Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 17.03.2022

THL:n johtaja Mika Salminen on Vuoden karikatyyppi

Vuoden karikatyypiksi on valittu THL:n terveysturvallisuusosaston johtaja, virologi Mika Salminen. Valinnan on tehnyt Suomen karikatyristien ja pilapiirtäjien kilta Skarpit yhdessä viime vuoden karikatyypin, pääkonsuli Kalervo Kummolan kanssa.

Kuvassa on Mika Salminen taistelemassa rokotuspiikki ja maski kädessään edessä olevaa lohikäärmettä vastaan.

Mika Salmisen normipäivä. Kuva: Satu Cozins

 

Karikatyypiksi valitaan vuosittain positiivinen suomalainen julkisuuden henkilö, joka on sekä persoonaltaan että ulkoiselta olemukseltaan mielenkiintoinen piirrettävä. Mika Salminen on jo kaksi vuotta ollut koronanvastaisen taistelun näkyvimpiä sotureita. Tiedotustilaisuuksissa hän erottuu muista päätään pidempänä huokuen rauhallisuutta ja asiantuntevuutta. Salminen valitsee itselleen yhden hänestä tehdyistä karikatyyreistä, jotka ovat esillä Skarppien vuosinäyttelyssä.

Aiemmat Vuoden karikatyypit ovat olleet Sofi Oksanen, Jutta Urpilainen, Timo Soini, Jörn Donner, Ismo Leikola, Jarkko Nieminen, Sauli Niinistö, Jan Vapaavuori, Heikki Kinnunen, Santtu-Matias Rouvali ja Kalervo Kummola.

Skarpit näytteillä Finlaysonilla

Killan 13. vuosinäyttely on nimeltään Skarpit Finlaysonilla. Se esittelee karikatyyrejä ja pilapiirroksia 16:lta taiteilijalta. Joinakin päivinä näyttelyn aikana paikalla on livepiirtäjiä tekemässä karikatyyrejä näyttelyvieraista.

Näyttelyn taiteilijat ovat OlliBull Anikari, Satu Cozens, Timo Filpus, Markku Haapaniemi, Teppo Järvi, Juha Kalliolahti, Erkki Kangas, Kerberos (Kalevi Laalo), Jorma Lampela, Tero Mäkelä, Pasi Rahikainen, Elina Rajala, Juha Sihto, Heimo Suomalainen, Leena Suomi ja Miki Wallenius.

Näyttely on esillä Finlaysonin tehdasalueen Terde-tilassa 18.3.–17.4.2022.

 

Kuvassa on pilapiirros. Vasemmalla mies, joka sanoo: Mika, jos tulee parillinen, niin maskisuositus, jos pariton, niin... Keskellä on Mika Salmisen hahmo ja hän pyörittää lottokonetta. Oikealla on Krista Kiurun hahmo, joka huutaa: Lockdown vaan kaikki! Lockdown sanon minä!

Koronabingo. Kuva: Mika Wallenius

 

Mika Salminen

 -   Syntynyt 1965 Helsingissä.
 -   Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen terveysturvallisuusosaston johtaja,  tutkijaprofessori.
 -   Filosofian maisteri mikrobiologian alalta Helsingin yliopistosta vuonna 1990.
 -   Väitellyt filosofian tohtoriksi vuonna 1994. Virologian dosentti vuodesta 1998.
 -   Harrastaa veneilyä, hiihtoa, pyöräilyä. Kuuntelee mm. hevimusiikkia (AC/DC)  ja progressiivista rockia.
 -   Salmisen puvuntakin kauluksissa on yleensä kaksi merkkiä. Ne ovat valtakunnallisen maanpuolustuskurssin ja YK:n kestävän kehityksen merkit.

Skarpit

 -   Suomen karikatyristien ja pilapiirtäjien kilta on perustettu 2009.
 -   Toimii visuaalisen viestinnän suunnittelijoiden järjestö Grafian alaisuudessa.
 -   Killan päätehtävä on parantaa alan toimintaedellytyksiä, tunnettuutta ja arvostusta ja edistää jäsentensä      välistä yhteistoimintaa. Kilta on järjestänyt myös kilpailuja ja koulutusta.