Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 03.10.2019

Tehosekoitin palaa keikkalavoille ensi kesänä

Vuosituhannen vaihteen merkittävimpiin suomirockyhtyeisiin lukeutuva Tehosekoitin tekee odotetun paluun keikkalavoille ensi kesänä. Muun muassa hiteistään C'mon baby yeah, Kaikki nuoret tyypit, Asfaltti polttaa, Pillitä Elli pillitä, Maailma on sun, Valonkantaja ja Hetken tie on kevyt tunnettu yhtye lopetti toimintansa vuonna 2004. Kesällä 2009 Tehosekoitin teki muutaman keikan jäähyväiskiertueen, mutta sitä lukuun ottamatta bändiä on turhaan kyselty esiintymislavoille. 

Kuvassa on Tehosekoittimen kaikki jäsenet Otto Grundström, Matti Mikkola,  Hannu ’Hanski’ Kilkki,  Tero Sundell ja Juha Kuoppala. Kuvan sävy on ruskean punainen.

Kuva: Warner Music Finland

 

Tulevana kesänä tilanne kuitenkin muuttuu, sillä Tehosekoitin on lupautunut esiintymään kymmenellä isolla kotimaisella festivaalilla. Tarkemmat päivät ja paikat tiedotetaan myöhemmin festivaalien omien aikataulujen mukaan. Ennen festivaalikesän aloitusta yhtye antaa hieman esimakua tulevasta esiintymällä 8.2.2020 Hartwall Arenalla järjestettävässä Emma Gaalassa.

-Meitä on jatkuvasti kosiskeltu keikoille siitä lähtien kun aikoinaan lopetimme. Nyt aikaa on kulunut tarpeeksi ja keikoille palaaminen alkoi tuntua ihan hauskalta ajatukselta. Pääsemme paahtamaan adolesenttiä rokkia niin kuin olisimme taas 18-kesäisiä. Eikä sitä kai loputtomiin olisi voinut venatakaan: nyt vielä jalka nousee saksipotkuun eikä eturauhanen kovin pahasti vaivaa. Puhumattakaan yleisöstä, kitaristi Matti Mikkola summaa.
 
Autenttisella aktiivivuosien kokoonpanolla ensi kesänä keikkailevan Tehosekoittimen musiikki on säilynyt elinvoimaisena läpi vuosien. Bändin biiseistä useampikin on ylittänyt striimauspalveluissa platinarajan. Lisäksi Tehosekoittimen biiseistä on tehty cover-versioita, joita on kuultu television laulukilpailuissa ja laulettu toivelaulukirjoista.  

-Onhan tää jo nyt vähän niin kuin vanhat koulukaverit olis kokoontuneet. Vanhoja metkuja muistellaan ja uusia punotaan. Eli klassinen rockshow sieltä on tulossa - todennäköisesti aika erilaista settiä kuin festareita kiertävät nykyartistit tarjoavat, jatkaa Otto Grundström.

Vuonna 1991 Lahdessa perustettu Tehosekoitin julkaisi uransa aikana kuusi studioalbumia ja nousi yhdeksi suomirockin merkittävimmistä bändeistä. Yhtye niitti toimintansa alkuvuosina kulttimainetta Suomen punkpiireissä. Yhtyeen riveissä tuolloin soittanut Arska Tiainen perusti oman Levy-yhtiö-nimisen levy-yhtiön julkaistakseen Tehosekoittimen musiikkia. Myöhemmin Levy-yhtiö toimi mm. Apulannan julkaisijana. Kaupallisesta menestyksestä Tehosekoitin pääsi nauttimaan vuonna 1997 julkaistusta Köyhät syntiset -kakkosalbumistaan lähtien.

Bändin kitaristista Matti Mikkolasta on tullut Tehosekoitin-aikojen jälkeen yksi Suomen suosituimmista pop-säveltäjistä ja -tuottajista. Omaa musiikkia mies on tehnyt Saimaa-yhtyeen kanssa, jonka tuorein julkaisu on keväällä Pyhimyksen kanssa julkaistu levy. Grundström puolestaan on jatkanut marginaalisemmalla linjalla mm. yhtyeissä God Given Ass ja Nykyaika. Hanski Kilkki keikkailee Vicky Rostin kanssa ja on yksi perinteikkään lahtelaisen ravintola Torven nykyisistä omistajista. Tero Sundell on viime vuosina soittanut rumpuja mm. Stigin bändissä. Tällä hetkellä Erja Lyytisen kanssa Euroopassa keikkaileva Juha Kuoppala on vaikuttanut mm. Saimaa-yhtyeessä ja Von Hertzen Brothersien riveissä.

Tehosekoitin 2020 on
Otto Grundström, laulu
Matti Mikkola, kitara
Hannu ’Hanski’ Kilkki, basso
Tero Sundell, rummut
Juha Kuoppala, koskettimet