Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 28.04.2021

Toksinen Kabaree tulkataan suomalaiselle viittomakielelle

Toksinen Kabaree tulkataan suomalaiselle viittomakielelle ja se on Q-teatterin kevään viimeinen livestriimi tänä keväänä.

Kuvassa on kabareen kaksi tanssijaa etualalla ja keskellä taaempana punaisessa puvussa naislaulaja. Valaistus on sinistä ja valkoista valoa ristikkäin.

Kuva: Q-teatteri

 

Q-teatteri on kevätkaudella livestriimannut Toksisen Kabareen kolmasti, ja toukokuussa esitys striimataan vielä kerran. Teatteri haluaa toiminnassaan lisätä kulttuurin saavutettavuutta, joten Toksisen Kabareen viimeinen striimi 6.5. on saatavilla myös suomalaiselle viittomakielelle tulkattuna.

Kabareessa ollaan avaruudessa

Vuosi 2031. Elämä maapallolla on muuttunut mahdottomaksi. Ihmiskunta ei ole kyennyt vastaamaan ajan haasteisiin; ekokatastrofiin ja pandemian lailla leviävään toksisuuteen.

Operaatio Tähtihiisi on ihmiskunnan viimeinen mahdollisuus. Suomalainen avaruuskorporaatio lastaa tähtilaivaan viimeiset luonnonvarat sekä kourallisen todistetusti terveitä ihmiskunnan valioyksilöitä. Alus suuntaa kohti kosmoksen pimeyttä tavoitteenaan löytää meille kaikille uusi koti.

Tähtilaivan keulabaarissa matkustajia hellii kotimaisen viihteen kovin kärki. Kosmiset uudisraivaajat saavat nauttia huikeista musiikkinumeroista, hulvattomasta improteatterista sekä kirjallisuuden kuolemattomista klassikoista.

Mitä kaikkia vaaroja nämä hyvyyden soturit matkallaan kohtaavat? Onko heillä toivoa, jos operaation suurin uhka löytyykin aluksen sisältä? Voiko pahuutta paeta?

Vuorovaikutteisuutta kotisohville

Toksisen Kabareen striimauksissa tavoitteena on ollut tehdä esitys, joka tuntuu vuorovaikutuksellisena värinänä kotisohvilla asti. Tämä on ainakin katsojapalautteiden mukaan onnistunut yli odotusten.

Esitys on myös vuorovaikutteinen, katsojat voivat mm. tekstiviestein vaikuttaa esityksen kulkuun. Esitys on nähtävänä vain suorana eikä siitä jää tallennetta myöhemmin katsottavaksi.

Toksinen Kabaree
kantaesitys oli Q-teatterissa 18.2.2021
teksti ja ohjaus: Juho Mantere
rooleissa: Miro Lopperi, Olli Riipinen, Miiko Toiviainen ja Anna-Sofia Tuominen
lavastus ja pukusuunnittelu: Riina Leea Nieminen
valosuunnittelu: William Iles
äänisuunnittelu: Pekka Kiiliäinen
säveltäjä ja muusikko: Henri Lyysaari
improvalmennus: Miiko Toiviainen

livestriimin ohjaus: Ville Seppänen ja Juho Mantere