Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 07.12.2022

Tommi Läntiseltä joulusingle Merry Xmas Everybody – vieraana Michael Monroe

Tommi Läntinen julkaisee joulusinglen Merry Xmas Everybody, jolla hänen vieraanaan on itse Michael Monroe! Kappale on kuultavissa Spotifyssa ja muissa suoratoistopalveluissa. Kappaleen julkaisee Vallila Music House.

 

Kuvassa ovat vasemmalla Michael Monroe ja oikealla Tommi Läntinen ja he soittavat kitaraa.  Molemmilla on tonttuhatut päässään ja kuvassa menee leveä lahjanauha ristikkäin lahjapakettimaisesti ja siinä on iso rusetti.  Taustalla on lumimaisemaa.

Michael Monroe ja Tommi Läntinen. Kuva: Vallila Music House

 

Kahden rokkarin yhteisbiisi syntyi spontaanisti heidän tavatessaan sattumalta Inkfish-studiolla vuosi sitten. Michael Monroe viimeisteli studiolla levyään, kuten Tommikin. Tommi kertoo biisin alkuideasta: ”Monroe oli kopannut studion puolelta mukaansa akustisen kitaran ja sitä näppäillessään muisteltiin kaikkea hienoa, musaa, artisteja, bändejä sekä tietysti biisejä. Porukalla musadiggailtiin. Alettiin siitä sitten kelailemaan populaarimusan joulubiisejä, rockia, soulia, countrya … ihan kaikkea. Ja sitten mieleen muistui Sladen Merry Xmas Everybody!”

Meno oli jouluisen rock-henkinen: ”Ei kulunut kuin hetki ja alkoi sellainen veisuu, että astiat helisi kaapissa. Biisi on meille molemmille ja miljoonille niin rakas, että se lähtee aina jouluisin erityisesti Briteissä valtavaan voimasoittoon. Klassikko kun on. Oli aivan mahtava  fiilis. Näytettiin varmasti Tenavien Ressulta molemmat, kun kurkut suorina painettiin menemään. Karheaa, kyllä, mutta sydämestä tuli. Tehtiin aiesopimus, että joskus vielä rönkästään tämä ralli livenä kansalle. Vakuudeksi siitä laulettiin kertsiä vielä kerran… tai kaksikin.”

Michael Monroelle Slade on merkityksellinen bändi: ”Slade oli ensimmäinen rockbändi, jonka näin livenä pikkupoikana. Vuosi oli 1973 ja olin 11-vuotias. He soittivat Töölön Messuhallissa (nykyisessä Kisahallissa), vain parin korttelin päässä kodistani Sibeliuksenkadulla ja konsertti tietenkin räjäytti tajuntani. Laulaja Noddy Holder otti yleisön haltuun aivan käsittämättömällä tavalla ja hänen uskomaton äänensä iskeytyi kalloon kuin katupora! Volyymi oli jumalattoman kovaa, eikä Messuhallin huono akustiikka auttanut asiaa – korvat soivat vielä pari päivää keikan jälkeen, mutta keikka oli loistava!”

Joulubiisistä Michael jatkaa seuraavasti: ”Sladen Merry Xmas Everybody on aina ollut yksi maailman parhaista joululauluista ja on ilo tehdä sitä vielä enemmän tunnetuksi suomalaisille tällä minun ja Tommin omanlaisella duettoversiollamme. Enjoy! And have a Lovely, Peaceful Xmas! “

Hyvää joulua toivottaa myös Tommi: ”No niin, tähän on nyt tultu. Mehän pidettiin lupauksemme. Tässä se nyt on. Maailman yksi kohottavimmista joululauluista: Merry Xmas Everybody!”