Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 09.03.2023

Urkutaiteilija Kalevi Kiviniemelle loistoarvioita maailmalta

Urkutaiteilija Kalevi Kiviniemi on saanut levytyksistään loistavia arvioita maailmalla. Yksi maailman arvostetuimmista urkulehdistä, The American Organist Magazine, arvosteli viime joulukuun numerossaan Kalevi Kiviniemen OrganEra-sarjan Cavaillé-Coll-levyn. Sarjassa hän soittaa ja levyttää historiallisilla uruilla eri puolilla maailmaa. Jonathan B. Hall toteaa monipuolisen ja kiinnostavan levytyksen vievän kuulijan kierrokselle tämän historiallisen instrumentin ranskalaisen romantiikan ajan kirjallisuuteen. “Levyllä on kaikki soitettu äärimmäisellä ammattitaidolla, tyylillä sekä elämyksellisesti.”

Kuvassa on Kalevi Kiviniemi oikeassa reunassa mustassa talvitakissa ja lierihatussa.  Taustalla on lumimaisemaa ja huurteisia puita kauempana.

Kuva: Tomi Kallio

 

Levyn aloittavalla kolmiosaisella Suite française -improvisaatiolla Kiviniemi osoittaa syvän ymmärryksensä ranskalaisesta traditiosta. Tyyliä on mahdotonta jäljittää mihinkään olemassaolevaan malliin: se on enemmän kuin synteesi … Tässä on coolia älykkyyttä, intohimoa, mutta myös rautaista logiikkaa ja jotakin olennaisesti 2000-lukulaista. ... Kaiken kaikkiaan kyseessä on laadultaan referenssiksi sopiva levytys yksillä maailman merkittävimmistä uruista ja mielenkiintoisimmista teoksista. Erittäin voimakas suositus.”
(Kalevi Kiviniemi: Cavaillé-Coll. The American Organist Magazine / Jonathan B. Hall. Joulukuu 2022.)

Katso allaolevalta videolta Kalevin hommage legendaariselle kaikkien aikojen merkittävimmälle urkurakentaja Cavaillé-Collille:

 

 

Saksalaisen Rheinische Postin kriitikko Wolfram Goertz arvioi puolestaan Kiviniemen Rachmaninoff -levyä seuraavasti: “Musiikin historia on aina saanut elinvoimaa siitä, että taiteilijat ottavat omakseen sävellyksiä, joita ei alunperin sävelletty heidän instrumentilleen. Tämä on valaisevaa ja innostavaa uusien sovitusten tapauksessa …”

Goertz jatkaa: “Suomalainen Kalevi Kiviniemi on juuri tämankaltainen muuntautymiskykyinen taiteilija … On suorastaan ylevää kuulla säveltäjän suosittuja preludeja soitettavan täysin uudessa hengessä. Hän on valinnut tempot älykkästi ja hillityn tarkasti ...”
(Kalevi Kiviniemi: Rachmaninoff. Mils Musiikki Oy. Rheinische Post / Wolfram Goerzt. 6.2.2023)

OrganArt-levytystä Goertz analysoi seuraavasti: “Kiviniemi osoittautuu ylivertaiseksi luovaksi taiteilijaksi, joka sommittelee älykkäitä ohjelmakokonaisuuksia ja lumoaa kuulijat kauneuden tunteella niin, että urut tuntuvat ajoittain kokonaiselta sinfoniaorkesterilta.”
Lehti toteaa värikkäässä otsikossaan Kiviniemen paholaismaiseksi taituriksi kirkkourkujen ääressä. (Ein Tausendsassa an der Kirchenorgel.)
(Kalevi Kiviniemi: OrganArt. César Franck, Joseph-Guy Ropartz, Franzt Liszt. Fuga. Rheinische Post / Wolfram Goerzt. 6.2.2023)

Suomalaisen Organum-lehden kriitikko Arttu Selonen kertoo uusimmassa numerossaan OrganArt-levyn jokaisen tulkinnan kuuluvan eittämättä parhaimpiin, joita näistä teoksista on kuultu. Rachmaninoff-levystä hän sanoo: “Rapsodia Paganinin teemasta on myös hyvin koukuttava kokemus ja tuo mieleen Jean Guilloun nerokkaat sovitukset.”
(Organum / Arttu Selonen. 1/2023)

Katso ohesta Kalevin tulkinta Rapsodiasta Paganin teemaan Turun Mikaelinkirkon uruilla soitettuna Sergei Rahmaninovin Rapsodia Paganinin teemasta, op. 43:

 

Osa OrganArt- ja Rachmaninoff-levyjen tuotosta ohjataan Kirkon Ulkomaanavun kautta Ukrainan sodasta kärsiville lapsille.