Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 09.08.2020

Tove Janssonin syntymäpäivänä 9.8. juhlitaan myös TOVE-elokuvaa

Odotettu Zaida Bergothin ohjaama ja Alma Pöystin sekä Krista Kososen tähdittämä TOVE on viimeistelyä vaille valmis. Rosoinen ja intiimi elokuva sijoittuu 1940-50-lukujen taitteen Helsinkiin. Lokakuun alussa ensi-iltansa saavan TOVE-elokuvan juliste julkaistiin sunnuntaina 9.8., Tove Janssonin syntymäpäivänä.

Kuvassa on tove-elokuvan juliste, josta näkyy vauhdikkaasti hyppäävän Alma Pöystin pyörähdys ja vartalon yläosaa.

Osa julisteesta. Kuva: Helsinki Filmi

 

"Julisteella haluamme tuoda esiin TOVE-elokuvan henkeä ja erityisesti Tove Janssonin ainutlaatuista, pulppuilevaa persoonaa. On hienoa, että pääsemme Suomessa nauttimaan elokuvan maailmanensi-illasta lokakuussa", sanoo elokuvan tuottaja Andrea Reuter Helsinki-filmistä.
 
"TOVE herättää paljon kiinnostusta maailmalla ja fanit haluavat tietää, milloin elokuva tulee teattereihin heidän maissaan. Elokuva on jo ennen valmistumistaan myyty monille alueille, kuten Japaniin ja Baltian maihin."

Synopsis

Helsinki, 1945. Sodan päättyminen antaa taidemaalari Tove Janssonille taiteellista ja sosiaalista vapautta. Hänen epäsovinnainen elämäntapansa - nykytaide, huimaavat juhlat ja avoin suhde naimisissa olevan poliitikon kanssa - eivät ole kuvanveistäjäisän mieleen. Toven vapaudenkaipuu joutuu koetukselle, kun hän tapaa teatterijohtaja Vivica Bandlerin. Rakkaus Vivicaa kohdaan on sähköistävää ja kaikennielevää, mutta Tove alkaa ymmärtää, että hänen tulisi saada sille vastakaikua.

 

Kuvassa on Alma Pöysti isossa huoneessa maalaamassa lattialla.

Alma Pöysti. Kuva: Tommi Hynynen/Helsinki Filmi

 

Kun Tove kamppailee tunteidensa kanssa, hänen uransa saa yllättävän käänteen. Toven taiteelliset unelmat liittyvät maalauksiin, mutta yhtäkkiä sivuprojektina alkaneet työt alkavat elää omaa elämäänsä. Ne ovat melankolisia, vangitsevia tarinoita, joita Tove kertoi pelokkaille lapsille pommisuojissa. Muumien seikkailut saivat vaikutteita Toven omasta elämästä, ja ne tuovat hänelle kansainvälistä tunnettuutta sekä taloudellisen riippumattomuuden. Päivittäinen sarjakuva, teatterinäytelmä ja muumien tarinat ihastuttavat ympäri maailmaa.

Kun Tove alkaa löytää taiteilijan identiteettinsä, hänen täytyy samalla löytää itsensä - mutta rakkaus Vivicaa kohtaan on todellisen vapauden tiellä.

TOVE on vangitseva draama maailmankuulun taiteilijan luovasta energiasta sekä identiteetin ja vapauden etsinnästä.  

TOVE saa ensi-iltansa 2.10.2020. Elokuvan on ohjannut Zaida Bergroth ja sen on käsikirjoittanut Eeva Putro. Elokuvan tuottaa Helsinki-filmi tuottajinaan Andrea Reuter ja Aleksi Bardy yhteistuotannossa Anagram Swedenin kanssa, ja sen levittää Nordisk Film.