Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 19.05.2022

Tuulahdus Onnelasta Kuopion korttelimuseossa – Vuoden ITE-taiteilija Romurinsessa esittäytyy yhdessä Löpöpunkin kanssa

Vuoden ITE-taiteilija Romurinsessa eli Marjut Kauppinen tuo runsautta pursuavan pihavaltakuntansa aarteita Kuopion korttelimuseoon. Niiden rinnalla nähdään Löpöpunkin eli Joona Hammin roson ja ruosteen sävyttämää anarkistisempaa taidetta.

 

Kuvassa on vaalea mallinukke, jota on koristeltu ja päässä on iso valkoinen kukka keltaisella isolla mykiöllä. Vasemmalla on selin robotin näköinen toinen mallinukke, joka on maalattu sinisellä ja punaisella.

Kuva: Maaseudun Sivistysliitto

 

Romurinsessa ja Löpöpunkki – Valtakunnassa kaikki hyvin! -näyttely on Kuopion korttelimuseossa keväästä syksyyn 20.5.–23.10.2022. Näyttelyn toteuttavat yhteistyössä Kuopion kulttuurihistoriallinen museo ja Maaseudun Sivistysliitto.

ITE-taidetta on nyt ensimmäistä kertaa Pohjois-Savossa näin mittavasti museonäyttelynä. Mukaan kutsutut taiteilijat edustavat ITE-taidetta aidoimmillaan, kokonaisvaltaisena elämänmuotona. Kantavana teemana on kierrätysaate ja kannanotto kulutukseen: molemmat taiteilijat luovat teoksiaan romusta ja hylätyistä tavaroista.

Maaseudun Sivistysliitto on tehnyt omaperäisten itseoppineiden taiteilijoiden eli ITE-taiteilijoiden kartoituksia jo yli kahden vuosikymmenen ajan. Parhaillaan on käynnissä kartoitustyö Pohjois-Savossa. Tässä yhteydessä ovat nousseet esiin lapinlahtelainen Marjut Kauppinen ja kaavilainen Joona Hamm kiinnostavina ja valovoimaisina tekijöinä. Kummallekin taiteilijalle on kyseessä nyt ensimmäinen iso museonäyttely.

 

Kuvassa on Marjut Kauppinen on istumassa työpöytänsä ääressä ja sen edessä on ikkuna. Pöydällä on joitakin päällystettyjä värikkäitä teoksia.

Marjut Kauppinen työpöytänsä ääressä. Kuva: Olli Lähdesmäki

 

Marjut Kauppinen kantaa Vuoden 2022 ITE-taiteilijan titteliä. Kyseessä on Maaseudun Sivistysliiton tekemä valinta, ja titteli on myönnetty nyt kolmannen kerran. Valinnan myötä on tavoitteena nostaa itseoppineiden taiteilijoiden ääntä ja näkökulmia esille.  

Romurinsessan taiteen ytimenä on hylätyn romun herättäminen henkiin. ”Viallisestakin saa ehjän”, on hänen mottonsa. Taiteilijan luoma Onnelan pihapiiri pursuaa veistoksia, kollaaseja ja mosaiikkeja, joiden ainekset on koottu kirpputoreilta ja saatu lahjoituksina. Yhtä täyteläinen on hänen koko elämäntapansa. Taiteen lisäksi siihen kuuluvat luonto antimineen, vuodenaikojen sykli, kotieläimet, vanhustyö, oma yritys ja rinnalla kulkeva elämänkumppani. Romurinsessan taide ja arjen kuulumiset ovat tavoittaneet tuhansien seuraajien joukon sosiaalisessa mediassa.

 

Kuvassa on tumma matkaradio, jota on maalattu teksteillä strech your ja kuvilla.

Löpöpunkki, Hose. Kuva: Joona Hamm

 

Inspiraatiota ilmaisuunsa Joona Hamm eli Löpöpunkki hakee erityisesti ruosteesta ja ajan hampaan puremasta patinasta. Yhtä hyvin myös ruosteeton metalli, puu ja kivi sekä valokuvaus käyvät hänelle taiteen aineksiksi. Ilmaisun kirjoon kuuluvat myös koristemaalaukset kustomoituihin ajoneuvoihin. Sukulaisuutta voi havaita steampunkiin tai dieselpunkiin, mutta taiteilija nimeää tyylinsä kansanomaisemmin ”löpöpunkiksi”. Puolisonsa kanssa taiteilija remontoi Vihtajärven vanhaa kansakoulua Kaavilla. Tavoitteena on, että ajan myötä sinne syntyy elävä ja yhteisöllinen taidetoiminnan paikka.

Marjut Kauppinen, alias Romurinsessa
- Itseoppinut taiteilija, työskentelee vanhusten viriketoiminnan ohjaajana
- Kotipaikka Korpijärvi, Lapinlahti
- Valittu Maaseudun Sivistysliiton toimesta Vuoden 2022 ITE-taiteilijaksi
- Somevaikuttaja: Romurinsessalla on Facebookissa lähes 4.500 seuraajaa
- Romurinsessan henkilökuvasivu: https://msl.fi/itetaide/artist/romurinsessa/

Joona Hamm, alias Löpöpunkki- Itseoppinut taiteilija, työskentelee hitsaajana
- Kotipaikka Maarianvaara, Kaavi
- Taiteilijana tuo uudenlaista punk-henkistä tyyliä ITE-taiteen ilmaisukieleen. - Paneutunut metsälöytöautojen  kuvaamiseen; lajilla on omat erityisetharrastajansa ja seuraajansa.
- Löpöpunkin henkilökuvasivu: https://msl.fi/itetaide/artist/joona-hamm/