Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 21.03.2023

UIT tulee taas - Legendaarisella Uudella Iloisella Teatterilla uusi omistaja

Maineikas revyyteatteri Uusi Iloinen Teatteri eli UIT on saanut taakseen uuden yrityksen, joka lähtee pyörittämään teatteria täydellä tarmolla.

Kuvassa on Teijo Lindstöm puolivartalokuvassa ja mustassa nahkatakissa.  Taustalla on klassinen pylväikkö.

Teijo Lindström. Kuva: Heli Kaskinen

 

Suurena UIT:n ihailijana tunnettu vuoden 2017 tangokuningas Teijo Lindström on ostanut teatterin tuotemerkit King Productions -yritykselleen, joka ottaa vastuun teatterin toiminnasta. Teijo toimii teatterin taiteellisena johtajana sekä teatterin johtajana.

"Olen isosti onnellinen, kun pääsen jatkamaan omien esikuvieni työtä ja pitämään huolen siitä, että UIT:n legendaarinen tarina saa jatkoa", hän kertoo.

"Istuin pienenä poikana tuntitolkulla television ääressä ja opettelin UIT:n revyylaulut ulkoa. Tapanani oli myös käydä katsomassa esitysten ensi-illat Peacock-teatterissa Linnanmäellä.", hän kertoo.

"Haavelin jatkuvasti pääseväni joskus mukaan lavalle laulamaan, mutta se, että pääsen nyt itse pyörittämään ihailemaani teatteria on enemmän kuin unelmien täyttymys, sillä tästä en osannut edes haaveilla."

UIT:n tulevan linjan hän summaa: "Tulemme vaalimaan UIT:n upeaa historiaa ja jatkamaan sen perinteikästä toimintaa suurella sydämellä."

Uusi Iloinen Teatteri perustettiin vuonna 1978, Sen perustivat Suomi-viihteen legendat Marjatta Leppänen, Jaakko Salo, Jukka Virtanen, Lasse Mårtenson ja Matti Kuusla. Teatterin perustamisesta tulee tänä vuonna 45 vuotta. Tämän kunniaksi UIT järjestää juhlaohjelmaa, josta tiedotetaan erikseen.