Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 27.10.2021

Urheiluselostaja Tomi Tuominen palaa Kuin veljeksii -singlellään ikuiseen nuoruuteen

Urheiluselostaja ja juontaja Tomi Tuominen palaa musiikin pariin ja nuoruutensa maisemiin uudella singlellään Kuin veljeksii, jonka hän julkaisee 50-vuotissyntymäpäivänään 8.11.2021.

 

Kuvassa on Tomi Tuomisen kasvokuva.  Taustalla on harmaata tiiliseinää.

Kuva: Nanette Tuominen

 

Rock- ja pophenkisessä elämäkertatarinassa Tomi muistelee yhteisiä vauhdin ja unelmien täyttämiä nuoruusvuosia. Hän kertoo nuoruuden seikkailuista parhaan ystävänsä kanssa, jonka kanssa ystävyys on jatkunut näihin päiviin saakka tiiviinä, vaikkakin unelmat ovat muuttuneet ja vauhti hidastunut 1990-luvusta, mistä kappale kertoo.

"Ouluun hetkeen mielijohteesta lähdettiin, katto ja maailma auki, niin me sanottiin.”

Tomi on julkaissut musiikkia aiemminkin sekä esiintynyt teatterissa ja musikaaleissa ja laulanut useiden eri bändien solistina. Parhaillaan hän esittää kirjailija Nick Carrawaytä Lohjan teatterin Loistelias Herra Gatsby -musikaalissa. Hänen ensimmäinen albuminsa Painovoimaa julkaistiin vuonna 2019.

Nyt julkaistavalla Kuin veljeksii -kappaleella on hänelle aiempaa suurempi merkitys omakohtaisen tarinan vuoksi, mutta myös siksi, että kyseessä on hänen ensimmäinen julkaistava sävellyksensä. Ensimmäiselle levylleen Tomi kirjoitti sanoituksia, muttei säveltänyt kappaleitaan itse.

Kuin veljeksii on Tomin kevätkaudella 2022 julkaistavan toisen studiolevyn ensimmäinen single. Hän on sanoittanut yhtä lukuunottamatta uutuuslevyn tekstit itse. Uutta kappaletta ovat olleet Tomin kanssa tekemässä hänen bändinsä luottohenkilöt Aki Räty ja Joje Puranen. Lisäksi bändissä on mukana Tomin vaimo Annina, joka on tangofinalisti vuodelta 2003. “Vaikka Kuin veljeksii -kappaleen sävellys ja teksti ovatkin minun käsialaani, on sen lopputulos kaikkien meidän yhteisen kädenjäljen summa”, Tomi kiteyttää.

Tomi tunnetaan maineikkaana urheiluselostajana ja -juontajana eri kanavilta, muun muassa formula-  ja rallistudioista, minkä lisäksi hän on toiminut ammattikartturina Toni Gardemeisterille, Sebastian Lindholmille ja Juho Hänniselle. Tomi on saanut kartturina kaksi SM-kultaa sekä yhden hopean ja pronssin. Hänellä on ollut lisäksi 34 MM-starttia. Lisäksi hänellä on autourheiluaiheinen podcast Tomin nuoteista, joka on kuultavissa Yle Areenassa ja  Spotifyssä.