Hyppää pääsisältöön
Marja Jähi-Salo / 27.02.2026

Uusi kaksikielinen albumikokonaisuus Kantelettaren runoihin Maija Kaunismaalta, Kanteletar / The Kanteletar

Laulaja–säveltäjä ja tuottaja Maija Kaunismaa on julkaissut kaksiosaisen albumikokonaisuuden, joka rakentuu suomalaisen runoperinteen ikiklassikon, Kantelettaren, ympärille. Julkaisun kaksi osaa – Kanteletar (suomeksi) ja The Kanteletar (englanniksi) – sisältävät yhteensä kahdeksan uutta sävellystä Kantelettaren runoihin sekä niistä tehdyt englanninkieliset tulkinnat.

 

Kuvassa on ruskeissa vilja-aiheisissa raameissa punaiset metsäiset mäet ja niiden keskellä joki ja kauempana vaaleita tuntureita Yläpuolella lentää ruskeitä lintuja sekä oikealla ylhäällä The Kanteletar.

Osa levyn kannesta. Kuva: Maija Kaunismaa

 

Kaunismaan sävellykset tuovat runojen herkkyyden, rytmin ja tunnekirjon tähän päivään yhdistämällä akustisen ja elektronisen äänimaailman. Keskeisessä roolissa ovat Kaunismaan ääni, kanteleen sointi sekä moderni tuotanto, jotka luovat teoksiin intiimin ja kerroksellisen ilmaisun. Teosten englanninkieliset versiot avartavat suomalaisen runoperinteen kansainväliselle kuulijalle uudella tavalla. Runojen käännökset ovat taiteen tohtori Mikko Ijäksen itsenäisiä, runollisia tulkintoja, eivät pelkkiä suoria vastineita.

Albumin kappaleet, kuten Tuli talvi ei tahottu, Kun mun kultani tulisi ja Ilo ilmahan katosi, säilyttävät alkuperäisen tekstimaailman tunnelman, kun taas englanninkieliset versiot, kuten Frozen land, Please be mine or leave me now ja Innocence in pine lands, tarjoavat vanhoille runoille uuden näkökulman ja yleismaailmallisen puhuttelevuuden.

Kanteletar-albumien soinnin muodostavat Kaunismaan lisäksi muusikot Aki Sihvonen (kitarat, basso), Mikko Ijäs (rummut, ohjelmointi), Zipora Ogola (kantele) ja Ida Elina (kantele, taustalaulu). Sovitukset ovat syntyneet Kaunismaan, Ijäksen ja Sihvosen yhteistyönä, ja koko kokonaisuuden tuotanto on Kaunismaan käsialaa.

 

 Kuvassa on Maija Kaunismaa kuulokkeet korvissaan äänitysstudiossa ja hän pitää käsiään niissä. Hänellä on musta pusero päällään. Kuva on musta-valkoinen.

Maija Kaunismaa. Kuva: Mikko Ijäs

 

Kantelettaren runot kuvaavat naisen elämää sen hauraissa ja ratkaisevissa hetkissä. Ne kertovat kasvusta, kaipauksesta ja ihmisarvosta maailmassa, joka ei aina ole lempeä. Kaunismaan tulkinnat kurottavat ajattoman runoperinteen ja nykyhetken väliin: ne kunnioittavat mennyttä, mutta puhuvat suoraan tämän päivän kuulijalle. Kanteletar ja The Kanteletar ovat yhtä aikaa kunnianosoitus suomalaiselle kulttuuriperinnölle ja vahva, henkilökohtainen taiteellinen kannanotto.

Maija Kaunismaa

Maija Kaunismaa (s. 1974, Jyväskylä) on genrerajoja kaihtamaton laulaja-säveltäjä ja tuottaja, jonka musiikkia leimaa syvä herkkyys, rohkeus ja vahva läsnäolo. Hänen teoksissaan tekstillä on keskeinen rooli, ja tämä yhdistelmä tekee hänen tuotannostaan omaleimaista ja vaikuttavaa. Kaunismaa on uransa aikana tehnyt yhteistyötä niin teatterin, musiikin kuin visuaalisten taiteiden parissa. Kaunismaan viimeisimpiin töihin kuuluvat singlet Musta aamu (2024) ja Jostain molekyyliarvosta (2025), jotka hän loi yhteistyössä Erikois-Emma-palkitun Chrisse Johanssonin (1948–2025) kanssa. 

Aiemmin Kaunismaa on julkaissut muun muassa albumit En Morgon Vid Havet (2022), The Pine House Songs (2020), The Origins: Fragments of the Hunt (2020), Liian lyhyt hame & Kertomuksia keittiöstä (2011) sekä Uppo-Nalle Orkesteri: Valtion miehet (2000). Kanteletar / The Kanteletar jatkaa hänen työtään suomalaisen runoperinteen, vahvan ilmaisun ja ajattoman musiikin risteyskohdassa.

Kanteletar / The Kanteletar

Digitaalinen julkaisu, 27.2.2026