Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 07.02.2023

Uutuuskirja kuvaa Kata Kärkkäisen hengästyttävän matkan Katariina Souriksi

Kata hätkähdytti Playboy-kuvilla 1980-luvulla, loi seuraavalla vuosikymmenellä uran käsikirjoittajana ja kirjailijana ja 2000-luvulla kuvataiteilijana.

Kuvassa on Katariina Souri sivuttain ja vastakkain koiransa kanssa, jonka kuono on kohti hänen kasvojaan. Tausta on turkoosi.

Kuva: Like

 

Valovoimaisen naisen elämäkerta on Eveliina Talvitien upeasti kirjoittama syväsukellus poikkeusyksilön mielenmaisemaan ja median luomaan naiskuvaan kolmenkymmenen vuoden aikana.

Eveliina Talvitien kirjoittama Kata on raadollisen suoraa tekstiä Katariina Sourin elämästä, joka pursuaa vaarallisia tilanteita, rakastumisia, epävakautta, neonvärejä, viiniä, shamanismia, perinnemaisemia, miehiä, glamrockia, surua, vihaa ja oivalluksia.  

Teos on myös sukellus suomalaiseen mediatodellisuuteen ja median rakentamaan naiskuvaan kolmenkymmenen vuoden aikana.

Eveliina Talvitie on Tallinnassa asuva kirjailija ja toimittaja. Hänen tuotantoonsa kuuluu romaaneja, elämäkertoja ja tietokirjoja. Hän on käsitellyt teoksissaan erityisesti naisten yhteiskunnallista asemaa, feminismiä ja ihmisoikeuksia.

Kata ilmestyy painettuna, e-kirjana sekä Eveliina Talvitien lukemana äänikirjana.