Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 14.10.2020

Tommi Korpelan ja Laura Birnin tähdittämä Viimeiset -elokuvan ensi-ilta aikaistuu

Suomen Lapissa kuvattu tundra-western nähdään elokuvateattereissa jo 13.11. alkaen. Rujon rakkaustarinan on ohjannut vahvat siteet Suomeen omaava, kansainvälisesti palkittu virolaisohjaaja Veiko Õunpuu.  Elokuvan muissa merkittävissä rooleissa nähdään mm. Pääru Oja, Samuli Edelmann, Jarkko Lahti ja Sulevi Peltola.

Kuvassa ovat Laura Birn ja Tommi Korpela kasvot vastakkain katsomassa toisiaan.

Laura Birn ja Tommi Korpela. Kuva: Homeless Bob Production

 

Alkusyksystä Kino Ylläs ja Rakkautta ja Anarkiaa -festivaaleilla yleisön hurmannut Viimeiset-elokuva on vahvat suhteet Suomeen omaavan Veiko Õunpuun ensimmäinen Suomessa ja pääosin suomalaisten näyttelijöiden kanssa kuvattu elokuva. Jylhiin tunturimaisemiin sijoittuvan rujon rakkaustarinan ovat käsikirjoittaneet Heikki Huttu-Hiltunen ja Eero Tammi yhdessä Õunpuun kanssa.

Elokuvan alkuperäinen ensi-iltapäivä oli 17. huhtikuuta ja pitkään näytti siltä, että Suomen ensi-iltaa joudutaan odottamaan marraskuun loppuun saakka. Ensi-iltaa saatiin kuitenkin aikaistettua ja näin vastattua supistuvan ohjelmistotarjonnan kanssa kamppailevien elokuvateattereiden toiveeseen uusista kotimaisista ensi-iltaelokuvista.

Õunpuun suhde Suomeen alkoi kehittyä jo lapsena, kun Neuvosto-Virossa seurattiin tarkkaan Suomen televisiota. Nuorena miehenä, vuosi ennen Viron itsenäistymistä Veiko haki poliittista turvapaikkaa Suomesta. Elokuvan teko Suomessa olikin siis vain ajan kysymys.

Viron merkittävimpiin elokuvaohjaajiin lukeutuva Õunpuu ei säästele sanojaan kehuessaan elokuvan suomalaisnäyttelijöitä: ”Olen tästä roolituksesta todella onnellinen. Näyttelijät ovat uskomattomia. Samuli Edelmann Rupin veljen roolissa ja Sulevi Peltola poronkasvattajana ovat ehkä hieman odottamattomia valintoja, mutta sopivat ihmeellisen hyvin rooleihin. Tommin ja Lauran yhteispeli on tyystin omassa lajissaan. Jarkko Lahti teki omasta Työnjohtajan roolistaan Oscar-tason suorituksen. Mielestäni suomalaiset näyttelijät ovat valmiita menemään paljon pidemmälle kuin mitä heiltä normaalisti odotetaan. Joka tapauksessa he ovat todella taitavia. ”

Veiko Õunpuun aiempia elokuvia ovat muun muassa Venetsian elokuvajuhlilla palkittu läpimurtoelokuva Syystanssiaiset (2007), Sundancessa kansainvälisen ensi-iltansa saanut Pyhän Tonin kiusaus (2009) sekä Berliinin elokuvajuhlillakin nähty Free Range (2013).

Viimeiset-elokuvan ovat tuottaneet virolaisen Homeless Bob Productionin Katrin Kissa, suomalaisen Bufon Mark Lwoff ja Misha Jaari ja hollantilaisen PRPL:n Ellen Havenith.

Elokuvan levityksestä Suomessa vastaa B-Plan Distribution.

 

 

Viimeiset-elokuvan synopsis:

Nuori kaivosmies Rupi (Pääru Oja) aikoo tuntureita louhimalla kaapia kasaan tarpeeksi rahaa karistaakseen kaivoskylän tukahduttavat tomut ikuisiksi ajoiksi jaloistaan. Mutta työt kaivoksessa seisovat, koska Rupin isä, vanha poromies ( Sulevi Peltola)  kieltäytyy myymästä maitaan. Kaiken lisäksi ”Kalastajana” tunnettu juonitteleva kaivospomo ( Tommi Korpela) iskee silmänsä Rupin parhaan kaverin Lievosen naisystävään Riittaan (Laura Birn), johon Rupikin on salaa rakastunut. Elämä kaivoskylässä on vaarallista, ja tapahtumat vievät hetki hetkeltä kohti lopullista sortumista. Rupin on tehtävä valinta: minne ja kenelle hän kuuluu? Isiensä maille, alkukotiin tuntureille, vai itsekkäiden pyrkimysten kylmään maailmaan?

Elokuvan tiedot:

Ohjaus: Veiko Õunpuu

Käsikirjoitus: Heikki Huttu-Hiltunen, Eero Tammi ja Veiko Õunpuu

Näyttelijät: Laura Birn, Tommi Korpela, Pääru Oja, Elmer Bäck, Samuli Edelmann, Sulevi Peltola, Jarkko Lahti

Kuvaus: Sten-Johan Lill E.S.C.
Lavastus: Otso Linnalaakso
Pukusuunnittelu: Jaanus Vahtra
Maskeeraussuunnittelu: Kaire Hendrikson
Leikkaus: Wouter van Luijn ja Xander Nijsten
Äänisuunnittelu: Mark Glynne
Sävellys: Sven Grünberg
Tuottaja: Kartin Kissa, Mark Lwoff, Misha Jaari ja Ellen Havenith
Tuotanto: Homeless Bob (Viro), Bufo (Suomi), PRPL (Hollanti)