Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 01.06.2023

Tommi Läntinen julkaisee Olympiastadionin 85-vuotisjuhlabiisin Tie on vapaa

Tommi Läntinen julkaisee Olympiastadionin 85-vuotisjuhlabiisin Tie on vapaa. Kappale julkaistaan 12.6.2023 Olympiastadionin juhlapäivänä ja Helsinki-päivänä suoratoistopalveluissa kello 10.00. Singlen julkaisee Vallila Music House.

Siitä julkaistaan juhlan kunniaksi myös musiikkivideo, joka sisältää historiallista arkistomateriaalia aina vuoden 1938 avajaisista Tommin fiilistelyyn stadionilla kesällä 2023.

 

Kuvassa on Tommi Läntinen selin ja hänestä näkyy ylhäällä oleva käsi. Kuva on puolivartalokuva.

Osa levyn kannesta. Kuva: Vallila Music House

 

Tommin pojan Ilmari Läntisen kirjoittama biisi kertoo myös urheilumaailmaan ja stadioniin kuuluvista arvoista. Tommi kertoo laulusta seuraavaa:

”Ilmarin kirjoittamassa Tie on vapaa -biisissä sanat putoilevat selkeinä ja painavina. Ison kappaleen aiheet ovat vapaus, rohkeus, uskallus omien unelmien edessä sekä periksiantamattomuus. Näiden teemojen symbolina Stadion on seissyt sukupolvien ajan. Ja tulee seisomaan!”

Helsingin stadion vihittiin käyttöön ensimmäisen kerran 12. kesäkuuta vuonna 1938. Tasavallan presidentti Kyösti Kallio vihki stadionin ja vihkäisjuhla päättyi Maamme-lauluun. Luonnollisesti stadionin vihkiäisissä oli myös liikuntaa. Kaiken tämän saattoi sielunsa silmin nähdä myös koko Suomen kansa, kun Yleisradiosta oli kuultavissa kahden tunnin ja neljänkymmenen minuutin suora selostus stadionilta.

Nyt 85 vuotta myöhemmin Suomen legendaarisin tapahtumapaikka on uudistunut kansainvälisten suurtapahtumien vaatimukset täyttäväksi monitoimiareenaksi, joka on tapahtumien ohella avoinna päivittäin kaupunkilaisille, vierailijoille, kokousasiakkaille ja liikkujille. Helsingin Olympiastadionia on kuvattu maailman kauneimmaksi stadioniksi. Olympiastadionilla on vaan jotakin, mitä muualla ei ole. Stadionille tullaan historian, nykyisyyden ja tulevaisuuden takia – fiiliksen takia. Olympiastadion on paikka kohtaamisille. Sukupolvien ajan, vuodesta 1938 asti, stadionilla on eletty suurella sydämellä ja koettu yhteisiä elämyksiä.

Olympiastadionin 85-vuotissyntymäpäivää juhlistetaan Helsinki-päivänä maanantaina 12. kesäkuuta. Tervetuloa viettämään päivää tai iltaa stadionille osallistuen juhlapäivän ohjelmaan. Stadionin ovet ovat avoinna klo 11-21 ja tarjolla on sekä maksutonta että maksullista ohjelmaa. Syntymäpäivää vietetään juhlavuonna erityisesti liikunnallisissa merkeissä. Liikuntamahdollisuuksien lisäksi ohjelmassa on tarjolla runsaasti muita elämyksiä ja vierailumahdollisuuksia.

Tommi julkaisi viime vuonna studioalbumin Elämä kantaa mua, oli UMK-kilpailun finalisti sekä osallistui menestyksekkäästi Vain Elämää -ohjelman 13. kauteen sekä useisiin muihin tv-ohjelmiin. Tommi jatkaa yhteistyötään Gabi Hakasen ja Vallila Music Housen kanssa.

Keikat

04.06.2023 su  Louhela Jam, Vantaa
16.06.2023 pe  Eikan Pub, Järvenpää
17.06.2023 la  Jari-Pekka (Joroinen), Joroinen
28.06.2023 ke  Ravintola Terho, Salo
01.07.2023 la  Rotuaari Piknik, Oulu
01.07.2023 la  Hiekkasärkät Soi, Kalajoki
04.07.2023 ti  Kuopio Wine Festival, Kuopio
06.07.2023 to  Rantajamit, Lohja
07.07.2023 pe  Mummotunneli, Helsinki
08.07.2023 la  Kinnula-päivät, Kinnula
14.07.2023 pe  Blueberry day, Kotka
14.07.2023 pe  Porvoon Viinijuhlat, Porvoo
15.07.2023 la  Kuusamon Olutfestivaalit, Kuusamo
20.07.2023 to  Allas Sea Pool, Helsinki
21.07.2023 pe  Vesannon urheilukenttä, Vesanto
22.07.2023 la  Suomilive, Kemijärvi
26.07.2023 ke  Sahanlahti Resort, Puumala
03.08.2023 to  Vaasa Festival, Vaasa
05.08.2023 la  Rally Week, Jyväskylä
10.08.2023 to  Satamaravintola Kaisla, Tampere
23.08.2023 ke  Teras-hall, Tallinna