Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 15.06.2023

Tom of Finland Kiasmassa on kokemisen arvoinen

Tom of Finland on Kiasmassa. Kun lapseni toivoivat tapaamista Äitienpäivänä Helsingissä, niin olin heti, että se vain sopii. Kun kerroin saapuvani sinne ajoissa, että voin mennä katsomaan Tom of Finlandin näyttelyn Kiasmaan, niin ta-daa, he olivat tulossa mukaan! Niinpä tapasimme Kiasman aulassa ja sitten vain tutustumaan näyttelyyn.

Kuvassa on ruskehtavalla pohjalla Tom of Finland suurin kirjaimin ja yllä pienemmin 28.4.-29.10.2023. Alla on teksti Bold Journey - Rohkea matka en vågad resa.

Kuva: Kini Laine

 

Tom of Finland on aina kiinnostanut minua ja niinpä olen lukenut aiheesta kirjoja ja katsonut elokuvan. Nyt sitten oli oivallinen tilaisuus päästä taidenäyttelyyn ja nähdä niitä upeita piirroksia.

 

Kuvassa on näyttelytilassa suuri musta-valkoinen piirroskuva nuoresta miehestä seisomassa.

Kuva: Kini Laine

 

Ihan hetkessä niitä ei kato, sillä teoksia on todella paljon ja eri vuosikymmeniltä. No, Kiasmassa on tilaa ja mikä parasta, näyttely kiinnosti muitakin kuin minua ja perikuntaani. Kuulin siellä olevan ulkomaalaisiakin ja se on hyvä juttu, koska kyllähän Tom of Finland niitti mainetta ulkomailla, siellä varmasti enemmän kuin pikkuisessa Suomessa.

 

Kuvassa on vitriinissä Touko Laaksosen taitelijatyöskentelyvälineitä.  Taustana on harmaa kangas.

Kuva: Kini Laine

 

Hienosti oli rakennettu Toukon piirrustusvälineistäkin oma lokeronsa.

 

Kuvassa on Touko Laaksonen iäkkäänä ja istumassa istumassa kädet käsinojilla.  Tausta on tumma ja oikealla näkyy ikkunan pinnassa hänen heijastuksensa takaa päin. Kuva on musta-valkoinen ja käsitelty ruskehtavaksi.

Kuva: Kini Laine

 

Touko Laaksonen (8.5.1920–7.11.1991) eli osan sitä aikaa, jolloin homoseksuaalisuus Suomessa oli kiellettyä! Voi vaan kuvitella, millaista se on ollut. Vaan Touko piirsi homoeroottisia piirroksia, jotka päätyivät keräilijöiden käsiin.  

 

Kuvassa on musta-valkoisena piirroskuvina kaksi miestä, joista vasen seisoo sivuttain katsoen katsojaan. Vasemmalla oleva on selin ja pitää olkapäällään valonheittäjää, joka heijastaa valokeilaa alla olevaan yleisöön.

Kuva: Kini Laine

 

Jokainen piirros on niin täydellinen! Niitä voi katsella läheltä ja kaukaa ja ihastella sitä taitoa, mikä niissä näkyy.

 

Kuvassa on kaksi taulua, joista vasemman puoleisessa on nuoren miehen kuva, jolla on lippalakki ja musta liivi sekä ruusutatuointi vasemmassa olkapäässään. Kädet eivät näy kokonaan. Oikean puoleisessä taulussa on tummasävyinen puolivartalokuva miehestä.  Hänen ylävartalonsa on paljas.

Kuva: Kini Laine

 

Napsin kuvia sieltä sun täältä, mutta vain rusinat päältä. Näyttely on ehdottomasti kokemisen arvoinen ja samalla voi kuunnella ja katsella Toukosta tehdyn haastattelun. En tiedä, miksi, mutta olisin halunut tutustua häneen, kertoa, miten taitava hän oli ja miten hän kuitenkin pärjäsi niin hyvin, vaikka aluksi olikin vaikeita aikoja.

 

Kuvassa on kolme kuvaa rinnakkain ja kaksi alekkain.  Kuvat ovar sinisiä ja niissä liikkuu musta henkilö eri tiloissa.

Kuva: Kini Laine

 

Kyllä me siellä kierrettiin ihan koko talo! Vaikka mitään en koskaan nykytaiteesta ymmärräkkään, niin onhan se paikotellen hauskaa ja mielenkiintoista. Tämä ketjuhässäkkä oli aivan ihana. Katosta roikkui ketjuja, jotka kiinnostivat meidän lisäksi muitakin, sillä olen nähnyt niistä monia kuvia. En kerro siitä enempää, koska se on nähtävä, kosketettava ja koskettava.

Jälleen kerran Kiasma oli positiivinen kokemus ja voin suositella, vaikka ei mistään mitään ymmärtäisikään, koska aina tulee yllättymään positiivisesti. Hyvällä mielellä kävimme.

Kini Laine