Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 13.03.2023

Tom of Finlandin näyttely Rohkea matka täyttää Kiasman intohimolla

Maailman tunnetuimpiin suomalaistaiteilijoihin kuuluva Tom of Finland on kuuluisa omaleimaisesta tyylistään ja ikonisista kuvistaan. Kiasmassa 28.4.2023 avautuva näyttely nostaa esiin Tom of Finlandin taituruuden kuvantekijänä ja osoittaa hänen asemansa yhtenä 1900-luvun taiteen ja visuaalisen kulttuurin keskeisistä tekijöistä.

 

Kuvassa on nuori mies, josta näkyy ylävartalon lihaksia ja taustalla on himmeällä toinen  nuori mies.

Nimetön 1982, Tuomo Niemelä Collection © Tom of Finland Foundation. Kuva: Kansallisgalleria/Pirje Mykkänen

 

Näyttelyssä on esillä teoksia Los Angelesissa sijaitsevan Tom of Finland -säätiön kokoelmista sekä Suomen Kansallisgallerian kokoelmista, minkä lisäksi nähdään myös teoksia julkisista ja yksityisistä kokoelmista niin Suomesta kuin ulkomailta. Piirustusten ohessa on esillä arkistomateriaalia, taiteilijan asuja ja muistoesineitä, kirjeitä, julkaisuja, lehtiä ja elokuva.

Näyttelyyn sisältyy myös tuotantoyhtiö Donkey Hotelin tuottama virtuaaliympäristö, jossa katsoja pääsee tutustumaan Tom of Finlandin entiseen työhuoneeseen Los Angelesissa osoitteessa 1421 Laveta Terrace. Nykyisin yleisesti TOM Housena tunnetussa talossa taiteilija asui ja työskenteli elämänsä viimeisen vuosikymmenen.

Näyttelyn tarinallisena lähtökohtana ovat Tom of Finlandin (s. Touko Valio Laaksonen, 8.5.1920–7.11.1991) elämänvaiheet, joiden kautta tarkastellaan hänen kuusi vuosikymmentä kattavaa toimintaansa. Keskeisiä tapahtumia ja paikkoja ovat nuoruus maaseudulla, aika asepalveluksessa, muutto kaupunkiin, sodan jälkeinen kausi ja monet matkat Euroopassa ja Amerikassa. Teoksissa toistuvat Tom of Finlandin vakiohahmot kuten metsuri, motoristi, toimistotyöläinen, sotilas ja poliisi.

 

Kuvassa on kolme miestä, joista mustassa nahkatakissa oleva on selin toisiin miehiin nähden. Hänellä on lippalakki päässään.  Oikealla olevalla miehellä on kädet puuskassa ja ylävartalo paljaana sekä lippalakki päässään. Vasemmalla on mustaihoinen mies hihattomassa farkkuliivissä.

Nimetön, 1973, Private collection, Courtesy Galerie Judin, Berlin © Tom of Finland Foundation. Kuva: Kiasma

 

”Kuvaan teoksissani johdonmukaisesti maskuliinista kauneutta. Totta kai liioittelen lihaksia ja sukuelimiä, siitähän kuvien unenkaltaisuus juuri syntyy.” -Tom of Finland, Sex Press, La Martiniere, 2012

Tom of Finlandin kuvaamissa mielikuvituskohtauksissa eteemme aukeaa nautinnon, himon ja hyväksyttävyyden maailma. Näyttely sijoittaa taiteilijan tuotannon laajempaan yhteyteen, joka liittyy välittömästi kansainvälisen LGBTQI+-liikkeen ja -kulttuurin historiaan. Samaan aikaan avautuu Kiasman omista kokoelmista koottu queer-näyttely, Dreamy. Näyttelyn keskiössä on LGBTQI+ -identiteetteihin kohdistuvien asenteiden historiallinen jatkumo, mikä osaltaan korostaa Tom of Finlandin taiteen uraauurtavaa merkitystä.

Näyttelyn kuratoinnista vastaavat museonjohtaja Leevi Haapala ja näyttelyintendentti João Laia. Sen yhteydessä julkaistavaan kirjaan sisältyy näyttelyä varten tilattuja artikkeleita, aiemmin julkaistuja tekstejä sekä otteita yhdestä Tom of Finlandin viimeiseksi jääneistä haastatteluista.

Kiasma kiittää kaikkia alla lueteltuja sekä nimettömiä tahoja, jotka ovat teoksia lainaamalla mahdollistaneet tämän näyttelyn:

Tom of Finland Foundation, Los Angeles; MOCA – The Museum of Contemporary Art, Los Angeles / Tom of Finland Foundationin lahjoitus; SFMOMA – San Francisco Museum of Modern Art / Tom Nicollin lahjoitus; Kaarinan kaupunki, Galerie Judin, Berliini; Michele Barbati Collection, Los Angeles; Susanna Luoto, Helsinki; Collection of John Morace & Tom Kennedy, Los Angeles; Collection of Mark Grotjahn, Los Angeles; Miettinen Collection, Berlin–Helsinki; MSC Finland – Tom's Club, Helsinki; Seppo Fränti, Helsinki; Tuomo Niemelä, Helsinki; Graham Steele & Ulysses de Santi, Los Angeles; Jori Svärd, Helsinki; Arto Winter, Tukholma; Beth Rudin DeWoody, West Palm Beach; sekä yksityiset keräilijät.

Tom of Finland – Rohkea matka
28.4.–29.10.2023