Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 24.01.2021

Teknologiakiinteistöt järjestää kaikille avoimen taidekilpailun – voittajille rahapalkinto

Maan hienoin parkkihalli. Sellaiseksi Turun Tiedepuiston alapuolella sijaitseva pysäköintilaitos halutaan. Ratkaisu on taidekilpailu, johon osallistuvilta toivotaan rohkeita ja näyttäviä ehdotuksia. Taidekilpailun budjetti on noin 200 000 euroa, ja tarkoitus on, että kilpailun jälkeen parkkihallissa käynti on elämys jo itsessään.

Kuvassa on Bio Cityn kiinteistön parkkihallin käytävä, joka on harmaa.

Bio Cityn parkkihalli.  Kuva: Turun Teknologiakiinteistöt

 

Teknologiakiinteistöissä kiinnostuttiin Keravalla viime vuonna toteutetusta Taiteen kotitalo -projektista ja yhtiössä heräsi halu järjestää Turun Tiedepuistossa jotakin samankaltaista. Ratkaisuksi keksittiin parkkihallit, joiden seinät annetaan taiteilijoille tyhjäksi kankaaksi.

– Ei tarvitse kuin vilkaista ympärilleen, niin tajuaa tilojen potentiaalin. Tyhjää seinätilaa löytyy melkein kilometritolkulla. Miksei tilaa voisi käyttää hyödyksi ja täyttää parkkihallin taiteella? kysyy Teknologiakiinteistöjen toimitusjohtaja Mikko Lehtinen.

Teosten tyyliä ja sisältöä ei ole määritelty etukäteen

Teosehdotuksilta edellytetään rohkeutta ja mielikuvituksellisuutta, ja hakijoiksi halutaan erilaisten tyylisuuntien edustajia. Kilpailun voittajille maksetaan 5000 euron palkinto ja lisäksi kilpailussa järjestetään yleisöäänestys, jossa eniten ääniä keränneen teoksen tekijä saa 500 euroa.

Taiteilijat saavat itse päättää teoksensa tekniikan ja teeman, kunhan teos kohentaa parkkihallin viihtyisyyttä. Valmiiden teosten toivotaan ottavan ympäröivän tilan haltuunsa ja tekevän parkkihallista vaikuttavan kokonaistaideteoksen.

– Parkkihalleissa on varaa viihtyisyyden kohentamiselle, ja tällaisina aikoina taiteilijat tarvitsevat mahdollisuuksia. Melkoinen win-win-tilanne siis. Taidekilpailun kautta valittavien toteutettavien teosten kokonaisbudjetti on noin 200 000 euroa, joka riittää 40 teoksen toteuttamiseen. Lopullinen budjetti riippuu kuitenkin saatujen teosehdotusten määrästä ja laadusta, Lehtinen täsmentää.

Kilpailun ilmoittautumisaika on 20.1.-25.4.2021. Toteutettavat teokset valitsee Teknologiakiinteistöjen työntekijöistä koostuva raati huhti-toukokuussa 2021 ja ne julkistetaan 17.5.-23.5.2021. Taideteokset on tarkoitus toteuttaa kesän 2021 aikana.