Sony Music tuo tutut Muumihahmot uuden musiikin ja näyttämön äärelle: syyskuussa ilmestyy uusi muumialbumi, joka saa rinnalleen musiikkiteatterimuotoisen live-esityksen. Ensimmäinen single Pyrstötähti julkaistaan 1. toukokuuta, ja sen myötä avautuu kokonainen maailma uusia lauluja, seikkailuja ja tarinoita.

Osa levyn kannesta. Kuva: Moomin Charasters Ltd
Sony Music julkaisee tänä vuonna uutta muumimusiikkia, jossa yhdistyvät pop-estetiikka ja Muumilaakson ainutlaatuinen tunnelma. Ensimmäinen single Pyrstötähti ilmestyy 1.5. ja toimii johdatuksena syksyllä ilmestyvään albumiin, joka sisältää sekä täysin uusia muumikappaleita että rakastettuja klassikoita päivitettynä tämän päivän tuotantoon.
Musiikin takana on vahva tekijätiimi. Sanoituksista, sävellyksistä sekä tuotannosta vastaavat pitkän linjan suomalaiset musiikintekijät Janne Rintala ja Rafael Elivuo, jotka ovat uransa aikana työskennelleet lukuisten merkittävien kotimaisten artistien ja produktioiden parissa eri genreissä. Heidän kädenjälkensä tunnetaan vahvasta tarinankerronnasta ja kyvystä puhutella eri sukupolvia.
"Muumit on valtavan arvokas brändi ja oli suuri kunnia päästä kirjoittamaan uusia muumilauluja. Pesti toi tullessaan myös suuren vastuun siitä, että musiikki ja tekstit ovat korkealaatuisia, ja että ne puhuttelisivat lasten lisäksi myös aikusia. Tekoprosessissa lähdettiin liikkeelle siitä, että tekstien tulisi naurattaa, mutta myös koskettaa kuulijaa. Tavoitteena oli jatkaa muumimusiikin perinnettä tyylikkäästi ja samalla tuoda kappaleisiin myös jotain uutta", kertoo Janne Rintala
Syyskuussa 2026 ilmestyvä albumi Pyrstötähteä etsimässä keskittyy teemoihin, jotka ovat keskeisiä Tove Janssonin alkuperäisissä tarinoissa: ystävyyteen, seikkailuun, yhdessä tekemiseen ja rohkeuteen olla oma itsensä. Uudet kappaleet laajentavat muumimusiikin perinnettä nykyaikaisella tuotannolla, samalla kun albumilla kuullaan myös yleisön rakastamia klassikoita uusina sovituksina.
Uusi muumimusiikki elää vahvasti myös näyttämöllä. Syksyllä käynnistyy kiertävä live-esitys Pyrstötähteä etsimässä, jonka formaatti on musiikkiteatteri. Esitys perustuu Tove Janssonin romaaniin Muumipeikko ja pyrstötähti (Kometjakten, 1946) ja tuo tarinan eläväksi laulun, näyttelijäntyön ja visuaalisen kerronnan keinoin.
"Muumipeikko ja pyrstötähti on tarinana monella tapaa ajankohtainen ja tarjoaa merkityksellisiä tarttumapintoja itse kullekin, joten meistä on hienoa, että sitä tulkitaan uusilla tavoilla ja uusille yleisöille. Musiikkiteatteri on tähän oiva kerrontamuoto, ja meistä on erityisen tärkeää, että lapsille kehitetään uudenlaista muumiaiheista ohjelmaa", kertoo Moomin Charactersin toimitusjohtaja Roleff Kråkström.
Musiikkiteatteriesityksen on käsikirjoittanut ja ohjannut Henna Tanskanen. Lavalla nähdään tutut ja rakastetut hahmot: Muumipeikko, Niiskuneiti, Nuuskamuikkunen, Nipsu ja Pikku Myy. Teos saa ensi-iltansa 29. syyskuuta Helsingin Savoy-teatterissa, minkä jälkeen esitys lähtee kiertueelle ympäri Suomen. Liput tulevat myyntiin perjantaina 1. toukokuuta.
Uuden muumimusiikin julkaisut ja live-esitys muodostavat kokonaisuuden, joka kutsuu niin lapset kuin aikuisetkin mukaan Muumilaakson seikkailuihin.
Pyrstötähteä etsimässä
29.9. Aleksanterin teatteri, Helsinki – ensi-ilta
3.10. Mikaelin Sali, Mikkeli
10.10. Promenadikeskus, Pori
11.10. Ritz, Vaasa
16.10. Vuotalo, Helsinki
17.10. Hotelli Rauhalahti, Kuopio
18.10. Lappeenrantasali, Lappeenranta
24.10. Monikko Sali, Klaukkala
25.10. Laurentiussali, Lohja
30.10. Kuusamotalo, Kuusamo
31.10. Korundi, Rovaniemi
1.11. Pohjankartanon Sali, Oulu
7.11. Paviljonki, Jyväskylä
8.11. Tampere-talo, Tampere
14.11. Taidetehdas, Porvoo
15.11. Konserttitalo Fuuga, Turku
21.11. Hyvinkääsali, Hyvinkää
22.11. Sellosali, Espoo
28.11. Kuusankoskitalo, Kuusankoski
29.11. Kerava Keravasali, Kerava
