Terveyttä taiteesta -tunnustus ja 3000 euron palkintosumma on luovutettu näyttelijä Elisa Salolle. Elisa Salo on terveyden edistämiseen kytkeytyvien taideprojektien moniottelija, joka on käyttänyt aikaansa ja osaamistaan vaikeissa tilanteissa olevien ihmisten auttamiseen.
Näyttelijä, teatteritaiteen maisteri ja näytelmäkirjailija Elisa Salo on tehnyt teatteria vastaanottokodeissa oleville maahanmuuttajille, synnytyksenjälkeisestä masennuksesta kärsiville, osallistavaa teatteria Töölön vanhustenkeskuksessa sekä lastenteatteria, jonka kautta pyrittiin hälventämään sairaalaan liittyviä pelkoja lapsipotilailla. Hän on myös tukenut Kapua-hankkeen kautta äitiysterveydenhuoltoa Malawissa.
Terveyttä taiteesta -palkinnon jakotilaisuus, Antti Karvonen, Reija Könönen, kunniamaininnan saanut Hannele Partanen ja voittajaa, Elisa Saloa edustanut Minna Hirvonen. 11.10.2013. Kuva: Markku Ojala / Messukeskus, Helsinki.
Viime syksynä Elisa Salo kiersi sairaaloissa ja vanhustentaloissa lukemassa. Kirjallisuuden merkitys terveyden edistäjänä ja terapeuttisena tekijänä tunnetaan. Kun oikea, osaava näyttelijä lukee kirjaa, se herää eloon.
Sairaaloiden ja palvelutalojen henkilökunnan mukaan Elisa Salon lukuhetket toimivat jopa terapiaa tehokkaammin. Lukeminen saa dementoituneilla vanhuksilla aikaan paremman hoitovasteen kuin muu annettu terapia. Vanhukset reagoivat, itkivät, nauroivat ja saattoivat ryhtyä jopa puhumaan oltuaan sitä ennen pitkään täysin passiivisia.
- Elisa Salo on käyttänyt aikaansa ja osaamistaan vaikeissa tilanteissa olevien ihmisten auttamiseen sekä uskaltanut kohdata työssään pelotta ja ennakkoluulottomasti kipeitä asioita. Hän on siten ehdottomasti palkintonsa ansainnut, palkintoraadin jäsen, Messukeskuksen tuotekehityspäällikkö Reija Könönen sanoi palkinnon luovutustilaisuudessa.
Terveyttä taiteesta -palkinnon voittanut Elisa Salo. Kuva: Markku Ojala / Messukeskus, Helsinki.
Palkinnonsaajan valitsi raati, johon kuuluivat Reija Könösen ohella Terveysmessujen ohjelmatoimikunnan puheenjohtaja Pirkko Lahti, LKT Harri Vertio ja kirjailija sekä pastori Jaakko Heinimäki.
Terveyttä taiteesta -kunniamaininta lähti Kainuuseen, jossa on tehty uudenlaista työtä terveyden hyväksi musiikin ja laululyriikan keinoin. Kunniamaininnan sai Kajaanin ammattikorkeakoulusta viime kevään terveydenhoitajaksi (AMK) valmistunut Hannele Partanen.
Partanen teki opinnäytetyönsä Kajaanin ammattikorkeakouluun aiheesta "Musiikki ja laululyriikka terveysviestien välittäjänä". Esitetyissä lauluissa hyödynnettiin mm. Kainuun alueellisen terveys- ja hyvinvointitutkimuksen tuloksia ja laulut rakentuivat niiden pohjalle.
Konsertista ja keskusteluista kerätty palaute oli erittäin myönteistä. Partanen osoitti, että suomalainen terveysviestintä voi olla muutakin kuin kieltämistä ja käskemistä
- Musiikin ja terveyden edistämisen yhdistäminen tällä tavoin on uutta ja uraa uurtavaa Suomessa ja raadin mielestä kunniamaininnan arvoinen, Könönen sanoi.
Terveyttä taiteesta -palkinto on Suomen Messusäätiön perustama palkinto, jolla halutaan nostaa esiin taiteen merkitys ihmisen terveydelle ja hyvinvoinnille. Palkinto jaetaan vuosittain Terveysmessujen yhteydessä.
Terveyttä taiteesta -palkintoa haetaan aina tunnustuksena toiselle henkilölle tai taholle. Palkintoa voi esittää tunnustukseksi taideterapeuteille, taideterapian kehittäjille, taiteen terveysvaikutusten tutkijoille, taiteilijoille ja sekä terveydenhuollon ja sosiaalialan parissa työskenteleville henkilöille, jotka hyödyntävät taidetta työssään. Palkintoa voi hakea tunnustuksena myös kenelle tahansa muulle, jonka katsoo innostaneen muita taiteen nauttimiseen ja rakentaneen siten siltaa taiteen ja terveyden välille. Valinnassa kiinnitetään erityistä huomiota toiminnan vaikuttavuuteen. Palkinnonsaajalla tulee olla konkreettista näyttöä jo toteutuneesta tai käynnissä olevasta hankkeesta tai toiminnasta.