereen Työväen Teatterin Kellariteatterissa nähdään 21.4. kotimaisen uutuusnäytelmän Vala! kantaesitys. Vala! on näytelmä Katri Valasta ja taiteilijuudesta poikkeuksellisena aikana. Näytelmä kuuluu TTT:n residenssiohjelmistoon ja esityksiä on luvassa kolme (21.4.-5.5.2022).

Runoilija, pasifisti, yhteiskunnallinen keskustelija Katri Vala (1901-1944) näki sisällissodasta alkaneen sodan ihannoinnin, Lapuan liikkeen väkivallan vuodet ja oikeistolaisen saksalaismielisyyden nousun. Hän ei ollut hiljaa, vaan taisteli sanoin. Hän taisteli, vaikka sairasti tuberkuloosia, kärsi köyhyydestä, mahdottomista työolosuhteista ja yksinäisyydestä.

 

Kuvassa on Katri Valan kasvot tumman ruskealla pohjalla piirroksenomaisesti.

Kuva: Tampereen Työväen Teatteri

 

Kukaan ei pyri marginaaliin, mutta yhä edelleen yksilön elämänkäänteet kietoutuvat yhteiskunnalliseen kuohuntaan ja vallitsevaan ihmiskuvaan. Jonkun täytyy aina olla marginaalissa, vai täytyykö?

Hanna Ryti ja Cécile Orblin ovat kirjoittaneet näytelmän dialogissa Minna Maijalan kirjan ”Katri Vala – kulkuri & näkijä” syntyprosessin kanssa. Ohjaus on Hanna Rytin ja näyttämöllä nähdään Cécile Orblin ja Laura Hänninen.

”Katri Valan elämänpolussa koskettaa erityisesti taiteellisen näkijäsielun jatkuva törmäys arjen mahdottomiin olosuhteisiin ja se, miten hänet eläessään leimattiin, mutta kuoleman jälkeen otettiin keulakuvaksi”, kertovat työryhmäläiset. ”Kun aloimme kirjoittaa teosta, olimme keskellä koronapandemian toista aaltoa. Yhtäläisyydet syrjään työnnetyn, sairaan ja köyhän Katri Valan sekä työskentelyoikeutensa rajoitusten takia menettäneen kulttuurialan välillä tuntuivat vavahduttavilta. Kun aloimme harjoitella esitystä vuoden 2022 alussa, oli Katri Valan uupumaton sodanvastainen kirjoittaminen yhtäkkiä ajankohtaista.”

Esityksessä kuvataan Katri Valan lyhyt ja hengästyttävä elämä, josta hänen runoutensa nousee savumerkkeinä meille tulevaisuuden ihmisille. Hän oli runoudessaan aikaansa edellä, moni aikalainen palasi takaisin mitalliseen runoon, Katri Vala ei. Hänen voimakkaat runokuvansa rytmittävät esitystä sekä puhuttuna että laulettuna Laura Hännisen sävellyksinä.

Vala!
Lavalla Cécile Orblin ja Laura Hänninen
Ohjaus Hanna Ryti
Visuaalinen suunnittelu Raisa Kilpeläinen
Sävellys, äänisuunnittelu Laura Hänninen
Näytelmätekstin kommentoija ja historiallinen neuvonantaja Minna Maijala

Ensi-ilta 21.4. Kellariteatterissa.

Näytelmä on toukokuussa osa Kellariteatterin Runofestivaalia (4.-7.5.2022).