Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 05.10.2023

Uudessa Oulu2026-seinämaalauksessa hehkuu lämmin vastaanotto, jonka taiteilija kohtasi Oulun Tuirassa

Kuvataiteilija Ilana Pichon poimi teoksensa raikkaat värit ja abstraktit muodot Tuiran ympäristöstä. Teos kuuluu Oulu2026-seinämaalausten sarjaan, joita toteutetaan vuosittain matkalla kohti Euroopan kulttuuripääkaupunkivuotta.

 

Kuvassa on ylhäältä päin kuvattu kerrostaloalue. Lähimpänä on talo, jonka päädyssä on muraali ja jossa on pystysuoria abstrakteja kuvioita eri raikkailla väreillä kuten vaaleanpunainen, oranssi ja vaalean sininen.

Ovensuussa. Kuva: Juha Niemelä

 

Kuvataiteilija Ilana Pichonin väriä tulviva teos Ovensuussa on valmistunut Oulun Tuiraan. Globaalissa portfoliohaussa 530 ammattitaiteilijan joukosta valitun kanadalaisen taiteilijan seinämaalaus toteutettiin osana Oulu2026-kulttuuriohjelmaa. Vuorovaikutuksessa taiteilijan ja alueen asukkaiden kanssa syntynyt teos sijaitsee osoitteessa Valtatie 54.

Tuira valittiin tämän vuoden seinämaalauksen kohteeksi kaikille oululaisille avoimessa kaupunginosaäänestyksessä. Ouluun syyskuun alussa saapunut Pichon aloitti teoksen ideoinnin havainnoimalla Tuiran ympäristöä pyöräillen ja kävellen sekä tavaten alueen asukkaita osallistavissa tapahtumissa. Teoksen lähtökohdaksi valikoitui lämmin vastaanotto, jonka taiteilija kohtasi saapuessaan yhteisöön.

”Teoksen raikkaat värit kuvastavat tervetullutta tunnetta, jonka koin Tuirassa viettämänäni viikkoina. Sävyt poimin ympäröivästä pohjoisen luonnosta, kuten vaaleanpunaisesta ja malvanvärisestä aamutaivaasta, mintunvihreistä ja hopeanhohtoisista pajunlehdistä sekä putoamaisillaan olevista okrankeltaisista männynneulasista. Teos on naapuruston maamerkki, jonka värit elävät auringon liikkeiden ja vuodenaikojen vaihteluiden mukaan vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa”, kuvailee Pichon teostaan.

Kanadan Quebecissä asuva Pichon työskentelee muun muassa seripainatuksen, seinämaalausten ja installaatioiden parissa. Taiteilijan paikkasidonnaisessa ja tilallisessa ilmaisussa näkyy hänen taustansa arkkitehtina. Ovensuussa-teoksen abstraktit muodot Pichon löysi tutkiessaan ilmakuvaa kaupunginosan kartasta.

“Tavallisesti haen teoksiini inspiraatiota ympäristön isoista muodoista, kuten suurista teistä ja kokonaisista kortteleista, mutta zoomatessani alueen karttaa huomioni kiinnittyi kävelyteiden kiinnostavaan sijoitteluun ja kiemurtelevaan muotoon niiden johtaessa pihoille ja asuintalojen sisäänkäynneille – ovensuihin – eri puolilla Tuiraa.”

Seinämaalauksen edessä oleva avoin nurmikkoalue on myös kiinnostava tilallinen mahdollisuus teoksen kannalta.

“Teosta suunniteltaessa aloimme miettiä, voitaisiinko maalaukseen vielä myöhemmin lisätä veistoksellinen elementti, joka sijoitettaisiin tähän tilaan. Ideaa kehitellään talven aikana”, kertoo Upeartin taidekoordinaattori Yiorgos Fanaris.

Oulu2026-seinämaalausten kaupunginosat valitaan vuosittain järjestettävillä yleisöäänestyksillä. Ensimmäinen toteutuksista sijaitsee Rajakylässä, jonne kuvataiteilija Eloise Gillow maalasi koivikkoiseen maisemaan kauniisti sulautuvan Käännekohta-teoksen viime syksynä. Vuoden 2024 teoksen kaupunginosaäänestys avautuu loppuvuodesta. Euroopan kulttuuripääkaupunkivuonna 2026 seinämaalaus tullaan tekemään keskustan alueelle. Teokset siirtyvät valmistumisensa jälkeen Oulun taidemuseon kokoelmiin.

Hankkeen taidekoordinoinnista ja tuotannosta vastasi Upeart.

Oulu on vuoden 2026 Euroopan kulttuuripääkaupunki. Oulu ja koko pohjoinen Suomi täyttyvät tulevien vuosien aikana kulttuurista, taiteesta ja tapahtumista. Pohjoinen Suomi nousee maailmankartalle ennennäkemättömällä tavalla, kun suomalaiset ja kansainväliset kulttuuriosaajat luovat uutta kaupungeissa, maalla ja luonnossa. Kyseessä on usean vuoden matka, joka huipentuu vuoteen 2026.