Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 08.09.2025

"Täysosumamusikaali" The Addams Family valloittaa suureellisesti Turun Kaupungnteatterissa

Täysosuma, huudahti kokenut koekatsojamme, emmekä me tohdi väittää vastaan. Etenkään Wednesdayn viritellessä varsijoustaan valmiiksi ensi-iltaa varten. Haudanhauska goottiperhe aloitti vastaanottamaan vieraansa Turun kaupunginteatterissa 5.9. alkaen.

 

Kuvassa on Adams Familyn kuusi aikuista mustissa vaatteissa ryhdikkäässä yhteiskuvassa. Edessä on musta-valkoraidallisessa paidassa pikkupoika.  Sivussa on harmaat puiset ikkunaluukut molemmin puolin.

Kuva: Turun Kaupunginteatteri

 

Tuomas Parkkisen ohjaama haudanhauska musikaalikomedia herättää henkiin Charles Addamsin vuonna 1938 sarjakuvana luoman, amerikkalaisia perhearvoja uhmaavan goottiperhe The Addams Familyn. Heidän synkistelyyn taipuva tyttärensä Wednesday on löytänyt mukavan, tuiki tavallisen oloisen sulhon ja haluaa perheiden tutustuvan toisiinsa illallisella. 

 

 

Avioliittoaikeissa on sulateltavaa itse kullekin, ja käyttöön pääsevät niin esivanhempien aaveenkevyt kohtalon johdatus, keskiaikaiset kidutusvälineet, kuin Mumman myrkkyliemetkin. Perheenjäsenet joutuvat kohtaamaan omat ennakkoluulonsa ja tarkastelemaan vaikuttimiaan. Kuten perheen äiti Morticia toteaa: “Normaalius on harhaa.”

Addamsien maailma on aivan omanlaisensa ja heidän kartanoelämänsä visuaalinen toteutus on Turun Päänäyttämön mittakaavassakin suureellinen.

https://tkteatteri.fi/