Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 10.04.2014

Teosto-palkinto Risto Ylihärsilälle teoksistaan levyllä II

Risto-yhtyeen II haastaa kuulijan kohtaamaan ankaran ja ahdistavan todellisuuden. Yhdettätoista kertaa tänä vuonna jaetun Teosto-palkinnon saivat Risto Ylihärsilän sävellykset ja sanoitukset Risto-yhtyeen levyllä II. Tunnustuspalkinnon voittaja palkittiin 25 000 eurolla.

Teosto-palkinnon voittaja julkistettiin Musiikkitalossa 10. huhtikuuta.

"Risto Ylihärsilä tekee II-levyllä itselleen uskollista, vilpitöntä ja omaperäistä musiikkia. Hän onnistuu sävellyksillään ja sanoituksillaan viemään kuulijan suurten kysymysten äärelle, ja ilmaisemaan omasta kokemuksestaan jotain autenttista ja koskettavaa”, palkintoraati totesi perusteluissaan.

Risto Ylihärsilä voitti Teosto-palkinnon
Risto Ylihärsilä voitti Teosto-palkinnon. Kuva: Suvi-Tuuli Kankaanpää

Palkintoraatiin kuuluivat Taideyliopiston hallituksen puheenjohtaja Saku Mantere, Yleisradion toimitusjohtaja Lauri Kivinen ja viime vuonna Teosto-palkinnolla palkitun teoskokonaisuuden säveltäjä Anna Eriksson.

Palkintoraadin puheenjohtaja Saku Mantere kuvasi raadin työtä mukavaksi ja perinpohjaiseksi.

”Koko raadille tuli iloinen ja toiveikas olo Suomen kulttuurielämän tilasta. Kotimaassa tehdään hyvää musiikkia. Kaikki ehdolla olleet seitsemän teosta tai teoskokonaisuutta ovat todellisia taideteoksia, jotka kertovat tekijöidensä taitavuudesta ja kunnianhimosta.”

Raadilla oli mahdollisuus perusteellisiin keskusteluihin, ja niiden jälkeen voittajan valinta oli yksimielinen.

”Pidimme ohjenuoranamme Teosto-palkinnon kriteerejä eli rohkeutta, omaperäisyyttä ja innovatiivisuutta ja niitä Risto Ylihärsilän teokset ilmentävät. Ne eivät lohduta eivätkä viihdytä, mutta paljastavat oivaltavasti sen, mikä on läsnä tässä ajassa ja myös haastavat kohtaamaan ankaran ja ahdistavan todellisuuden.”

Ylihärsilä itse kertoo tehneensä levyä viisi vuotta. Biisin tekeminen oli nyt kymmenen vuotta aiemmin ilmestyneeseen Risto-yhtyeen ensimmäiseen albumiin verrattuna vähemmän tietoista ja mukana oli hyppimistä erilaisten kokeilujen välillä.

”Minusta ei ole aiheita, joita ei voisi käsitellä. Siinä saattaa tulla rajat vastaan, minkä näkökulman niihin ottaa”, Risto Ylihärsilä sanoo.

Levyn tekeminen on hänelle aina työläs prosessi. ”On pelastukseni, etten ikinä tajua, miten paljon työtä on vielä edessä. Jos sen ymmärtäisi, tuskin olisin saanut ensimmäistäkään levyä valmiiksi.”

Palkintoehdokkaina seitsemän teosta tai teoskokonaisuutta

Musiikkialan ammattilaisista koostuva esiraati oli valinnut tänä vuonna loppukilpailuun seitsemän teosta tai teoskokonaisuutta. Palkintoehdokkaat olivat:

Antti Auvinen: Orior, Antti Auvisen sävellys teoksessa Orior

Dalindèo: Kallio, Valtteri Pöyhösen sävellykset ja sovitukset Dalindèo-yhtyeen levyllä Kallio

Haloo Helsinki!: Maailma on tehty meitä varten, Haloo Helsinki! -yhtyeen teokset Maailma on tehty meitä varten -levyllä

Juuri & Juuri: Pelimannit / Hiljainen Haltioituminen, Emilia Lajusen ja Eero Grundströmin sovitukset Juuri & Juuri -yhtyeen levyllä Pelimannit / Hiljainen Haltioituminen

J. Karjalainen: Et ole yksin, J. Karjalaisen sävellykset ja sanoitukset sekä Pekka Gröhnin, Janne Haaviston, Mikko Lankisen ja Tom Nymanin sovitukset J. Karjalaisen levyllä Et ole yksin

Oddarrang: In Cinema, Olavi Louhivuoren sävellykset Oddarrang-yhtyeen In Cinema -levyllä

Risto: II, Risto Ylihärsilän sävellykset ja sanoitukset Risto-yhtyeen levyllä II

Teosto-palkintoa jaettu yksitoista kertaa

Teosto perusti tunnustuspalkinnon vuonna 2003 edistääkseen kotimaista luovaa säveltaidetta, ja nyt palkinto jaettiin 11. kerran.

Teosto-palkinnolla musiikintekijät ja -kustantajat ovat nostaneet esiin rohkeita, omaperäisiä ja innovatiivisia kotimaisia sävelteoksia. Palkinto jaetaan 1–4 teokselle tai teoskokonaisuudelle ja palkintosumma on enintään 40 000 euroa. Jos palkinnon saa vain yksi teos tai teoskokonaisuus, palkinto on 25 000 euroa.

Teokset voivat edustaa mitä tahansa musiikin lajia ja niiden pitää olla edellisen palkintokauden jälkeistä tuotantoa. Valintaraadit koostuvat säännöllisesti vaihtuvista musiikkialan asiantuntijoista.