Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 07.06.2024

Toscan muotokuva tiivisti kokonaisen oopperan väkevästi – Marjukka Tepponen loisti pääroolissa Kaakon Kamarimusiikin Haminassa oopperan kamarisovituksessa

Kaakon Kamarimusiikki aloitti 10-vuotisjuhlakesänsä tiivistunnelmaisella Toscan muotokuvalla. Se kertoi Toscan tarinan kolmen laulajan ja jousikvartetin kokoonpanolla puolentoista tunnin esityksenä. Tunnelmia maalasi Haminan Simeon-salin näyttämöllä torstaina 6.6.  myös langennut enkeli.

 Kuvassa on keskellä valkoisessa asussa Kevin Greenlaw ja hänen takanaan on aaltoileva, valko-sini-punainen taulu. Edessä ovat viulisti Rèmi Moingeonja sellisti Samuli Peltonen mustissa vaatteissa edessään nuottitelineet.

Kevin Greenlaw Scarpiona. Etualalla Rèmi Moingeon, alttoviulu ja Samuli Peltonen, sello. Kuva: cc-by-sa Amusa.fi

 

Giacomo Puccinin säveltämä ooppera Tosca sijoittuu vuoden 1800 Roomaan ja kuvaa tapahtumia yhden vuorokauden aikana.  Toscan rooli on yksi oopperamaailman kuuluisimpia sopraanorooleja.  Toscan rakastetun, taitelija Mario Cavaradossin aariat kuuluvat tenoreiden suosikkiohjelmistoihin ja pahuutta huokuva paroni Scarpia sopii erityisesti dramaattisille baritoneille. Kolmiodraama on valmis Scarpian tavoitellessa Toscaa.

 

Kuvassa on Kevin Greelaw puoliksi selin vasemmalla valkoisessa asussa vetämässä valkoista vyötä ja oikealla Marjukka Tepponen vetää vyötä toisesta päästä. Hänellä on valkoinen asu. Vasemmalla on maalaus, jossa on mustaa, punaista, oranssia ja sinistä. Edessä soittavat viulua Matti Koponen ja alttoviulua Rèmi Moingeon sekä selloa Samuli Peltonen.

Scarpian ja Toscan taistelua, Kevin Greelaw ja Marjukka Tepponen. Soittajat  Matti Koponen, viulu (vas.),  Rèmi Moingeon, alttoviulu ja Samuli Peltonen, sello.

 

Kuvassa ovat Kevin Greenlaw pitelemässä kiinni Marjukka Tepposta, joka laulaa kärsivän näköisenä. Molemmilla ovat valkoiset asut.

Kevin Greenlaw ja Marjukka Tepponen. Kuva: cc-by-sa Amusa.fi

 

Marjukka Tepposen ilmeikäs, näyttämöllinen ote pääsi oikeuksiinsa tässä oopperan kamarisovituksessa.  Cavaradossina esiintyi väkevästi tanskalainen Peter Lodahl ja Tepposen aviomies Kevin Greenlaw Scarpiana.  Näyttämöllä oli lisäksi langennutta enkeliä esittänyt taiteilija Laura Hyttinen, joka maalasi tuntoja ja tunnelmia esityksen aikana läpinäkyvälle kankaalle.  

Toscan päärooleihin keskittyvä tiivistetty mini-ooppera oli intensiivinen kokemus ja ei jättänyt tilaa herpaantumiselle. Aarioissa edettiin oopperan hittien kautta tilanteesta toiseen kuitenkin rauhallisen jäntevästi.  Esityksessä ei ollut kapellimestaria, mikä on poikkeuksellista. Jousikvartetissa soittivat Kaakon Kamarimusiikin taiteellinen johtaja Jukka Merjanen ja Matti Koponen (viulu),  Rèmi Moingeon (alttoviulu) sekä Samuli Peltonen (sello).  Jousikvartetti oli sopivassa suhteessa näyttämöesitykseen ja loi draamaa saumattomasti laulajien kanssa.  Orkesteritunnelma välittyi hyvin taitavien soittajien käsissä.  Toscan muotokuvan sovituksen on tehnyt jousikvartetille Oslo jousikvartetin sellisti Øystein Sonstad.

 

Kuvassa ovat keskellä syleilyssä puolivartalokuvassa valkoisissa asuissa Marjukka Tepponen ja Peter Lodahl. Taustalla näkyy sini-puna-valkoista taulua.

Tosca ja Cavaradossi todistavat rakkauttaan, Marjukka Tepponen ja Peter Lodahl. Kuva: cc-by-sa Amusa.fi

 

Yleisön kannalta esityspaikka Simeon-salissa antoi epätavallisen mahdollisuuden seurata laulajien esiintymistä ja tulkintaa normaalia lähempää, kun esiintymislava oli lähes katsomon tasolla. Soittajat eivät myöskään olleet orkesterisyvennyksessä, mikä on yleistä oopperoiden esiintymispaikoissa. Tämä lisäsi esityksen läheisyyttä ja vaikuttavuutta.  

Toscan muotokuvan on ohjannut Siljamari Heikinheimo, joka halusi painottaa Toscaa vahvana naisena eikä heikkona ja uhrina kuten monissa oopperarooleissa tapahtuu. Hän luonnehti naisten rooleja monesti olla miehen halun kohteena ja kuolla dramaattisesti.  Marjukka Tepponen onnistui välittämään ohjaajan näkemyksen erinomaisesti  hyvällä näyttämöllisellä otteellaan.

 

Kuvassa on Marjukka Tepponen laulamassa valkoisessa asussa. Kuva on puolivartalokuva ja taustalla näkyy tummasävyinen taulu.

Marjukka Tepponen. Kuva: cc-by-sa Amusa.fi

 

Yksinkertainen näyttämösovitus toimi hyvin. Laura Hynnisen maalaukset täydentyivät esityksen aikana ja hänen äänetön liikkumisensa kompensoi alkuperäisen oopperan sivurooleja mainiosti. Auri Aholan koreografia oli sopivasti suoraviivaistettu ja tuki esityksen tiivistä tunnelmaa.

Jukka Merjanen kertoi etsineensä Kaakon Kamarimusiikin 10-vuotisjuhlakesään sopivaa esitystä ja mieleen oli tullut Toscan muotokuva, joka oli saanut ensi-esityksensä Rauma Festivossa vuonna 2022.  Jousikvartetille sovitettu teos oli juuri sopiva kamarimusiikkitapahtuman ohjelmistoon. Haminan jälkeen esitys nähdään 7.6. Helsingissä Aleksanterin teatterissa ja 8.6. Turun Musiikkijuhlien ohjelmistossa Sigyn-salissa.

Tiivistetty Tosca oli mielenkiintoinen kokemus ja meni taitavien esittäjien ansiosta ytimiin.  Voisiko tällaisia olla enemmänkin ja kenties tarjota tavan lähestyä oopperaa matalalla kynnyksellä uusille yleisöille?

Marja Jähi-Salo

 

Rooleissa

Marjukka Tepponen, Floria Tosca
Peter Lodahl, Mario Cavaradossi
Kevin Greenlaw, Paroni Scarpia
Laura Hynninen, Arkkienkeli
 

Jousikvartetti

Jukka Merjanen ja Matti Koponen, viulu
Rèmi Moingeon, alttoviulu
Samuli Peltonen, sello

Ohjaus ja dramaturgia Siljamari Heikinheimo
Koreografia Auri Ahola
Valosuunnittelija Ville Saarikoski
Puvut ja visuaalisuus Tarmo Thorström

https://www.kaakkofestival.fi/