Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 17.05.2023

Tutkivan toimittajan uutuuskirja pureutuu maailmaa pyörittävien mahtisukujen piilevään vaikutusvaltaan

Hannu Sokalan uutuuskirja Maailman 50 vaarallisinta sukua on ainutlaatuinen läpileikkaus maailman mahtavimpien taloussukujen omistuksiin. Syömme päivittäin Chiquitan banaaneja, mutta mitä tiedämme yhtiön omistajista?

Kuvassa on vasemmalla on puolivartalokuvassa Hannu Sokala siniruutuisessa puserossa.  Vieressä on ruskehtavana suuret patsaan kasvot.  Oikealla on kirjan kansi, jossa on vihreää ja valkoista.

Kuva: Otava

 

Perheet ja suvut käyttävät merkittävää valtaa taloudessa ja politiikassa, mutta ne pysyttelevät yleensä piilossa. Minkälaisen haasteen tämä aiheuttaa tasa-arvolle ja demokratialle?

Maailman 50 vaarallisinta sukua kertoo muun muassa Rockefellerien, al-Saudien, Windsoreiden sekä Toyodan ja Xin sukujen hämmästyttävät tarinat. Suomesta mukaan ovat päässeet Herlinit ja naapurimaistamme Wallenbergit sekä Rotenbergit ja Gurjevit.  

Perheyhtiöistä puhutaan usein kuin ne olisivat pieniä tai korkeintaan keskikokoisia. Oikeasti perheet omistavat ja hallitsevat monilla liiketoiminnan aloilla jättiyhtiöitä. Arviolta kolmannes Yhdysvaltain 500 merkittävimmästä yrityksestä on perheyhtiöitä. Ranskassa ja Saksassa 40 prosenttia 250 suurimmasta yrityksestä on perheyhtiöitä.

Talousuutisoinnista voi syntyä kuva, että sukuyhtiöt olisivat mennyttä aikaa. Todellisuus on kuitenkin toinen, sillä merkittävä osa tärkeimmistä suuryrityksistä on edelleen perustajasukujen hallinnassa.

Kaikki tietävät autonvalmistaja BMW:n, mutta harva tuntee yhtiön pääomistajia, Quandteja, edes nimeltä. Julkisuutta kaihtava suku rikastui ensimmäisessä maailmansodassa valmistamalla univormuja Saksan armeijalle, ja toisessa maailmansodassa Quandtit liittoutuivat natsien kanssa.

Taloushistorian pahimmat törsääjät löytyvät Yhdysvalloista. Cornelius Vanderbilt ja hänen poikansa William Henry Vanderbilt kasasivat höyrylaivoilla ja rautateillä valtavan varallisuuden 1800-luvulla. Seuraavat sukupolvet onnistuivat tuhlaamaan lähes koko potin.

Jos pidit Logan Royn johtamaa perhettä Succession-tv-sarjassa omituisena, tulet yllättymään. Tosielämän Royt, mediaperhe Murdochit, ovat vielä kummallisempia.

Banaaniyhtiö Chiquitan omistavat puoliksi brasilialaiset Safran ja Cutralen perheet.

Hannu Sokalan koukuttava kirja etenee kuin trilleri. Se on jatkoa menestysteokselle Maailman 50 vaarallisinta yhtiötä.

Maailman 50 vaarallisinta sukua ilmestyy painettuna, e-kirjana sekä Krista Putkonen-Örnin lukemana äänikirjana.